lauantai 13. lokakuuta 2012

Tavoitteena lyhyt ja terävä laukka

Lauantaina suuntasimme jälleen Noran kanssa Heli Pensonin luo esteiden pariin. Pupen sijaan pyysin itselleni kauniin värisen Apollo VI -ruunan. 2000 syntynyt ja 166-senttinen Aapo on entisessä elämässään kisannut estepuolella 110 senttiä, joten meidän treeneissämme siltä ei kapasiteetti loppuisi kesken. Saimme hetken ajan verrytellä itsekseen. Aapo tuntui liikkuvan ihan hyvin, mutta ei eikä ihan itsekseen. Kummempaa puskemista pohkeita vastaan en huomannut, mutta vasempaan kierrokseen Aapo oli hieman jäykempi.

Sitten pääsimmekin tulemaan ympyrän kaarella olleita matalia kavaletteja. Olipa se hankalaa! Milloin raviaskel ei sopinut, milloin päästin Aapon valumaan ulos tai sisemmäs ja kaiken huipuksi en pysynyt kunnolla kevyessä istunnassa. Ympyrän jälkeen tultiin vielä puomeja suoralla linjalla ja väleihin olisi pitänyt mennä neljä ja kaksi raviaskelta, mutta esitimme milloin mitäkin. Jotenkin herpaannuin taas hetki ennen tehtävää ja jätin hevosen ratkaisemaan asian yksin. Myös suora linja mentiin kevyessä istunnassa, joka olikin helpompi pitää verrattuna ympyrän kaaren kavaletteihin. En saanut ratsastettua pohkeita läpi, mikä heijastui suoraan ympyrällä siihen, etten saanut Alpoa pysymään oikealla reitillä. Laskimme myös lähestymisiä ääneen ja jostain syystä hoksin aina, kun kolmanneksi viimeinen askel ennen hyppyä oli mennyt ja heräsin laskemaan vasta laukat kaksi, yksi ja hyppy.

Hiljalleen kavaletit nousivat pystyyn samoin kuin suoran linjan puomit pieniksi esteiksi. Kavaleteilla meno oli edelleen aika haparoivaa eikä homma juuri parantunut suoralla linjalla. Annoin Aapon mennä hölkynkölkyn-laukkaa pitkänä ja jättäydyin matkustajaksi, jolloin se joutui itse ratkaisemaan asiat. Sen vastaus ongelmiin oli roikaisu kaukaa hyppyyn. Opettaja komensi ottamaan lyhyempää ja terävämpää laukkaa, jotta ponnistuspaikka olisi parempi. Meno tasottui hieman esteiden noustessa jonnekin 60-70 senttiin, mutta meno oli vielä kaukana toimivasta. Aapossa oli kuitenin kivaa se, että se puksutti tasaisesti kohti estettä, ei juuri hidastellut tai kiihdytellyt ja meni varmasti yli. Sen kanssa ei tarvinnut neuvotella ihan jokaisesta askeleesta. Suoran linjan jumppasarjalla toinen väli oli innari ja toinen yhden askeleen mittainen. Taisin kertaalleen lähteä sukeltamaan omia aikojani hyppyyn, kun hevonen teki viisaan ratkaisun ja otti vielä yhden askeleen, mutta muutoin hillitsin taipumukseni aika kivasti.

Opettajalta tuli välipalautteena muistutus pitää pohkeet kiinni samoin kuin hakea edelleen sitä lyhyttä, terävää laukkaa. Eli Aapon keula ylös ja takajalat hommiin. Kun sain tämän toteutettua, muuttui Aapo varsin helpoksi ratsastaa. Kavaleteille tulimme hyvin, pysyin irti penkistä ja hypyt olivat helppoja seurata. Jumppasarjalle tulimme myös hyvään paikkaan ja mukautuminen hyppyihin tuli luonnostaan. Tässä vaiheessa huomasin myös, kuinka mukavan pehmeä hyppy Aapolla onkaan. Sitten ongelmaksi alkoi todella muodostua jumppasarjojen jälkeiset väärät laukat molempiin suuntiin. Oikean laukan vaihtumisen vasemmalle ymmärsin oman painoni valumisen takia, mutta vasemman laukan vaihtuminen oikeaksi tuli ihan yllätyksenä. Lopulta päätin ottaa nopeamman korjaustavan eli johtamisen avuksi, sillä en millään olisi yhden tunnin aikana valaistunut oman painoni tasapainottamisesta. Syytä kuitenkin olisi, kuten Aapo kerta toisen jälkeen väärässä laukassa laskeutuen osoittikin.

Viimeisillä kierroksilla jumppasarjan esteet korottuivat aina kierroksen jälkeen niin, että viimeisellä kierroksella viimeinen pysty oli metrin. Vähän jännitti, mutta tohdin luottaa Aapoon tässä vaiheessa. Se liikkui jo vähän paremmin, jolloin sain hieman ajateltua takapäätä hommiin etupäätä vartioiden. Niinpä tulimme ensimmäiselle pystylle hyvin, jonka jälkeen innarina ollut toinenkin ylittyi hyvin. Yhden askeleen väli sujui edelleen kivasti ja metrin este ylittyi oman kokemukseni mukaan ihan kivasti. Käsi myötäsi eikä pohkeet tuntuneet heilahtavan kovin taakse. Kenties muistin pitää ne ensimmäisen kerran koko tunnin aikana kunnolla tuntumalla.

Olin tunnin alussa hihkunut mielessäni, että jumppasarjalla olisi ihanan helppoa. Vaan eipä ollut. Tai itse jumppasarja alkoi loppua kohti mennä ihan hyvin, mutta kavalettitehtävä tuotti kyllä pulmia pitkän aikaa. Opettaja kuitenkin tuumasi, että paransimme loppua kohti selvästi eikä meno hänen silmiinsä näyttänyt niin vaikealta kuin mitä olimme ehkä ääneen murehtineet. Aaposta jäi hyvä fiilis. Sekään ei ollut aivan automaatti, mutta helpommin minun ratsastettavissani Puppeen verrattuna. Mutta edelleen saan tehdä rutkasti töitä sen eteen, että saan hevosen siihen kuuluisaan terävään ja lyhyeen laukkaan. Tähän asti olen tainnut keskittyä aivan muihin asioihin enkä ole juuri huolehtinut tuosta asiasta. Ei siis ihme, että hevoset ovat stoppailleet ennen estettä tai roikaisseet miten sattuu, kun olen tuonut ne vaikka mitenpäin tehtävälle. Jäänpä siis haaveilemaan seuraavasta estetunnista Aapon kanssa.