sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Ja ei kun uusiksi

Vielä sunnuntainakin piti päästä tallille, sillä seuraavien kolmen viikon ajan hevoset nauttivat ansaitsemastaan laidunlomasta. B/A-tunnilla sattui olemaan tilaa, joten liityin joukkoon Aten kanssa. Olin ratsuarpajaisten tulokseen tyytyväinen, sillä edelliskerta suokkiruunan kanssa meni ihan kivasti. Tunnin treeniaiheet pysyivät samoina eli luvassa oli asettamista ja siirtymiä.

Tunti aloitettiin menemällä ensin käynnissä ja sitten ravissa uralla pyöräytellen jokaiseen kulmaan voltit. Käynnissä oikea kierros sujui aika kivasti, joskin Atte roikkui siinäkin kierroksessa tuntuvasti vasemmalle. Asetuksen oikealle sai kuitenkin kohtuullisen helposti, ja muistin jopa rentoutua ja antaa hevosen olla rauhassa ilman, että näpersin koko ajan jotain. Vasemmassa kierroksessa sainkin alkaa paiskia hommia, sillä Atte oli edelliskertaan verrattuna paljon raskaammin kiinni vasemmalla. Opettajan ohjeen mukaan koetin siirtää sisäpohjettani edemmäs ja huomauttaa sillä, että hevonen voisi kantaa itse oman vasemman lapansa. Siinä sitten ahkerasti kohottavilla sisäkäden puolipidätteillä ja sisäpohkeella neuvottelin Aten kanssa siitä, miten pitää kulkea. Hetkittäin Atte antoikin periksi ja kantoi itseään paremmin ollen molempien ohjien päässä, mutta sitten se taas palasi halimaan vasenta ohjaa.

Ravissa meno hankaloituikin enemmän. Oikeassa kierroksessa Atte alkoi puskea hieman sisään, mutta oli kohtuullisesti korjattavissa. Vasen kierros sen sijaan oli yhtä tuskaa. Vaikka kuinka yritin huomauttaa pohkeella ja ohjalla, ei Atte halunnut lakata roikkumasta vasemmalla. Käytin välillä ratsua käynnissäkin, jotta saisin sen irroitettua sisäpuolelta. Käynnissä Atte otti pyynnön helpommin vastaan, mutta ravissa taas jatkoi painamistaan. Sisäkäteni alkoi väsyä melkoisesti, kun jouduin kannattelemaan siinä hevosen painoa. Yritin raipallakin naputella sisälavalle jotain tolkkua, mutta Atte heilautti laiskasti häntäänsä protestina yritykselleni. Tässä kohtaa olisi pitänyt ottaa aikalisä ja pyytää opettajalta apua. Sen verran nimittäin jäi harmittamaan onnettomasti sujunut vasen kierros ravissa.

Seuraavaksi luvassa oli toisella lävistäjällä tehty keskikäynti ja toisella puolestaan ravista 4-5 askeleen ajaksi käyntiin siirtyminen ja siitä paluu raviin. Keskikäyntimme ei ollut mitenkään loisteliasta enkä itse kauheasti huomannut siinä eroa. Opettajan ohjeiden mukaan tavoittelin lävistäjän aikana sitä, että saisin Aten molempien ohjien päähän suoraksi. Atte yritti kovasti kipata vasemmalle, mutta pohkeen ja ohjan yhteistyönä sain sen ajoittain hilattua suoremmaksi ja samalla edestä kevyemmäksi. Tunnin parhaat onnistumiset tulivat ravi-käynti-ravisiirtymisissä. Keskityin lähtemään lävistäjälle ravissa mahdollisimman suorana ja tekemään jo ennakkoon pieniä pidätteitä. Lisäksi hoin mielessäni vahvaa istuntaa, jonka jälkeen jarrutin istunnalla ja käyntin ohjaspidätteitä tarpeen mukaan. Atte siirtyi mallikkaan helposti käyntiin, otti vaaditut 4-5 askelta ja siirtyi kevyestä pyynnöstä takaisin raviin. Olin mielissäni, sillä viime kerralla meillä ei alaspäin siirtyminen meinannut onnistua ilman vetokisaa. Atte teki kerta toisen jälkeen siirtymisissä hienoa työtä, ja hymyilin aurinkona selässä. Opettajalta tulikin kehu, että oma istuntani piti paljon paremmin eikä Atte saanut vedettyä minua siirtymisissä kumoon.

Lopuksi otimme vielä tutun laukkakuvion. Lävistäjää mentiin käynnissä noin puoliväliin, siitä nostettiin myötälaukka, pyöräytettiin lyhyelle sivulle ympyrä ja laukattiin toista lävistäjää pitkin, kunnes siirryttiin hallittuun raviin ja jatkettiin uralle siirtyen lyhyellä sivulla käyntiin. Tehtävä aloitettiin nostamalla oikea laukka. Tulin lävistäjälle Aten kanssa vähän laiskasti, jolloin ensimmäinen nosto oli surkuhupaisa ravisekamelska. Jouduin nostamaan laukan uudelleen uralla ja koetin ympyrällä saada takapäätä liikkeelle. Se ei kauheasti onnistunut, mutta lävistäjälle päästiin kuitenkin ja siirtymä raviin oli ihan ok. Nostot paranivat toistojen myötä ja kertaalleen saimme edelliskerralta tutun hyvän noston, joka lähti kevyesti ja ponnekkaasti. Vasemmassa kierroksessa olikin taas melkoista sähellystä. Atte nosti laukat ihan ok, mutta ympyrällä sain komentaa vuoroin takapäätä liikkeelle, vuoroin hevosta pois nojaamasta vasemmalle. Opettaja ohjeisti hakemaan lyhyttä, mutta aktiivista laukkaa. Liekö Atte vai kuski ollut unten mailla, kun se ei ottanut onnistuakseen. Välillä tuntui, että treenasimme kuperkeikan MM-kisoihin, kun Atte laukkasi niin etupainoisena. Vasempaan kierrokseen siirtymiset raviin olivat myös aika epätasaisia, ja niiden jälkeen Atte vielä puski sisälle kerta toisen jälkeen. Viimeisellä siirtymäkerralla itse siirtymä ei ollut mistään kotoisin, mutta sentään sain ratsun puskemisen kuriin, joten johonkin tuli kuitenkin parannusta.

Vaikka Atte olikin tällä kertaa vasemmalta vaikeampi kuin viimeksi, en silti voinut olla tykkäämättä siitä taas vähän enemmän. Opettajalle tuumasinkin lopuksi, että tänään meillä sujui ravi-käynti-ravisiirtymiset paljon paremmin, kun taas laukkatehtävässä olisi ollut parantamisen varaa. Sinällään kumma kyllä minua ei harmittanut siinä tehtävässä puuttunut kaasu, sillä tällä tunnilla jarru oli siirtymisissä mukana. Onhan se jo puolet voitosta, kun oli kuitenkin jarru mukana, vaikka se kaasu jäikin matkasta. Tunnin jälkeen Atte pääsikin karsinaan keräämään voimia, jotta jaksaa nauttia laidunlomastaan täysillä.

Kaisakin oli samalla tunnilla, joten lukeekaahan hänen blogistaan, miten hänellä ja Rappenilla sujui.

Kuvista kiitos Alekseille!