perjantai 1. toukokuuta 2015

Vappupäivän naamiaisestekisoissa

Vappupäivänä oli luvassa mainiota ohjelmaa: Tallinmäen naamiaisestekisat. Isoin luokka oli 70 senttiä taitoarvostelulla. Ilmoitin itseni siihen sekä Jetillä että Hilimalla. Pähkäilin naamiaisasuja tovin, kunnes päädyin pukeutumaan vanhan harrastukseni ansiosta karatekaksi Jetin kanssa. Hiliman kanssa olimme puolestaan jonkinlaisia kukkaistyttöjä. Keli oli muuten mukavan keväinen, mutta tuuli oli ihan kamala. Onneksi se ei hevosia kummemmin hetkauttanut.

Ensimmäisenä vuorossa oli rata Jetin kanssa. Verryttely meni hieman laiskasti, kun en taaskaan saanut Jettiä liikkeelle. Hypyt olivat kohtuullisia, mutta meno ennen ja jälkeen esteiden oli aika tahmeaa ja kuntoa koettelevaa. Milloinhan opin herättämään Jetin alkajaisiksi enkä tuuppaamaan sitä aina askel kerrallaan eteenpäin? Hyvä kysymys, jonka odotamme ratkeavan toivottavasti vielä joskus. Onneksi hypyt tosiaan sujuivat, jolloin saatoin uskoa 70 sentin radan sujuvan ihan hyvin.

Kaisalle kiitos tästä!
Jetin kanssa lähdimme liikkeelle kohtuullisesti, hieman ehkä sunnuntaifiiliksellä. Ykkönen vasemmassa laukassa ylittyi ihan hyvin, vaikka sen jälkeen olimmekin ristilaukassa. Kaarteessa Jetti lopulta järjesteli kavionsa kokonaan oikeaan laukkaan. Kakkoselle tuli jarruttava hyppy, mutta Jetti kipusi sen yli ja nappasi toivotun vasemman laukan. Kolmoselle Jetti lähti hieman kauempaa miniaskeleen sijasta. Olin haihatellut välin neljälle askeleelle, kun se näillä korkeuksilla oli viisi. Niinpä tuuppasin Jettiä turhaan eteen, jolloin viides askel jäi vähän lyhyemmäksi. Jetti selvitti nelosen kuitenkin hyvin. Tie viitoselle oli hyvä, ja pääsimme kuutoselle tasaisesti kuudella askeleella. Sen jälkeen olimme ristilaukassa, jonka sain korjattua myötälaukaksi. Seiskalle pääsimme myös ihan kohtuullisesti, jolloin se sekä kaarevan tien päässä ollut radan viimeinen este eli kasi ylittyivät hyvin. Puhtaasti maaliin, jeij!

Annulle kiitos tästä!
Opettajamme toimi tuomarina ja arvosteli suorituksemme merkkisuorituksen estekokeen pöytäkirjalla. Me saimme Jetin kanssa 19 pistettä, kun maksimi oli 25. Istunta esteiden välissä oli 3: ylävartalo ok, mutta jalat hieman irtonaiset. Istunta esteillä oli 4: ylävartalo kaipasi rauhoittamista. Oikeiden teiden seuraaminen 4: muistutuksena kuitenkin, ettei Jetin saanut antaa painaa. Myötääminen hypyissä 4. Sopiva tempo ja rytmi 4: vähän epätasainen. Rata oli kaikkiaan pitkälti sellainen kuin meillä yleensä. Kentällä onneksi laukka rullaa maneesia paremmin, mutta kyllä menoomme saisi hyvällä tavalla hakea vähän kierroksia.

Jetin jälkeen vuorossa oli kukkaistelua Hiliman kanssa. Verryttelyssä Hilima painoi vallattomasti vasemmalle eikä laukka pyörinyt ihan niin hyvin kuin yleensä. Hypyt menivät ihan ok, mitä nyt kertaalleen tein virheen, että usutin Hiliman turhan kaukaa hyppyyn. Tamma totteli kuuliaisesti ja venytti itsensä puhtaasti esteestä yli. Tämä onneksi herätti minut rauhoittumaan, jotta en lähtisi keräilemään Hiliman kanssa puomeja mukaani. Loput verryttelystä menikin tämän huomion jälkeen ihan asiallisesti.

Eevalle kiitos tästä!
Radalla matkaan lähdimme tietysti vasemmassa laukassa. Hilima pääsi puskemaan melkoisesti, joten kurvit tuli oikaistua matkalla ykköselle. Tulimme kuitenkin esteelle ihan hyvin, ja Hilima hyppäsi sen ongelmitta vaihtaen laukan oikeaksi. Kakkoselle tulimme jotenkin kehnosti, jolloin ponnistuspaikka ajautui liian lähelle. Hilima otti jarruttavan askeleen, mutta selvitti esteen puhtaasti laskeutuen vasemmassa laukassa. Kolmoselle oikaisimme taas aika reilusti, mutta sekä se että nelonen menivät silti ihan ok. Nelosen jälkeen Hilima oli ristilaukassa, jonka korjasin ravin kautta vasemmaksi laukaksi. Viitosen hyppäsimme enemmän vasemmasta reunasta, jolloin tie kuutoselle tuli hieman oikaisten. Kuutonen ylittyi silti ihan ok. Seiskakin tuli hypättyä hitusen oikealta, mutta muuten sujuvasti. Kasille Hilima lähti mukavasti siitä kohtaa, josta rohkaisin, joten pääsimme radan puhtaasti maaliin. Jeij taas!

Hiliman kanssa saimme 22,5 pistettä eli paremmin kuin Jetin kanssa. Istunta esteiden välissä, istunta esteillä ja oikeiden teiden seuraaminen olivat kaikki 4,5. Myötääminen hypyissä puolestaan 5. Sopiva tempo ja rytmi 4: alussa ja lopussa hyvä. Hiliman kanssa asiaa helpottaa sen oma eteenpäinpyrkimys. Silloin on helpompi keskittyä muihin asioihin. Jetin kanssa ongelmana on juuri se, kun en saa herätettyä sitä, vaan joudun huolehtimaan läpi radan siitä, ettemme nukahda kesken kaiken.



Olipa kiva päivä kaiken kaikkiaan! Mainio tapa kyllä viettää vappupäivä. Puhtaat radat ilahduttivat tietysti, ja taitoarvostelusta sai hyvää kertausta asioista, joihin pitäisi jokaisella kerralla muistaa kiinnittää huomiota.

Kuvista kiitos Eevalle ja videoista kiitos Annulle!