sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Ilmalento Apollo VI:lla

Jos uskoisin selviin merkkeihin, tulkitsisin tämän päivän estekisakokemukseni tarkoittavan, että minun on syytä jatkossa pysyä kiltisti oman seurani estekisoissa. Ilmoittauduimme tosiaan molemmat Noran kanssa ABC Ratsastajien estekisojen 60 sentin luokkaan Aapolla. Luokkaan oli ilmoittautunut 18 lähtijää, mutta kisapaikalle saapui 14. Aapolla oli ilmeisesti alkutalvea rinnassa, sillä jo aamulla tarhaan vietäessä se oli hyppinyt onnesta pörheänä pystyyn. Sisälle ruuna tuli kuitenkin ihan maltillisesti eikä karsinassakaan ollut aikaisempaa kummallisempi.

Koska Kaisa oli ihanasti auttamassa Aapon kanssa, kävimme Noran kanssa tutustumassa rataan yhdessä. Rata vaikutti mutkattomalta. Linjojen välit olivat 24 metriä eikä yksikään este ollut puomeja ja tolppia kummempi. Uusinnassa oli neljä estettä, ja löysimme Noran kanssa vain kasille vähän tiukemman tien. Luokan arvosteluna oli tosiaan 367.1, joten uusinnassa olisi pitänyt ratsastaa tiukkojen teiden sijasta vain reippaasti, jos ajasta halusi kisata.

Minun vuoroni oli ensin ja olin luokan toisessa verryttelyryhmässä. Pääsin kävelemään ja ravailemaan Aapon kanssa maneesiin, kun ensimmäinen kisaaja starttasi. Aapo ei olisi malttanut pysyä paikoillaan, vaikka Norakin oli sitä pitelemässä. Lopulta saimme satulavyön ja jalustimet säädettyä, ja saatoin alkaa verrytellä. Opettaja oli mukavasti neuvomassa ja neuvoi taivuttelemaan kunnolla ja ratsastamaan molemmat pohkeet läpi. Pyörimme aika pitkään oikeassa kierroksessa, johon pohkeeni tuntui menevän läpi. Aapo liikkui kivasti ja välillä jopa pyöreästi eikä asetusten saaminen ollut homma eikä mikään. Ravissa Aapo yritti ensin olla kuuntelematta pohkeita, mutta alkoi toimia ajan kanssa paremmin. Vasen kierros oli selvästi hankalampi eikä pohkeeni tuntunut aluksi tarkoittavan mitään, mutta hiljalleen meno parani hieman, kun muistin pitää ulko-ohjan tuntumalla. Annoin Aapon kävellä hetken aikaa pitkällä ohjalla, kunnes tuli meidän verkkaryhmämme aika suunnata esteradalle hyppäämään.

Kas näin, asetusyritys molempiin suuntiin yhtä aikaa!
Heti radalle päästyämme Aapo nosti itsekseen laukan ja lähti menemään. Pidätteet eivät menneet läpi, jolloin käytin seinää apuna jarrutuksessa. Sen jälkeen Aapolla ilmeisesti hirtti ajatus menemisestä eikä meinaamisesta kiinni, jolloin pidätteet menivät vielä vähemmän ja oikeastaan eivät ollenkaan läpi. Opettaja käski asettamaan hevosta reilusti ja pyöräyttämään voltin, mikäli se yritti lähteä kaahottamaan. Niinpä teimme tätä. Aapo tarjosi tässä välissä muutamat pukitkin, mutta sen verran maltilliset, että pysyin kyydissä. Kun en saanut toteutettua opettajan vinkkejä kunnolla, siirryimme käyntiin ja annoimme muiden hyppiä ensin. Tämä vähän rauhoitti menoa, ja koetin puhallella omat jännitykset vähemmäksi, ilmeisen heikosti onnistuen. Kun muut olivat hypänneet verkkaesteen (este numero 1) oikealta, tulimme sitä Aapon kanssa kahdesti. Ensimmäisellä yrittämällä Aapo pudotti raville enkä saanut sitä ennen estettä enää laukalle. Esteeltä se sentään nosti laukan, mutta unohti taas pidätteet. Toinen hyppy onnistui laukassa ihan ok.

Aapo asiallisena käyntiverkassa.
Vasemmassa kierroksessa annoin taas muiden hypätä rauhassa verkkaesteen, joka oli ratapiirroksen este numero 2. Opettaja neuvoi ottamaan pidätteet kunnolla läpi, ettei ratsu pääsisi kiihdyttelemään. Aapo tuntui kivalta, ja hyppy okserille oli mielestäni ihan ok. Sen jälkeen huomasin, että ratsu ajattelee kiihdyttämistä ja aioin alkaa ottaa kiinni. Olin pahasti myöhässä. Aapo ehti alkaa nakella pieniä pukkeja, joista jo ensimmäinen sai tasapainoni horjahtamaan. Niinpä en enää kestänyt toista pukkia, vaan mätkähdin etujalkojen vierestä alas. Tässä hulinassa ehdin lyödä oikean puolen kasvoistani ilmeisesti Aapon pään kanssa yhteen. Ihme ja kumma kyllä mihinkään muualle ei sattunut, ei edes mätkähdys maahan. Olin nopeasti putoamisen jälkeen tilanteen tasalla ja nappasin viereeni ihmettelemään tullutta Aapoa suitsista kiinni, kun kuulin jonkun huutavan ottamaan ratsu kiinni. Tässäkään vaiheessa ei kolottanut muualta, mutta poskessa alkoi tuntua pientä jomotusta.

Ravikin onnistui todistetusti.
Pian ympärillä olikin ihmisiä kyselemässä vointia, ja opettaja tarkisti, haluaisinko vielä mennä. Olin epäillyt ikävintä jo ennen suunnanvaihdosta, joten päätin jättää leikin tällä kertaa kesken. Siitä pääsikin Nora kyytiin, kun itse lähdin katsojana olleen lääkärin tarkistettavaksi. Sain kasvoilleni kylmäkallen pyyhkeeseen käärittynä. Pääsin onnekseni katsomaan, kun Nora pisti Aapon kuriin ja ratsasti hienon nollasuorituksen ollen näin seitsemäs ratsastaja kolmestatoista startanneesta kisaajasta. Hienoa, Nora! Opettajalta oli tullut kommentti mennä rata rauhassa, joten voitosta ei päässyt enää kisaamaan. Tärkeintä oli saada ratsu taas kuriin ja tasainen suoritus päätteeksi. Hassua, miten videolta katsottuna meno näyttää rauhalliselta, vaikka selkään se tuntui kaikelta muulta. Ehkä nuo olivat ne pari ainoaa hetkeä, kun Aapo vähän kuunteli aran kuskinsa pyyntöjä.


Ei siis mennyt ihan kuin suunnitelmissa nämä kisat. Jostain syystä ei silti juuri harmita, vaikka selässäoloaikani jäi varmaan alle varttiin ja pulitin tästä kivistävästä kokemuksesta 30 euroa. Istuntani ja tasapainoni eivät tosiaan vieläkään kestä pukkeja, vaan rytkähdän heti kättelyssä etupainoiseksi. Siitä on tänäänkin todistetusti hyvin lyhyt matka maahan. Nyt jälkikäteen tietysti olisi ollut kiva päästä hyppäämään rata, mutta en olisi millään saanut Aapoa kuriin. Rata olisi ollut siis vielä hirveämpi ja turvattomampi kuin mitä verryttelymme. Opettajallekin tuli aivan puun takaa Aapon käytös, mutta hevosen puolustukseksi on sanottava, että ne olivat sen ensimmäiset kisat tällä tallilla. Kai sitäkin jännitti eikä minun jännitykseni juuri pelastanut tilannetta. Tulipahan sentään yritettyä käydä muualla kisaamassa ja tuskin annan tämän kokemuksen kuitenkaan minua pelottaa kokonaan pois muiden kisoista. Ehkä myös opin nojaamaan jonnekin muualle kuin eteen, kun hevonen pukittaa. Lääkärilläkin kävin vilauttamassa vähän myöhässä tullutta halloween-naamaria eikä mikään onneksi ollut mennyt kunnolla rikki. Ensi kerralla paremmin, eikö niin?

Loppuun vielä aiheellinen varoitus kaikille ratsujen selkään uskaltaville. Muistakaa pysyä kiltisti siellä hevosen selässä tai jos on aivan kertakaikkisen pakko laskeutua hallitsemattomasti kyydistä, niin älkää siinä vaiheessa ottako millään ruumiinosallanne kosketusta hevoseen. Muuten pahimmassa tapauksessa saatte yhtä päheän naamarin, jolla pelotella vastaantulijoita myös halloweenin jälkeen. Naamarilla onnistuu myös leikkiä poskensa ruokaa täyteen ahtanutta hamsteria ennen kuin kasvot malttavat palautua ennalleen. Niin ja käyttäkää sitä turvaliiviä. Minullakin oli se päällä hupparin alla.


 
Kuvista ja videoista kiitos Noralle ja Kaisalle!