torstai 29. toukokuuta 2014

Ohjausvirheestä huolimatta aika jees

Helatorstaina oli perinteiseen tapaan oman ratsastusseurani estekisat. Ratsunani oli Lore, ja luokkana 70-80 senttiä, johon osallistui yhdeksän ratsukkoa. Nora ja Kaisa olivat tietysti mukana samassa luokassa, joten JKH-tiimimme (Jälleen Kohti Heppajuttuja eli blogeistamme koottu tiiminimi) oli mukavasti taas kasassa. Oma fiilikseni oli vähän unelias, mutta kohtuullisen positiivinen, mikä heijastui tällä kertaa ihan asiallisesti kisapäivään. Luokan arvosteluna oli AM5 eli uusinta ratsastettiin erikseen, ja esteitä korotettiin sitä varten hieman.

Perusradan este 1. © Mira
Verryttely pidettiin maneesissa, ja pääsin aika sopivan ajoissa verryttelemään. Lore oli mukavasti hereillä, joten otin hyppyjä maltillisesti pystylle ja okserille. Taisin tulla esteet molemmista suunnista kertaalleen ensin pienenä ja sitten kisakorkeudessa. Kertaalleen otin lisähypyn okserille, jolle oli sattunut vähän kömpelömpi hyppy. Muutoin Lore liikkui ja hyppäsi asiallisesti, jolloin en halunnut rasittaa sitä turhilla hypyillä. Rataan tutustumisen jälkeen otin vielä yhden hyvän mielen hypyn pystylle ja pääsinkin pian siirtymään kisaradalle toisen ratsukon suorituksen ajaksi. Tässä välissä ehdin näyttää Lorelle esteen numero 6, jolla oli muurilaatikko koristeena. Emme ole aikoihin hypänneet sitä tunnilla, joten katsoin parhaaksi antaa Loren käydä vilkaisemassa sen. Lore nuuskaisi estettä pari kertaa eikä piitannut siitä enempää, joten en itsekään ottanut siitä paineita. Rata oli muutenkin mukavan asiallisen. Ainoa jännittävä kohta oli yhden laukka-askeleen sarja eli esteet 4a-4b.

Perusrata 1-7, uusinta 3-7.
Radalle lähdimme oikeassa laukassa. Ykkönen ylittyi kolautuksesta huolimatta hyvin, mutta Lore vaihtoi siinä laukan turhaan vasemmaksi. Suora linja kakkoselle tuli mentyä viidellä, hyvällä askeleella. Laukka pysyi toisessakin hypyssä vasempana. Korjasin sen ravin kautta oikeaksi vähän turhan myöhään, mutta ehdin kuitenkin ennen kolmosta. Kolmoselle tuli hyvä hyppy, ja muistin johtaa, jolloin Lore vaihtoi hypyssä vasempaan laukkaan.

Kepoisasti yli perusradan esteestä 7. © Mira
Nelosena olleen sarjan a-osalle tuli minihyppy, mutta sain ratsastettua eteen, ja Lore selvitti välin yhdellä askeleella. B-osa meni ihan ok. Sen jälkeen Lore oli pari askelta ristilaukassa, kunnes korjasi itse takapäänsäkin oikeaan laukkaan. Tie viitoselle tuli ratsastettua kohtuullisesti, mutta Lore kopsautti silti puomia. Vaistomaisesti vilkaisin olan yli, ja onneksi puomi pysyi paikoillaan. Lore myös vaihtoi hienosti hypyssä laukan vasemmaksi. Kuutoselle eli muuripystylle muistin ratsastaa hyvän tien. Ponnistuspaikka ei osunut ihan kohdilleen, mutta Lore venytti itsensä pitkänä esteen yli puhtaasti. Seiskalle Lore tuli hyvin ja pääsi lähtemään hieman liian kaukaa, mutta meni kepoisalla ilmavaralla radan viimeisenkin esteen yli. Puhdas rata eli pääsimme odottamaan uusintaa.

Uusintaradan iso okseri, ratapiirroksen este 3. © Anni
Uusintaa varten osa esteistä nousi jännittävän isoiksi. Kuvittelen nähneeni radalla esteen tai kaksikin 90 sentissä ainakin tolppakannittamista pääteltynä. Oli miten oli, uusintaradan isoimmalta esteeltä näytti este numero 1 (ratapiirroksen este numero 3). Se lohdutti kummasti, sillä jos siitä pääsisi yli, eivät muut esteet enää hirvittäisi. Uusintaradalle lähdimme matkaan oikeassa laukassa. Jännitin vähän ensimmäistä estettä, joten nohitin Lorea sitä kohti. Se kuitenkin hyppäsi esteen kepoisasti ja vaihtoi laukan siinä vasemmaksi. Tässä vaiheessa olin jo unohtanut kääntäväni lyhyemmän tien, jolloin jouduin turhaa kiertämään ylimääräisen esteen. Toisena esteenä ollut sarjan a-osa meni hyvin, ja pääsimme b-osalle jälleen yhdellä askeleella. B-osalle tuli kevyt kolautus, mutta puomi pysyi onneksi ylhäällä. Lore taisi taas sarjan välissä käydä joko vasta- tai ristilaukassa, mutta askeleen päässä b-osasta se olikin taas oikeassa laukassa.

Sarjaesteen b-osa. © Anni
Tässä vaiheessa innostuin uusinnasta niin, että nohitin Lorea kohti seuraavaa estettä. Kaikessa tohinassa unohdin, ettei Lore pidä huonoista lähestymisistä ja että vuorossa olleelle esteelle sai ratsastaa tarkemmin. Niinpä päädyin tuomaan Loren naurettavan vinosti kolmoselle, josta se meni ajoissa ilmoittaen vasemmalta ohi. Että harmitti oma tyhmyys! Sain kuitenkin jatkettua ratsastusta ja tuotua Loren aika nopeasti uudelleen esteelle. Tällä kertaa se meni siitä kiltisti yli vaihtaen laukan vasemmaksi. Neloselle ratsastin vähän paremman tien, jolloin Lore meni esteestä ihan ok yli. Sen jälkeen suuntasimme viitoselle eli radan viimeiselle esteelle, joka ylittyi helpon kepoisasti. Uusintaratamme oli siinä. Neljä virhepistettä kiitos kuskin ahneudesta ja ajattelemattomuudesta johtuneesta ohjausvirheestä. Tällä tuloksellamme olimme luokan viidensiä yhdeksästä lähtijästä.



Perusradan este 5 sekä Kaisa & Pera. © Mira
Loppujen lopuksi pääsin yli neljän virhepisteen harmituksestani. Tyhmä virhehän se oli, mutta Lore oli muuten tänään niin super, että aloin mieluummin fiilistellä sitä. Se vaihteli laukkoja tosi näppärästi itse, ei kiihdytellyt tai jarrutellut eikä edes kytännyt. Pääosin niin perus- kuin uusintaradan hypyt olivat sutjakoita ja helppoja eikä homma tuntunut yhtään vaikealta. Kunhan jatkossa vain muistan, ettei Lore kuitenkin hyppää ihan miten vinosti tahansa, niin eivätköhän hyppelyt suju vieläkin paremmin. Nora nappasi hienosti luokan voiton, joten JKH-tiimi saattoi olla päivään tyytyväinen. Kivaa oli, ja myönnän ihastuneeni Loreen estekisaratsuna aika perusteellisesti. Ihanan järkevä hevonen, jolla on oma moottori. Sellaisen kanssa on kyllä ilo hypätä. Eihän sitä tiedä, vaikka joskus toistekin pääsisin kisaamaan Lorella.

Videoista kiitos Alekseille ja Kaisalle, kuvista kiitos Annille ja Miralle!