Näemmä ratsastusleirin jälkeen tuppaan villiintymään jonkinlaiselle estetunnille Aaltokankaan ratsutalleille. Viimeksi olen mennyt siellä vuosi sitten heinäkuussa maastoesteitä. Tänään puolestaan kävin hyppäämässä kentällä Noran ja toisen ratsukon kanssa jaetulla tunnilla. Ratsukseni sain vuoden takaiselta kerralta tutun Remun. En muistanut ruunasta juuri mitään, mutta koska selvisimme maastoesteistä ehjin nahoin, en uskonut kentällä hyppäämisen olevan sitä jännempää.
Alkuverryttelyn saimme tehdä itsenäisesti kaikissa askellajeissa. Remua sai herätellä reagoimaan pohkeeseen, mutta hiljalleen se alkoi toimia paremmin. Päästin sen kuitenkin kerta toisen jälkeen liian pitkäksi, mikä ei ollut hyvä juttu. Jos sainkin sitä vähän lyhyemmäksi, katosi liikkeestä pontevuus. Sitä oikeaa eli lyhyttä, mutta napakkaa etenemistä en löytänyt muutamaa hassua pätkää enempää. Hetkittäin Remu rentoutui ja pyöristyi, jolloin sitä olisi voinut alkaa työstää enemmän. Seuraavassa hetkessä se oli kuitenkin taas väärinpäin, jolloin taas ei oikein saanut mitään aikaan. Loppujen lopuksi sain Remun johonkin puoliväliin, jolloin se tuntui olevan kohtuullisesti hereillä ja kuulolla.
Tunnin päätehtävä oli puomin, ristikon ja okserin sarja, jolta jatkettiin lävistäjällä olleelle okserille. Sen jälkeen puolestaan hypättiin pituushalkaisijalla ollut pysty hieman vinottain ja tultiin sille uudestaan toisesta suunnasta edelleen vinolla lähestymisellä. Tehtävälle lähdettiin ravissa, ja laukka nousi sarjan ristikolla. Tehtävää tultiin useamman kerran, ja maksimikorkeus taisi olla noin 75–80 senttiä. Tehtävän pääongelma oli pontevuuden puute. Remu keksi pari kertaa käynnissä omaa vuoroa odottaessa tehdä minisätkyt, jolloin aloin jännittää. Se heijastui heti ratsastamiseeni eli minusta tuli varovaisempi. Niinpä hurruuttelimme tehtävällä käsijarru hieman päällä, jolloin laukka ei pyörinyt parhaiten. Sain kuitenkin pidettyä kädet hypyissä rentoina ja myödättyä kunnolla, sillä Remu kuulemma vetää herneen pahemman kerran turpaansa, jos sitä kiskaisee suusta. Saimme myös napattua esteillä oikeita laukkoja, vaikka muutama jäikin vaihtumatta. Kertaalleen Remu keksi vilahtaa sarjan ristikolta ohi enkä ehtinyt estää. Toisella lähestymisellä olin rutkasti enemmän pohkeilla tuntumalla, jolloin Remu meni sarjan mukisematta. Muutoin ponnistuspaikat oli aika helppo nähdä, mikä auttoi mukautumista hyppyyn. Vinot lähestymiset vaativat hiomista, sillä tein ne joko liian jyrkästi tai liian loivasti. Niitä en olekaan treenannut aikoihin, mikä näkyi. Saimme kuitenkin tehtävään muutamia nappiin osuneita hyppyjä, jotka olivat helppoja ja sujuvia. Ne palkitsivat mukavasti.
Loppuraveissa hain vielä otetta Remuun, ja sitä löytyi hetkittäin. Välillä Remu tosin hirveili, välillä taas kipitti, mutta hetkittäin sain sen malttamaan ja etenemään ihan asiallisesti. Tämä tunti tuli kyllä tarpeeseen. Minun on totuttava hyppäämään erilaisemmilla hevosilla, ja Remu minisätkyineen teki hyvää ravistellessaan minua pois mukavuusalueeltani. Remussa hyvää oli se, että se keskittyi tehtävillä ihan hyvin. Olisin kuitenkin saanut petrata pohkeiden läpiratsastuksessa niin aktiivisuuden kuin suoruuden suhteen. Remu kun pääsi vähän löysäilemään sekä oikomaan, kun pohkeeni jäivät matkasta. Vaan oppia ikä kaikki. Saa nähdä, josko vielä tämän kesän aikana löydän itseni hyppäämästä muillakin vieraammilla hevosilla. Se kyllä tulisi tarpeeseen.
