Muutamia järkeviä laukka-askelia

Tänään hikoilimme lämpimässä maneesissa Veronan kanssa jälleen opettajan syynissä. Luvassa oli pohkeenväistöä, kuskin tekemisten korjailua ja kertausta siitä, miten siihen hevoseen pitikään vaikuttaa. Niin ja kirsikkana kakun päällä: laukannostoja!

Homma lähti liikkeelle kuskin tekemisten korjailulla pääty-ympyrällä. Aluksi opettaja ohjeisti antamaan hevoselle sisältä myöten ja tilaa, jotta sen saa ensin liikkumaan hyvin. Alussa ei kannata ottaa hevosta liian tiukasti pakettiin, sillä pahimmassa tapauksessa hevonen alkaa vängätä vastaan. Vasta lämpenemisen jälkeen sisäohjankin sai poimia takaisin paremmalle tuntumalle ja alkaa pyydellä asetuksia. Opettaja kuitenkin korosti, että hevoselle piti muistaa asetuspyyntöjenkin jälkeen muistaa antaa tilaa sisäpuolelta, mikä tuotti sisäohjaan rakastuneelle ratsastajalle vaikeuksia. Olen huomannut viime aikoina sen, kuinka pidän ulko-ohjan usein lähes tyhjänä ja kuvittelen pärjääväni sillä sisäohjalla. Eipä ole ihme siinä tapauksessa, kun hevonen puskee kaula vänkkyrällä ulkopuolelta ulos, kun siellä ei tapahdu mitään, ja sisäpuolella on meneillään kaikkea senkin edestä.

Kuskin asennosta tuli huomauttamista etenkin oikeassa kierroksessa. Painoni on ulkopuolella ja oikea kylkeni rutussa, jolloin yllättäen tulee vähän ristiriitaisia apuja hevoselle. Asennon korjaaminen paremmaksi oli järkyttävän vaikeaa. Vaikka opettaja kävi tökkimässä kylkeä ja ohjeistamalla sen avulla oikeaa asentoa, tahdoin aina vain loksahtaa vanhaan malliin. Eipä tosin ihme, onhan siinä asennossa tullut mentyä aika monta tuntia. Kun asentoa saatiin sinnepäin, alkoi aiheellinen läksytys sisäkäteni omasta elämästä. Pyydä ja myötää -mantraa sain sekä hokea itse että kuunnella opettajan suusta. Tuskailin asian kanssa, sillä jotenkin koin elämän vaikeaksi ilman sisäohjaa. Tässä taas palataan siihen, kuinka ulkopuoleni ei halua toimia näinä hetkinä. Oli kuitenkin ilo huomata, että ajoittain sain itseni kasaan, jolloin Veronakin oli tyytyväisempi opettajan sanojen mukaan. Saimme myös muutamia rentoja, pyöreähköjä hetkiä sekä käynnissä että ravissa, joten olin aika tyytyväinen.

Tämän jälkeen siirryttiin pohkeenväistökuviolle, jolle lähdettiin keskihalkaisijaa myöten. Väistöä tehtiin sen verran käynnissä, että se sujui ja siitä siirryttiin raviin edelleen väistäen. Oikealle väistettäessä homma lähti ihan hyvin liikkelle, mutta raviin siirryttäessä hoputin hummaa turhankin reippaasti, jolloin väistö katosi sen ravatessa vauhdilla kuskia karkuun. Opettaja ohjeisti sitten ottamaan nostossa pidätteen etenkin ulkoa, jolloin kuvio sujui huomattavasti mallikkaammin. Istunnassa ei tässä suunnassa ollut vikaa, ja muutamat hyvin, mutta maltillisesti nousseet ravit ja väistön jatkumiset olivat mukavia palkintoja. Vasemmalle väistettäessä kuski sitten hengaili jälleen vasemmalla eikä hallinnut ulkopuolta, jolloin väistöt jäivät yrityksiksi jo käynnissäkin. Opettaja ohjeisti parantamaan istunnan ja ottamaan ulkoa pidätteitä niin, että hevonen tulee kuulolle. Ravit tahtoivat tosin vielä muutamaan kertaan nousta turhan vauhdilla, mutta hiljalleen sain itseni kohdilleen, ja opettajakin kehui homman jo näyttäneenkin oikealta väistöltä.

Lopuksi sitten lähdettiin kokeilemaan laukannostoja. Tarkoituksena oli saada järkevä nosto ja muutama hallittu askel laukassa, jonka jälkeen sai vaihtaa raviin ja siitä käyntiin. Parit ekat nostot kuski nössöili eikä Verona ymmärtänyt apujen tarkoittavan laukkaa, vaan ehdotti ravia tilalle. Opettaja ohjeisti pyytämään selvemmin ja pitämään ohjat selvästi tuntumalla, ettei hevonen luulisi saavansa mennä oman mielensä mukaan. Niinpä se laukka nousi sieltä ja kohtuullisen rauhassa muutamat kerrat. Jarruttelut venyivät hieman ja pari kertaa piti ihan jo tiukkasanaisemmin neuvotella, vaihdetaanko askellajia vai ei.

Valittelin opettajalle pelkääväni tamman äkkilähtöjä ja siksi panikoivani selässä pahentaen tilannetta. Opettaja neuvoi vain käyttämään vartaloa apuna jarrutuksessa eli nojaamaan taaksepäin ja kääntämään aina sisällepäin, jos tamma suunnittelisi äkkilähtöä ilman kuskia. Niin ja ennen kaikkea opettaja korosti pidätteidenkin jälkeen myötäämään, vaikka se hakkasikin kuskin itsesuojeluvaistoa vastaan. Selityksenä tähän oli luonnollisesti se, että jos ratsastaja jää vetämään, vastaa hevonen siihen samoin ja tämän pollen tapauksessa kaasu saattaa hirttää kiinni, jolloin kuski voi vain vikistä ja sitäkin todennäköisesti maata halaillessa.

Niinpä laukka vain nostettiin uudelleen ja pudotettiin pois opettajan ohjeistaessa ja kannustaessa vieressä. Muutamia hetkiä muistin aina hengittää ja jarruttaa järkevästi, mutta väliin mahtui myös niitä hetkiä, kun henkeä pidätellen pelkäsin hevosen säntäävän matkoihin. Onneksi tamma oli kuitenkin aika maltillisella tuulella, vaikka alkoikin innostua nostomäärien lisääntyessä. Loppuun saatiin vielä yksi kelvollinen nosto, johon oli hyvä lopettaa. Opettaja tuumasikin pollen alkavan lämmetä aiheelle, joten siksikin oli ihan hyvä hetki jättää laukat tältä päivää pois.

Mutta jes, saatiin kuitenkin laukata pikkuisen pitkästä aikaa ilman suurempia kohtauksia. Pakko kyllä myöntää, että kyllä jännitti ja pirusti, sillä viime kerran kokeilu jäädä matkasta kesken laukan pois oli turhankin hyvin mielessä. Jännittäminen tietenkin vaikeuttaa koko hommaa, mutta ehkä voimme hiljalleen rakentaa yhteistä säveltä laukkaamisesta myös tämänkin tamman kanssa. Keskeisimpänä olisi muistaa istua oikein, pidättää ja myödätä oikein eikä antaa periksi. Toivon mukaan tätä ja paljon muuta pääsemme Veronan kanssa treenaamaan taas huomenna samaisen opettajan johdolla.

Satulahuone-blogin kirjoituksessa oli mielenkiintoisia kikka kolmosia hevosten vikurointikohtauksiin. Ei muuta kuin tämä asia mieleen talteen ja sitä noudattamaan.

Ryöstäjä

Jos hevonen lähtee viemään kovempaa kuin haluaisit, niin paina ohja kädellä harjaa vasten. Saat paljon lisää voimaa, kun painat molemmat kädet ristiin harjan yli. Seuraavalla kerralla laita vahvempi kuolain ja vältä tilanteita, joissa ryöstämistä esiintyy. Kun hevonen kerran oppii, että se voi lähteä lapasesta, niin se lähtee taatusti aina tilaisuuden tullen. Muista myös ettet jää vain passiivisesti roikkumaan ohjaan. Laukka- ja ravihevosia treenataan nimenomaan tukevalla tuntumalla, joten hevonen kyllä tykkää kun saa levätä päätään käsiisi. Ota oma kroppa haltuun ja ole pidätteissäsi päättäväinen, muista myös välillä hellittää tuntumaa.

Tyylistä viis, sillä kivaa oli

Suuntasin sateesta huolimatta innoissani estetunnille. Pollearpajaisissa oli käynyt hyvä tuuri, ja suuntasimme ylittämään esteitä Pokun kanssa. Pokuhan on oikein kiva estehevonen, kunhan emme joudu yrittämään oikeassa laukassa kovin hurjia kurveja. Niissä polle nimittäin puskee niin sanotun sisäpohkeeni läpi enkä oikein yhtään tajua, millä estää tätä. Mutta tuon hankaluuden polle korvaa sillä, että se itsekin innostuu esteistä ja on pienillä esteillä hyvin varma hyppääjä. Ja koska lisäkseni neljän muun tunnille osallistuneen ratsukon joukossa oli vähän estekammoisia, pysyivät esteet tunnin ajan vaatimattomassa 50 sentissä.

Alkuraveissa opettaja kehotti oikeassa kierroksessa koputtelemaan Pokuun sisäpohkeella vauhtia ja huolehtimaan menosta ulko-ohjalla. Sisäohjalla ei myötäämistä kummempaa kannattaisi tehdä, jotta polle ei puskisi vielä enemmän sisään. Tämä neuvo auttoi kyllä jonkin verran, sillä yleensä olen jäänyt nykkimään sisäohjasta ja naputtelemaan sisäpohkeesta tuloksetta. Pätkittäin saimme oikeassa kierroksessa ihan järkeviä ympyröitä, välillä taas kuski unohti hommansa, ja polle oikoi heti. Poku oli kuitenkin ihan mukavasti hereillä, joskin yritti aina tarjota hitaampaa menoa.

Sitten siirryttiinkin ensimmäisiin hyppelyihin. Se oli kahden pystyn suora, ja niiden väliin tuli saada kuusi askelta. No, meillä Pokun kanssa oli vähän muut suunnitelmat, sillä taisimme hurauttaa sen viidellä ja sitten ehkä toisella kerralla sillä kuudella. Poku imi esteelle aika kivasti, ja minä puolestaan jäin matkustajaksi nauttimaan menosta. Sillä toisella kerralla muistin vähän vahtia menoa, jonka tuloksena saatiinkin oikea laukkamäärä. Muuten ei mitään ongelmaa missään.

Tämän jälkeen otettiin kaareva ura. Pitkältä sivulta suunnattiin keskempänä olleelle pystylle vasemmassa kierroksessa ja muutettiin laukka oikeaksi. Pokun kanssa mentiin taas vauhdilla, jolloin tie kärsi aavistuksen verran, mutta laukka vaihtui molemmilla hyppykerroilla mainiosti. Tämän jälkeen otettiin vielä toinen kaareva ura, mutta tällä kertaa kahdella esteellä. Pitkältä sivulta poikettiin taas hypäten portin yli ja siitä viidellä tai kuudella laukalla aiemman hypätyn suoran ensimmäisen pystyn yli. Tässä oli vähän ohjausvaikeuksia, sillä ensimmäisen hypyn jälkeen Poku painoi oikealle, mutta sain molemmat kerrat kuitenkin hevosen jotenkin esteelle ja yli mentiin, oikeaan laukkaan vieläpä päätyessä.

Tämän jälkeen päästiin vielä hyppäämään rata. Ensin hypättiin oikealta toinen kaarevalla uralla olleista esteistä, ja laukka vaihdettiin vasempaan. Tästä mentiin kahden pystyn suora ja jatkettiin portin ja suoran linjan ensimmäisen pystyn muodostamalle reitille. Siitä laukka takaisin oikeaksi ja ensimmäisen hypätyn esteen yli päinvastaisesta suunnasta ja siitä vielä suoran linjan toisen pystyn yli laukka toivottavasti vasemmalle vaihtuneena.

Keskeisimmät ongelmat radalla olivat juuri nuo kaarevat linjat. Poku puski enkä ehtinyt saati osannut korjata sitä oikein. Niille esteille tulikin aika rumia teitä ja jos allani olisi ollut vähänkään nirsompi hevonen tai edessä korkeampi este, olisi matka stopannut siihen. Mutta Poku oli sen verran innoissaan hommasta, että yli mentiin melkoisen hirveistä paikoista vailla huolen häivää. Vauhtia myös riitti, mutta sentään laukat vaihtuivat pääosin hyvin eikä kuskia pelottanut piirun vertaa. Siihen olin kaikista eniten tyytyväinen ja siksi en jaksanut tällä(kään) kertaa piitata tyylistä. Opettajalta tuli kyllä toiveita saada hevosta lyhyemmäksi ja hyppäämään kunnolla laakeiden hyppyjen sijasta, mutta tällä kertaa tuli oltua pahis ja jätettyä neuvot osittain osaamattomuuden ja toisaalta oman intoilun vuoksi toteuttamatta.

Minulle tänään oli tärkeämpää se, että todella pitkän ajan jälkeen sain mentyä estetunnin, josta nautin joka sekunti vailla pelkoa. Se oli tällä kertaa tärkeämpi anti kuin oppikirjaa noudattelevat lähestymiset tai muut viilaukset. Oli niin hienoa ratsastaa estettä kohti yhtä innoissaan kuin hevonen, tuntea, milloin hevonen lähtee hyppyyn ja olla itse juuri siinä hetkessä mukana, ehtiä kehua hevosta ennen seuraavaa hyppyä, kääntää katse ajoissa menosuuntaan ja tietää, että tästä selvitään ja että siitä voi nauttia. Juuri näiden kokemusten takia vannon enemmän esteratsastuksen nimeen. Suurin kiitos tästä tunnista kuuluu Pokulle, tämä tuli kyllä tarpeeseen.

Vähän sitä, vähän tätä

Pääsinpäs sitten näin lauantaina tervehtimään Veronaakin. Treeniaihe oli vähän hukassa, kun opetuksellisista tunneistakin oli jo vähän aikaa. Päätin sitten ottaa vähän pohkeenväistöä ja asetuksia sekä siirtymiä.

Aloitin ensin hakemalla hyvää käyntiä ja tekemällä ympyröitä myötäasetellen. Ei tule yllätyksenä, että käteni tahtoivat taas yrittää levitä, mutta tällä kertaa paikkasin tilannetta paremmin. Sitten huomasin, että annoin tamman hidastaa ympyröillä. Keskittyminen oli vissiin vähän hukkateillä. Yritin kuitenkin korjata näitä huomioita ja muutamia parempia hetkiä tuli onneksi. Nyt tosin bongasin sen, etten todellakaan saa ulko-ohjaan tasaista tuntumaa. Roikun siinä sisäohjassa kerta toisen jälkeen, vaikka tiedostan kyllä aivan hyvin, ettei se ole oikea ratkaisu. Muistin sitten tallin aikaisemman opettajan neuvon ottaa martingaalin kaulalenkistä ulkokädellä kiinni, jotta käsi pysyy tasaisena eikä lähde omille teilleen. Tästä oli kummasti apua, sillä tamma tuntui rentoutuvan vähän päästään ja ottavan asetuksia paljon paremmin vastaan. Ei sinällään pitäisi kyllä olla ihme, kuka tahansa varmasti rauhoittuu, kun epämääräinen nykyminen toisesta ohjasta katoaa ja muuttuu tasaiseksi tuntumaksi.

Tämän jälkeen otimme muutamat kerrat pohkeenväistöä keskihalkaisijaa myöten käynnissä. Alussa päästin taas Veronan karkaamaan unohtamalla hallita väistön vastaista puolta. Tällä kertaa tajusin korjata virheen aika nopeasti, jolloin saatiin ihan hyviä hetkiä. Olisi tosin pitänyt tarkkailla vauhtia myös, mutta ei sitä vieläkään näemmä saa kaikkea kohdilleen.

Lopuksi otin vielä siirtymiä kuvioilla käynti-seis-käynti, käynti-ravi-käynti ja ravi-seis-ravi. Jokainen kuvio meni mielestäni ihan hyvin. Muistin aina ravista alaspäin siirryttäessä hakea hevosta lyhyemmälle askeleelle, jolloin siirtymä onnistui aika vaivattomasti. Haasteellisin kuvio oli tuo ravista pysähdykseen ja takaisin raviin, joskin siinäkin enemmän tuo pysähdyskohta. Verona olisi mieluusti tepastellut pysähdyksen jälkeen oman mielensä mukaan eteenpäin, joten paikoillaan seisomista saatiin vähän harjoitella. Loppua kohten kuitenkin päästiin pysähdyksiin ehkä parilla käyntiaskeleella. Mutta onneksi tässä kuviossa raviin lähtö pysähdyksestä onnistui mainiosti, ja ravi oli ensimmäisestä askeleesta lähtien etenevää.

Että sellaista tällä kertaa. Verona liikkui varsin halukkaasti, ja energiaa olisi varmasti piisannut. Laukkaa en rohjennut vieläkään itsekseni kokeilla, sillä en halunnut päätyä testaamaan maneesin pohjaa, vaikka kyllä se varsin pehmeältä vaikutti. Olisin kuitenkin enemmän kuin mielissäni, jos pääsisin hiljalleen takaisin treenaamaan laukkanostoja ja ehkä vielä joskus, ei kauhean pitkän ajan päästä, myös laukkaamaan hyvin ja hallitusti tämänkin hevosen kanssa. Hevosissa kun kuitenkin on ne kolme askellajia, ja mieluusti niitä kaikkia hyödyntäisin treeneissä.

Reippautta ilmassa

Kahdeksan päivän ratsastustauon jälkeen sitä näkee taas kirkkaasti, mitä kaikkea siellä satulassa ehtii tehdä väärin. Suuntasimme Helvin kanssa maneesille, sillä tallilla riehunut pääntauti oli saatu hoidettua. Ajatuksena oli saada tammaa liikkumaan kunnolla, tehdä pohkeenväistöjä ja lopuksi pienenä herkkuna hyppiä muutamat kerrat kavaletin yli.

Helvi oli mukavan reippaana alusta asti. Kyllähän se yritti tarjota mateluvauhtia, mutta totteli kiltisti, kun kerroin sen olevan väärä vaihtoehto. Pohkeenväistöjä lävistäjää myöten oli helppo alkaa tehdä, kun tamman moottori ei sammunut puoliksikaan niin kuin yleensä. Itse tosin jäin taas hyväksi toviksi tuijottelemaan hevosen niskaa menosuunnan sijaan, mutta lopulta muistin korjata sekä katsetta että istuntaa. Olisin kuitenkin saanut olla jälleen kerran tarkempi ulkopuolen kanssa, sillä välillä tamma yritti karata sieltä tehtävää välttääkseen. Mikähän siinä on, että sitä tajuaa yrittää hallita vain sitä puolta, jolle juuri sillä hetkellä tehdään jotain ja puolestaan unohtaa sen toisen puolen? Väistöissä tamma myös pyöristyi hetkittäin ja piti vauhtia yllä ajoittain aika kivasti. Olin sangen tyytyväinen tähän, vaikka toki parantamisen varaa olisi löytynyt monen kohdan verran.

Ravissa väistöjä en tehnyt, vaan keskityin pitämään hevosen liikkeellä sekä hakemaan asetuksia läpi. Ravi eteni oikein sutjakasti, mutta vasemmalle asettaminen takkusi taas vähän. Käteni lähtivät taas miljoonannen kerran omille teilleen ja melkoista keskittymistä se vaati, että sain hillittyä ne oikeille paikoilleen. Pätkittäin Helvi huomasikin kuskin saaneen itsensä paremmin kasaan ja palkitsi yritykset pyöreydellä, jossa takapää ei sammunutkaan niin kuin yleensä. Näinä hetkinä tohdin myös pyytää hevosta etenemään enemmän, jolloin hetkittäin tamma lisäsi vauhtia hallitusti kadottamatta pyöreyttään. Olin aika fiilareissa, sillä yleensä aina Helvi on nakannut päänsä kattoa kohti, jos olen kehdannut häiritä sen menoa pyytämällä takapäätäkin liikkeelle.

Laukkapätkän jälkeen siirryyttiinkin sitten kavaletille, jonka olin tähdännyt osaksi ympyrää. Helvi innostui hommasta välittömästi ensimmäisen hypyn jälkeen, ja sain pitkästä aikaa jopa jarrutella sitä. Oli mukava nähdä, kuinka koulupuolen letkeästi humputellut, tänä heinäkuussa 20 vuotta täyttävä tamma nuoreni silmissä ja kirmasi korvat tötteröllä aina uudelleen kavalettia kohti. Väliin piti pyöritellä hidastavia ympyröitä, sillä Helvi oli selvästi itse päättänyt hanskaavansa homman ja ettei kuskia sen takia tarvinnut kuunnella.

Tein kavaletilla saman mokan kuin aina puomin irrotessa maasta: ratsastan kehnosti sinnepäin. Niinpä lähestymiset olivat aika huonoja ja pari kertaa Helvi väisti kavaletin, koska yritin kääntää sille liian jyrkästi. Oli tosin hyvin opettavaista. Näiden kertojen jälkeen tajusin viimein nostaa katseeni siitä kavaletista eteenpäin, jotta saisin ratsastettua lähestymisen hyvin. Tämän ansiosta reitti saatiin kuntoon ja hypyt menivät mallikkaammin. Helvin laukka oli helppo laskea, joten lähdimme molemmat pikkuhyppyyn muistaakseni kaikkina paitsi yhtenä kertana yhtä aikaa. Olin myös tyytyväinen siihen, että tunsin, milloin tamma aikoi lähteä hyppyyn, vaikka olisin itse laittanut vielä yhden askeleen ennen hyppyä. Korjattavaa tässä olisi tietenkin ollut se, että otan tamman kunnolla haltuun, jotta hypyt lähtisivät paremasta kohdin. Mutta halusin ottaa pieniä hyppyjä lähinnä vain kuskin ja etenkin hevosen virkistykseksi.

Kaiken tämän tuloksena oli oikein mainio ratsastuskerta. Oli ilo ratsastaa Helviä, kun se itsekin tahtoi pääosin liikkua. Vähän kyllä juili se, miten monta korjattavaa asiaa ehdin taas yhden kerran aikana bongata, mutta onneksi ainakaan omiin silmiini ei sattunut mitään uutta, mullistavaa ongelmaa. Parasta tässä kerrassa oli toki se, että tamma nautti täysin siemauksin pienestä hyppelystä. Onhan siinä vain huima ero, kun hevonen tekee asioista myös omasta halustaan eikä vain sen takia, että täytyy.

Loppuun on vielä pakko tyrkätä muutamia heppakuvia Lontoosta. Ihania Uljaita Mustia ja valkoisia prinssin ratsuja. Harmi, etten voinut pakata niistä yhtään matkalaukkuuni ja tuoda kotiin.

Kertaus heti perään

Tiistaina jatkoin sitten Mortin jälkeen suoraan Jussin selkään, jotta sain näpsäkästi korvattua loppuviikon omat tuntini. Tunnin treeniaiheet pysyivät tismalleen samoina kuin Mortin kanssa eli luvassa oli pohkeenväistöä käynnissä ja ravissa lävistäjää myöten sekä keskihalkaisijalle pääsyn jälkeen joko ravin tai laukan nostaminen. Loppuun tehtiin myös sama kuvio kuin aiemmalla tunnilla eli keskiravia, perusravia ja noin viiden metrin käyntiosuus.

Tällä kertaa kiinnitin huomiota siihen, että Jussi kyllä pyöristyy nätisti, mutta tahtoo jäädä junnaamaan samaa vauhtia. Eli ilmeisesti ratsastan sen jälleen etupainoiseksi ihailemalla pyöreää kaulaa ja unohtamalla takapään. Yritin sitten alkuverkan aikana saada pollea mieluummin kulkemaan aktiivisesti kuin pyöristymään etupainoiseksi. Oli ihan hyödyllistä, sillä Jussi yritti monet kerrat korvata pohjepyynnöt pyöristämällä kaulaansa yhä enemmän, kunnes lopulta nosti päätään ja askelsi reippaammin. Pää ei onneksi alkanut hipoa kattoa, mutta jatkossa pitää kyllä oppia saamaan se liike ensin ja sitten vasta sen seurauksena se pyöreys.

Sitten siirryttiin väistöpuuhiin. Jussi ei aluksi tahtonut väistää kuin miniaskeleilla, joten kuski sai tarkistella omaa istuntaansa ja apujaan uudelleen. Korjasin painoa hieman menosuuntaan ja otin etupäätä pienemmälle askeleelle, ja näiden kahden korjauksen seurauksena Jussi alkoi väistää paljon paremmin. Olin myös tyytyväinen sekä käynnissä että ravissa tehdyissä väistöissä siihen, että vauhti pysyi ihan hyvänä eikä hiipunut niin kuin monena muuna kertana. Väistöissä ei ollut käynnissä tai ravissa oikeastaan tuon korjauksen jälkeen mitään vikaa, mitä nyt Jussi yritti intoilla välissä ja harppoa jo raviin tai laukkaan siirtyneen kaverin perään. Kuskille pisteet väistöissä siitä, että aiemman tunnin läksytyksen seurauksena katse pysyi hyvin oikeaan suuntaan.

Väistön jälkeen tehdyt ravin ja laukan nostamiset lähtivät yhtä kertaa lukuun ottamatta hyvin. Sinä yhtenä kertana hätiköin apujen kanssa, jolloin Jussi aivan oikein tarjosi vastalaukkaa. Muutoin nostot lähtivät asiallisen ponnekkaasti ilman muita ongelmia. Sen sijaan kulman ratsastaminen vasemmalle tökki aluksi. Jussi mielellään oikaisi reippaasti, joten opettaja kehotti pistämään sisäpohkeen töihin. Niinpä ajatuksen ja sisäpohkeella kanssa ratsastettuna saatiin myös vasen kulma nätimmäksi.

Lopun ravi-käyntikuviossa parhaimmat onnistumiset olivat ravi-käynti-ravipätkän toteutuksessa. Jussi vaihtoi käyntiin nätisti ja siirtyi raviin tahdikkaasti. Sen sijaan keskiravin löytäminen oli haastavampaa, sillä Jussi ehdotteli mieluusti tilalle laukkaa. Niin minnehän unohdin ne tasapainottavat pidätteet? Varmaan jonnekin sinne automaattiohjauksen maailmaan. Meno siis parani vähän, kun muistin pohkeilla pyytäessä tehdä myös pidätteitä tasapainottamaan menoa. Jäin kuitenkin kaipaamaan vielä vähän selkeämpää muutosta raviin, mutta tällä kertaa aika ei riittänyt.

Jussin kanssa oli kyllä mukava treenailla. Se keskittyy hienosti tehtäviin eikä turhaan korjaa ratsastajan virheitä, jolloin luonnollisesti kuskikin toivottavasti oppii enemmän. Jatkossa pitää tosiaan alkaa kiinnittää huomiota tuohon, etten jää ihailemaan sitä pyöreää, mutta etupainoista hevosta, vaan saan takapään liikkumaan. Ja sitten kun oppisi vielä istumaan järkevästi harjoitusravissa, kraah. Jussin ravi ei todellakaan ole pahimmasta päästä lainkaan, mutta niin vain vähänkin reippaammassa menossa kuski luuli vaihtaneensa hevosen pomppupalloon. Mutta onhan tässä aikaa ensi syksyyn saakka. Silloin aion vihdoin ja viimein rohjeta starttaamaan tallin koulukisoissa niinkin vaativan luokan kuin helppo C. Ykkösratsuvalintanani on tällä hetkellä Jussi-herra. Mutta katsellaan ja treenaillaan.

Nyt sitten kauhean pitkä tauko ratsastuksesta eli kokonaiset kahdeksan päivää. Mutta ehkäpä saan heppaikävään lievitystä katselemalla Lontoossa hevosvartijoiden vaihdon tai sattumalla Hyde Parkissa sijaitseva tallin liepeille. Nimimerkillä Heppatyttö reissaa.

Kinastelua väistöissä

Pääsinpäs korvaamaan loppuviikosta reissun takia väliin jäävät tunnit näin tiistaina ja vieläpä kahdella peräkkäisellä tunnilla. Sinällään kätevää, kun molempien tuntien aiheet pysyivät samoina ja ainoastaan hevonen vaihtui. Ensimmäisen tunnin aloitin Mortilla, ja treeniaiheina olivat pohkeenväistöt sekä siirtymät.

Pohkeenväistöt tehtiin pitkän sivun alusta lävistäjää seuraten keskihalkaisijalle. Siitä hevonen suoristettiin ja nostettiin ravi. Mortti oli mennyt jo tunnin alle, mutta tahtoi silti liikkua nihkeästi. Alkuverkkakin oli mennyt puhistessa ja puhkuessa polleen vauhtia, joskin ilman tulosta. Väistöissä pienikin vauhti tahtoi hiipua, ja pollelle piti tehdä kunnolla selvästi, että nyt muuten väistetään. Se ei nimittäin ollut asiasta yhtään samaa mieltä ja venkoili vastaan. Käynnissä keskeisimmäksi ongelmaksi tuli vauhdin hiipuminen. Muutamia hyviä askeleita saatiin, mutta pääosin meno oli aika hirveää. En saanut ratkaistua, mistä se mahtoi johtua. Keskihalkaisijille saavuttua ravi nousi kohtalaisesti ja saimme parin huonomman kerran jälkeen ratsastettua keskihalkaisija nätisti lyhyelle sivulle ja mentyä kulma hyvin.

Ravissa pohkeenväistökinastelu paheni, ja kuski tahtoi vääntää pollen kaulan mutkalle. Ihan kuin se olisi mitään auttanut. Piti todella keskittyä siihen, että hevonen ei vääntyisi mutkalle, vaan pidätteet sisäpuolelta menisivät läpi ja polle ottaisi ulkopohjeen väistönä. Vauhti hiipui taas, mutta sentään saatiin hyviä askeleita. Katsekin pysyi viimein oikein, kunhan opettaja oli ensin läksyttänyt aiheesta kaikkia tuntilaisia. Keskihalkaisijalle pääsyn jälkeen nostettiin puolestaan laukka. Nekin nousivat ihan ok, mutta kulmista tuli parit kerrat rumia hutaisuja. Keskittymisen jälkeen ja tiukan sisäpohkeen koputtelun tuloksena saimme vähän parannettua.

Loppuun mentiin vielä vähän keskiravia sekä siirtymiset noin viiden metrin ajaksi käyntiin, koska muutama porukasta oli starttaamassa ensi sunnuntain koulukisoissa. Käyntikohta tehtiin lyhyelle sivulle ja toiselle pitkälle sivulle haettiin keskiravia ja toinen pitkä sivu mentiin ihan perusravia. Mortin kanssa käyntiin siirtyminen onnistui nätisti, mutta ravi ei noussut kauhean näpsäkästi. Keskiravi puolestaan lähti ihan ok ja siitä palauduttiin myös hyvin perusraviin. Ei siis suurempia ongelmia tässä kuviossa muualla kuin siirtymisessä raviin.

Tunti meni sutjakasti ohi enkä jaksanut harmistua, vaikka jouduinkin vähän kinastelemaan Mortin kanssa sekä väistöissä että vauhdissa. Pollella tuntui olevan huonompi päivä eikä kuski paljoa tainnut sitä parantaa. Jäin ratsastelun ajaksi jotenkin turhan paljon passiiviseksi, mikä osaltaan varmasti vaikutti lopputulokseen. Pyöreyttä ei saatu yhtään, mutta ne parit pikkuriikkiset onnistumiset ilmeisesti riittivät.

Hetkittäistä vaivattomuutta

Sunnuntain tunnin menin sitten Mantalla avo- ja sulkutaivutuksiin keskittyen. Kuviona oli se, että pitkät sivut mentiin avotaivutusta ja lyhyet sivut sulkutaivusta. Avosta siirryttiin siis mahdollisimman näpsäkästi sulkuun ja siitä taas sutjakasti avoon. Kuvion aikana sai tarvittaessa pyöritellä voltteja ja hakea pollea paremmin kuulolle. Tehtävää mentiin sekä käynnissä että ravissa.

Avotaivutukset pitkillä sivuilla lähtivät alusta asti aika hyvin. Manta pysyi hyvin pyydetysti ja kuski muisti ainakin välillä pitää istuntaansakin oikein. Vauhti tosin tahtoi vähän hiipua välillä, mutta taas hetkittäin meno pysyi kuitenkin ihan hyvänä avosta huolimatta. Ravissakin avotaivutus luonnistui vaivattomasti, ei mitään valitettavaa. Ja jos meno alkoi tuntua kummalta, auttoi väliin pyöräytetty voltti, jonka aikana hevonen pääsi vähän pidempään askeleeseen rentoutumaan ennen tehtävän jatkamista jälleen.

Sulkutaivutukseen siirtyminen avotaivutuksen jälkeen tuotti sen sijaan kuskille päänvaivaa. Meni kierros ja toinenkin ennen kuin tajusin, miten reitti kulkee ja kuinka saan hevosen vaihtamaan taivutuksen toiseen. Homma hahmottui sillä, kun opettaja hoksautti etupään pysyvän jo aikaisemmin mennyllä reitillä, ja takapää puolestaan pistettäisiin vähän sisemmäs. Opettaja huomautti myös pitämään painoa oikein eli sulussa menosuuntaan eli siis sisäpuolella. Mantan kanssa on ilo tehdä väistöjä ja taivutuksia, sillä se on aika tasainen molempiin suuntiin ja tekee asiat näppärästi.

Niinpä kuskin päästyä kartalle onnistuivat avo- ja sulkutaivutukset aika mukavasti. Tosin sulusta avoon siirryttäessä olisi ollut petraamisen varaa, mutta en vain hahmottanut tätä rataa tunnin aikana kunnolla. Olin vain niin mielissäni, kun homma pelasi ravissakin kivasti. Opettajalta tuli kehua siitä, että meno oli ajoittain hyvin sujuvaa ja vaivattoman näköistä. Opettaja tosin kaipasi Mantaan pyöreyttä, mutta jostain syystä en saa sitä tästä  hevosesta kunnolla esiin. Hetkittäin tamma kyllä asettui pyöreäksi työskennellessään, mutta ne hetket katosivat kerta toisen jälkeen. Olin kuitenkin iloinen siitä, ettei tamma heilunut päänsä kanssa niin kuin yleensä.

Laukkatehtävässä haettiin pidennystä ja pyöreyttä. Kuviona oli pyöräytellä lyhyille sivuille ympyrät, jossa haettiin hevosta pyöreäksi. Pidennys tehtiin sitten pitkälle sivulle ja normaaliin laukkaan tuli siirtyä ennen lyhyelle sivulle kääntymistä. Manta tahtoi vähän innostua tästä kuviosta ja lakata kuuntelemasta kuskia. Piti pari kertaa neuvotella siitä, kuunnellaanko ratsastajaa vai ei. Neuvottelut eivät tainneet päätyä yksimielisyyteen, sillä sain tamman paremmin rauhalliseen laukkaan, mutta sen jälkeen pidennystä ei oikein saatu lähtemään. Ehkä parisen kertaa saimme vähän pidempää askelta, mutta vähän epäilen, ettei pidennys mikään kummoinen. Vähän harmitti, sillä olisi ollut kiva saada tämä kipittäjänäkin tunnettu tamma vähän näyttämään, että osaa se ihan hevosenkin askelia. En vain oikein osannut tehdä mitään järkevää korjausta, jolloin tavoite jäi saavuttamatta. Onneksi saatiin muutama pätkä rauhallista, mutta etenevää laukkaa.

Tunnin aikana ehdin miettiä, kuinka hirveältä treeniaihe olisi tuntunut vähänkään vaikeamman hevosen kanssa. Mantan kanssa kuitenkin tulemme toimeen ihan hyvin ja suurena apuna on sen halukkuus tehdä tällaiset hommat helpolla. Kieltämättä oli kiva tunne ratsastaa kohtuullisen vaivattomasti avotaivutusta ravissa ja siirtyä siitä jälleen aika helposti sulkutaivutukseen. Täydellistä meno ei varmasti ollut, mutta kyllä se hyväkin arvosana passaa mainiosti.

Käynti on pop

Tällä kertaa päivän aikaisempi ratsastus ei ollut vienyt puhtia, vaan Kaapon selkään kiivetessäni puhkuin intoa. Nyt ratsastaisin pidätteet läpi ja keskittyisin, mietin onnessani. Treeninä oli viime viikon kaltaisesti pohkeenväistö, sulkutaivutus ja vastalaukka. Tässä vaiheessa voin jo kertoa, että itseni tsemppaus auttoi jonkin verran, mutta parantamisen varaa olisi ollut, kuten yleensä.

Pohkeenväistö-sulkutaivutuskuvio lähti pitkän sivun alusta, jossa etuosa pidettiin uralla ja takaosa väistätettiin sisemmäs. Tästä sitten noin puolivälissä siirryttiin sulkutaivutukseen. Käynnissä homma toimi todella hienosti. Kaapo otti pidätteet mukisematta vastaan ja sulkutaivutukseenkin siirtyminen onnistui mukavasti. Opettaja pyysi ottamaan sulkutaivutuksessa selvempää asetusta, jonka saimme myös tehtyä. Kaapo myös keskittyi työskentelyyn hyvin ja pyöristyi myös nätisti hetkittäin. Itseeni olin tyytyväinen siinä, että osasin jopa rentoutua selässä ja antaa hevosen tehdä rauhassa hommat oikein. Kouluratsastapuoleni hihkui mielessään ja oli harjoituksesta innoissaan. Aina siihen saakka, että tuli käsky tehdä sama kuvio ravissa.

En tajua, mikä ravissa meni vikaan, mutta kaikki käynnissä tehdyt hyvät onnistumisen katosivat olemattomiin. Yritin aina ennen pohkeenväistöön lähtöä varmistaa, että pidätteet menevät läpi ja että polle on kuulolla. Ilmeisesti en tarkistanut kunnolla, sillä edes pohkeenväistöt eivät ottaneet onnistuakseen. Kaapo tulkitsi pohjepyyntöni ainoastaan vauhdiksi, ei mitenkään väistättäväksi avuksi. Yritin sitten rajata etupään hitaammaksi, jotta se ei osaltaan venyttäisi hevosta kirmaamaan pyyntöjäni karkuun. Mutta ei, Kaapo oli ehtinyt mieltyä raviajatuksesta enkä usko, että saimme yhtään järkevää askelta.

Olin vähän turhautunut, kun en osannut ratkaista ongelmaa. Nyt sitä mietittyäni tulin siihen tulokseen, etten saanut väistöä yrittäessäni sisäpuolen pidätteitä läpi, jolloin hevonen pujahti siitä karkuun. Samalla se saattoi tulkita pohjepyyntöni vauhdiksi, kun en ollut kertonut pidätteillä muuta. Kolmanneksi en kiinnittänyt istuntaani kunnolla huomiota, jolloin sekin kertoi varmasti ihan omaa viestiään pollelle. Vielä kun nuo olisi saanut korjattua tunnin aikana, ei vain mietittyä täällä näppäimistön parissa.

Lopuksi otettiin vielä vastalaukkakuvio. Pitkän sivun alusta nostettiin suunnan vastainen laukka ja siitä loivasti ratsastettiin keskihalkaisijalle ja siitä myötälaukassa takaisin tulosuuntaan. Eli vastalaukkaa oli aika lyhyt hetki keskihalkaisijalle kaarrettaessa. Tässä kuviossa hyvää oli vain kerta toisen jälkeen oikein nousseet laukat. Mutta sitten menikin vaikeaksi. Otin kaarteen taas liian jyrkkänä aluksi, jolloin Kaapo pudotti raville tai kurvasi myötälaukan suuntaan ennen aikojaan. Kun sain vastalaukkakaarteen kohdilleen, jyräsi Kaapo toisen, myötälaukassa menneen kaarteen oman mielensä mukaan, jolloin siitä tuli naurettavan tiukka pyörähdys.

Pohkeeni oli lakannut merkitsemästä oikeasta mitään, joten monet kerrat menivät ihan hömpäksi. Lopulta päätin sitten pelata ohjilla, kun kerran pohkeet olivat hevosen mielestä turhan. Kun vastalaukkakaarre meni hyvin, keskityin hallitsemaan ulko-ohjalla hevosta jopa vähän vasta-asetusta hakien. Viimein sain jotain otetta Kaapoon ja saimme parit siedettävät kuviot tehtyä. Niistä kerroista Kaapo ansaitsi kunnon kiitosrapsutukset.

Kaikesta vaikeudesta huolimatta olin jotenkin tyytyväinen. Käyntionnistumiset olivat ilmeisesti ilahduttaneet mieltäni sen verran, että nämä muut sähellykset eivät pystyneet masentamaan kauheasti. Ehkäpä voisin siirtyä ratsastamaan vain ja ainoastaan käynnissä? Ainakin siinä askellajissa voisin hallita itseni ja sitä myöten paljon paremmin myös hevosen. Kaapo oli kuitenkin tänään muutoin kovin lutuinen ja se sai kärsiä ihastuneesta heppatytöstä, joka halaili ja rapsutteli sitä mielin määrin. Kyllä nuo hevoset ovat mitä parhainta terapiaa. ♥

Puolitoista tuntia satulassa

Tänään vietettiin työpaikan virkistyspäivää, jossa pääsin ratsastamaan 1,5 tunnin ajalle. Ratsastuspaikkana oli Virpitallit, ja hevoseksi sain 11-vuotiaan Gina-tamman. Ensimmäiset kolme varttia mentiin ihan kevyttä koulua ja toinen kolme varttia puomeja ja muutama este.

Gina oli leppoisa tapaus ja ehkä vähän laiskahko myös. Koska ratsastusporukan taso vaihteli hurjasti, mentiin ihan perusjuttuja. Alkukäyntien jälkeen harjoitusravia treenattiin istumalla ensin kaksi, sitten neljä ja lopuksi niin paljon kuin tahtoi satulassa. Opettaja keskittyi korjaamaan vähemmän menneitä, mutta välillä hän ehti kommentoida myös muita. Harjoitusravissa istumisesti ei tullut sanottavaa, mutta hevosen aktivoimisesta kyllä. Gina tahtoi vähän mennä turhankin leppoisasti, joten opettaja komensi pyytämään enemmän menoa. Tamma oli myös melkoisen jäykkä vasemmalta puolelta, jolloin vinkkiä tuli ottaa vasta-asetuksia ja pyytää menoa ulkopohkeella. Ginalla oli mukava ravi, joten tämä osuus oli leppoisaa menoa. Oli myös mukava huomata, että polle pyöristyi ravissakin hetkittäin aika kivasti.

Sitten päästiin siirtymään laukkakuvioon. Opettaja ohjeisti valmistelemaan laukannoston huolella, laukkaamaan kuusi askelta ja sitten siirtymään kevyeen raviin. Tuli vähän ikävä kouluraippaa, kun tamma ei tahtonut kovin ponnekkaasti aluksi laukkaa nostaa. Omasta mielestäni valmistelin sen ihan hyvin, mutta silti pohkeeni ei tahtonut saada mitään aikaan. Napsautin sitten lyhyellä esteraipalla pohkeen taakse, niin viimein tamma muisti osaavansa myös laukata. Laukka oli oli myös aika helppoa istua, ja tamma piti sitä yllä hyvin. Oikealle meno oli kivaa, mutta vasemmalle oli melkoista puskemista. Opettajalta tuli ohjetta rentoutua sisäpuolelta ja kontrolloida menoa ulkoa. Sillä avulla polle vähän paransi menoaan ja laukkaa saattoi jopa hakea vähän lyhyemmäksi ja palauttaa normaaliksi aika vaivatta.

Yleisfiilis hevosesta tässä vaiheessa oli se, että polle kyllä tekee, kunhan kuski pyytää tomerasti. Mutta jos toiste tällä tammalla menisin, harkitsisin joko sitä kouluraippaa tai ehkä jopa kannuksia siksi aikaa, että pohkeiden totteleminen onnistuu muitta mutkitta. Pisteet tamma sai siitä, ettei venkoillut muutoin mitenkään, vaan meni kivan tasaisesti.

Oli mukava jatkaa samalla hevosella kevyen estetunnin pariin. On aina jännä ratsastaa uudella hevosella, kun ehkä tunnin lopussa alkaa tajuta, miten sen kanssa pitää toimia. Estepuolelle siirryttäessä saikin taas lähteä ratsastamaan uusien ahaa-elämysten toivossa.

Alkuverkkailussa mentiin pitkät sivut ravissa ja laukassa kevyessä istunnassa. Opettajalta tuli jotain korjausehdotusta ja pian kehu tehdystä korjauksesta, mutta tuuli vei mennessään ne asiat. Mitä lie pitänyt korjata ja mitä lie tein. Nyt Gina oli jo vähän herännyt, mutta ei vieläkään turhia intoillut. Olin kuitenkin tyytyväinen, että olin saanut tutustella siihen jo ihan sileällä. Kevyessä istunnassa oli välillä vähän hutera olo ja huomasin niinä kertoina selkäni menneen kyömylle. Kun muistin vähän suoristautua, oli meno taas parempaa.

Opettaja korosti aika isoa myötäystä, jota treenattiin ensin puomisuoralla. Käsi piti viedä kaulan puoliväliin ja pitää siellä koko suoran ajan. Aluksi tuli kommenttia, ettei käteni myötää tarpeeksi, mutta lopulta sain vietyä kättä oikein. Puomisuora nousi vähitellen ristikoiksi, ja menimme sen pari kertaa Ginan kanssa ihan hyvin. Opettajalta tuli yhdeltä kierrokselta kehu, että homma oli hanskassa ja kuski rentona. Ginahan tuntui syttyvän esteistä, sillä se tahtoi aina lähteä viemään esteelle päin. Kohtuullisesti kuitenkin kuunteli pidätteitä ja olin tyytyväinen siihen, että uskalsin myös antaa hevosen mennä.

Kolme varttia on tosi lyhyt aika estehommiin ja niinpä ehdimme enää ottaa kaksi hyppyä pystylle. Ekalla kierroksella se taisi olla jotain 50 cm, toisella ehkä 65. Sain Ginan hyvään, kohtuullisen hallittuun laukkaan, mutta ajattelimme ponnistuspaikat eri tavoin. Tuloksena oli se, että kuski ja hevonen hyppäsivät eri aikaan. Toisella kierroksella saatiin parannettua, mutta hevosen olisi saanut ottaa vähän lyhyemmäksi, jotta tuloksena olisi ollut kuskia miellyttänyt hyppy. Oli kuitenkin kiva mennä nämä vähätkin hypyt, kun ei edes pelottanut.

Olipa kiva päästä ensinnäkin uuden opettajan ohjaukseen sekä pitkästä aikaa menemään uudella hevosella. Ginasta jäi esteidenkin jälkeen hyvä fiilis. Se vaikutti esteistä pitävältä ja vähän innokkaalta, mutta kuitenkin sellaiselta, joka hyppäisi myös yli. Ainakin näissä minikorkeuksissa. Tallin sivujen mukaan se selviytyy 110 cm:n radoista, joten nuo meidän esteemme olivat sille hammastikkuja. Mukavat ratsastelut hienossa kelissä, mahtava viikonlopun aloitus.

Rennompaa menoa

Tällä kertaa pääsin Helvin kanssa maastoon toisen tallillaisen johtaessa reissua ihastuttavalla suomenhevosruunalla. Reissu meni aika kivasti, pari uutta reittiä tuli matkan varrelta bongattua.

Kävimme myös ravailemassa peltolenkuralla. Kokeilimme ensin laukkaa, mutta Helvillä jäi kaasu pohjaan, ja se lähti ohittamaan ruunaa. Päätettiin sitten pysyä pelkässä ravissa, jossa tamma malttoi suunnilleen pysyä hyppysissä. Kovasti se oli kyllä ruunan perään.

Reissuun mahtui yksi ainoa ja vieläpä ihan minimaalinen säikähdyskohtaus. Tamma tosin peltolenkuralla kompastui pahemman kerran, mutta sai kuitenkin kiskaistua itsensä pystyyn. Olin jo varma, että nurin mennään, kun tamma taisi käydä jo polvillaan.

Muuten oli kyllä rennoin reissu pitkään aikaan. Helvi kulki kiltisti ruunan perässä eikä jaksanut stressailla ympäristöstä. Kuskikin osasi jälleen rentoutua ja nauttia lämpimästä ja aurinkoisesta päivästä.

Pellolla pyöristellen

Tämän viikon ensimmäinen ja samalla viimeinen ratsastelu Veronalla oli näin keskiviikkona. Harmillisesti sekä maneesissa että kentällä olivat valmennukset, joten päätin mennä pellolle. Siitä bongasin pienen metsäpolun, jota kävin vähän matkaa katselemassa. Verona tuntui tykkäävän, kun ei tarvinnut olla kentällä tai maneesissa. Eipä sillä, kyllä se kuskinkin mieltä virkisti.

Pellolle palattua otimme vähän pohkeenväistöä ja asetteluita. Pohkeenväistöä tein kevyesti ottamalla aina pari askelta toiselle sivulle ja taas pari askelta toiselle sivulle. Keskityin huolehtimaan, että hevonen pysyy suorassa ja että itse istun oikein. Homma meni aika kivasti, mitä nyt kuskilla oli vaikeuksia pitää painoa oikein, kun väistätin vasemmalla jalalla. Jäin jotenkin valumaan vasemmalle puolelle. Miinusta tosin myös siitä, että omasta mielestäni suoraan jatkaessa Verona vielä tarjosi vähän väistöä. Olisi pitänyt olla huolellisempi siinä, että hevonen tietää, mitä pitää tehdä.

Asetteluita tein ympyrällä sekä kiemurauralla. Tällä kertaa molemmat käteni olivat jästipäitä. Ulkokäsi lähti ojentumaan suoraksi ja sisäkäsi puolestaan siirtyi taaksepäin. Tämän huomatessa keskityinkin pelkästään käsiin, kunnes sain ne taas vähän siedettävämmin. Kiinnitin myös huomiota siihen, että asetuspyyntö menee läpi eikä minun tarvitsisi pitää hevosta siinä asennossa. Verona nappasi homman aika mukavasti ja saimme tehtyä hyviä pätkiä siten, että tamma jopa vähän pyöristyi. Loppuun otetulla kiemurauralla meno oli myös mukavaa, sillä asetukset vaihtuivat ja pysyivät ilman suurempaa muistuttelua. Kiva kerta siis ja ehdittiin mainiosti alkaneen sateenkin alta juuri ja juuri pois.

Niin pieleen kuin vain voi

Mikä lie ollut, mutta tänään oman tallin tunti Potterin kanssa meni niin penkin alle kuin vain voi. Tunnin aiheena oli pohkeenväistö sekä asettamiset. Kuviona oli se, että toinen pitkä sivu mentiin vähän sisemmäs väistättäen, siitä takaisin uralle väistöllä ja toiseen kertaan sama. Toisen pitkän sivun alkuun ja loppuun pyöriteltiin voltit ja haettiin niiden välissä suorallakin myötäasetusta, jotta se menisi läpi ja hevonen rentoutuisi.

Alusta asti Potter tuntui jäykältä eikä oikein innostunut hommista. Olin vähän hämmästynyt, kun yleensä pollen kanssa on mennyt kivasti. Väistöt olivat molempiin suuntiin hankalia, ja polle harasi niitä vastaan. Kaula vääntyi mutkalle, vaikka se piti olla suorana eikä väistö lähtenyt oikein millään. Ravissa homma meni vielä kauheammaksi, ja siinä ensimmäisen vartin jälkeen taisin jo luovuttaa. Homma oli jotenkin niin raskasta, etten vain jaksanut työstää asiaa, kun korjausyritykset eivät näyttäneet onnistuvan. Enkä enää tajunnut, miten olisi pitänyt yrittää.

Kaiken lisäksi en osannut edes keventämällä olla ravissa, joten sekin rassasi ihmeen paljon. Yritäpä siinä sitten vaikuttaa, kun ei edes itseään saa hallittua. Argh. Kuvioon lisättiin vielä laukka siten, että pitkän sivun alusta väistätettiin hieman sisemmäs ja siitä nostettiin laukka. No, laukka nousi, mutta herranjestas, millaista vatkausta se oli. Kuskin kunto oli loppunut jo hyvän aikaa sitten, joten välissä kevensin istuntaani, jotta kestin hytkytyksen. Laukassa Potter oli raskas ja jäykkä enkä osannut sitäkään asiaa korjata. Tuplasti argh.

Tunnista kirjoitus ei nyt luista, koska jo tosiaan ensimmäisen vartin aikana olin luovuttanut henkisesti ja pian sen jälkeen fyysisesti kunnon loputtua. Moneen kertaan ehdin jo ihmetellä, että eikö tunti ikinä lopu. Tätä tunnetta ei tule usein, mutta kun se iskee, on ihan sama, onko selässä kuskia vai ei. lopputulos on sama: hevonen päättää kaikesta. Tai todennäköisesti ainakin Potter olisi ollut tyytyväisempi, jos kuski olisi hypännyt selästä ja antanut hevosen mennä loput rauhassa.

Tämä tunti meni ehdottomasti top kolmoseen huonoimmissa ratsastuksissani. Ei mennyt niin kuin ratsastuksen oppikirjoissa, mutta onneksi epäonnistumisetkin opettavat. Ensi kerralla pitää ottaa ja palata vaikka ihan peruskäynnin sujuvuuden hakemiseen mieluummin kuin yrittää vängällä häseltää jotain vaikeampaa, josta sekä kuski että polle vain hermostuvat pahemmin.

Väistelyitä ja asetteluita

Kävin sitten näin sunnuntainakin vielä ratsastelemassa Veronan eikä parempaa keliä olisi voinut toivoa. Täysin sininen taivas ja mukavasti lämmittävä aurinko. Suuntasimme siis kentälle Veronan kanssa. Pää löi vähän tyhjää treeniaiheen suhteen, mutta lopulta päätin sitten tehdä edelleen pohkeenväistöjä ja asetuksia. Nousimme myös muutamia kertoja kentän viereistä pientä mäkeä ylös, jossa saattoi näppärästi treenata kevyttä istuntaa.

Pohkeenväistöjä tein pitäen etuosan uralla ja väistättäen takapäätä siltä pois sekä väistättämällä pitkältä sivulta keskihalkaisijalle ja siitä taas takaisin uralle. Väistöt menivät aika kivasti, joskin vauhti hiipui. Yritin niitä tehdessä keskittyä jälleen pitämään itseni satulassa oikein. Tällä kertaa taisin osata korjata istuntaani ihan kivasti, sillä Verona teki väistöt mukavan pienillä avuilla. Vielä kun tähän yhtälöön saisi sen hyvän vauhdin, olisi väistö aika kivasti kasassa.

Asetteluita tein ensin pyörittelemällä pääty-ympyröitä ja sitten kiemurauralla. Tällä kertaa asettelut eivät oikein meinnnneet sujua, vaan polle vähän valui ulospäin. Vaikuttaisi taas kerran siltä, että täysin sisäohjaan hullaantunut kuski oli unohtanut, että on olemassa myös ulko-ohja. Korjauksilla sain pollen taas kulkemaan paremmin, mutta tuota ulospäin valumista tahtoi silti tapahtua etenkin oikeassa kierroksessa. Ilmeisesti en osannut ottaa ulkopuolta riittävästi haltuun tai sitten kenotin satulassa jotenkin väärin. Ratkaisua en tähän kauheasti keksinyt. Kiemurauralla meno kuitenkin parani, kun keskityin aina myös suoristamaan hevosta. Veronakin vähän rentoutui päästään, joten olin ihan tyytyväinen.

Lopuksi otin vielä pätkät ravia, joka oli onneksi tiistaista parempaa. Jospa jalka olisi nyt viimein tulossa täysin kuntoon. Jäin tosin miettimään sitä, että vaikka jalka tuleekin täysin kuntoon, en pääse silti kummemmin laukkailemaan. Meillä on tosiaan pahasti kesken laukan opettelu. Toistaiseksi ollaan menty sillä kaavalla, että polle vie ja minä vikisen. Tietenkin on ollut parempia hetkiä, mutta taidamme olla valtavan kaukana siitä, että voisimme laukata hallitusti edes yhtä kierrosta. Se pistää vähän miettimään, että olenkohan tällä kertaa mennyt haukkaamaan vähän liian suuren palan kakusta. Mutta pitää katsella tilannetta ja ennen kaikkea opetella. Toivottavasti tavoite ei ole aivan mahdoton.

Opettavaisen pollen kyydissä

Perjantain tunnilla tuli sitten avattua kenttäkausi taas. Oli mukavaa vaihtelua mennä ilta-auringon paisteessa ja lintujen sirkuttaessa ulkona. Paitsi että tuli samalla läpsittyä ensimmäisiä sääskiä, yh. Ratsunani oli norjalaisherra Rappen, treeninä pohkeenväistö, sulkutaivutus ja pieni pätkä vastalaukkaa.

Rappen on hieno ja reipas hevonen, mutta jostain syystä en osaa ratsastaa sitä rennoksi saati sitten kunnolla pyöreäksi. Eihän Rappen varsinaisesti taivasta päällään kurkottele, mutta tämänkin tunnin aikana sain vasta lopussa kunnolla hakemalla pollea muutamaksi hetkeksi vähän pyöristymään rennosti. Pollessa tuntuu olevan sen verran monta liikkuvaa osaa, etten saa niitä kaikkia kerralla haltuuni saavuttaakseni pyöreämpää menoa.

Pohkeenväistö ja sulkutaivutus pistettiin samaan kuvioon, jota tehtiin käynnissä ja ravissa. Pitkän sivun alusta lähdettiin pohkeenväistöön säilyttäen hevosen etuosa uralla ja väistättämällä takapää uralta sisäpuolelle. Tätä tehtiin noin puoleen väliin sivua, josta puolestaan siirryttiin sulkutaivutukseen.

Pohkeenväistöjä tehdessä ehdin aluksi unohtaa, että ratsastin herkkää ja tottelevaista hevosta. Niinpä menimme Rappenin kanssa vähän turhankin jyrkkää väistöä, josta opettajalta tulikin kommenttia mennä vähän loivempana. Samalla huomasin, että pollen kanssa sai tehdä töitä. Siinä tuntui olevan niin monta liikkuvaa kohtaa, että aina yhtä hallittessa pari muuta pullahti omille teilleen. Pohkeenväistössä ei oikeastaan ollut kummempaa ongelmaa. Olin tyytyväinen siihen, että onnistuin aina välissä istumaan oikein ja muistamaan myödätä. Oli myös hienoa huomata, kuinka Rappen kuunteli istuntaa. Väistö parani heti, kun en enää valunut istunnallani ulkopuolelle, vaan toin painoani hieman väistettävään suuntaan. Kerrassaan opettavaista väistöä.

Sulkutaivutuksen parissa meni alussa hetki, jos toinenkin, että muistin sulkutaivutuksen teon. Viime aikoina olemme tahkonneet avotaivutusta kerta toisen perään, joten jo olikin aika tehdä sulkutaivutusta vuorostaan. Jälleen aloitin homman liian tomerasti, jonka seurauksena tulimme jälleen turhankin jyrkkää sulkutaivutusta. Kun ymmärsin vähän rentoutua ja luottaa, että hevonen pysyy sulkutaivutuksessa ilman säätöä, meni Rappen hienosti. Sulkutaivutus on edelleen avotaivutusta haasteellisempi. Jotenkin unohdan joko hallita etupäätä, jolloin polle oikenee siitä tai sitten keskityn liikaa etupäähän, jolloin takapää hilpaisee takaisin uralle. Sisäpohkeeni ei oikein tiennyt, mitä se olisi sulussa tehnyt, joten pääosin ratsastin hevosta ulkopohkeella.

Opettajalta tuli kehua siinä vaiheessa, kun olin älynnyt korvata jyrkän, sulkua etäisesti muistuttavan liikkeen oikeaoppimisemmalla versiolla. Käynnissä mentiin oikein kivasti ja olin tosi tyytyväinen, kun ravissakin saatiin hyviä hetkiä. Ravissa tosin vauhti tahtoi hiipua, mutten sitä juuri uskaltanut pyytää lisää, sillä niinä hetkinä sulkutaivutus tuntui kärsivän. Mutta taisipa tulla tehtyä yhdet onnistuneimmista sulkutaivutuksista ravissa. Kiitos siitä hienolle norjalaisherralle.

Lopuksi sitten otettiin vielä laukkakuvio. Toisella pitkällä sivulla mentiin normaalisti myötälaukkaa ja toisella puolestaan sulkutaivutuksen ajatusta hyödyntäen nostettiin vastalaukka ja hurautettiin loiva kaarre, jonka jälkeen vielä mentiin hetki myötälaukkaa. Vastalaukat nousivat joka kerta hienosti, joten pisteet siitä. Mutta parit ekat kerrat loivassa kaarteessa Rappen pudotti raville, kun kuski ei ollut hereillä. Opettaja ohjeisti varmistamaan ulkopohkeella, että laukka säilyisi toivottuna. Tajusin myös, että reittivalintani oli karmiva. Kun muita seuraamalla hahmotin paremmin reitin, laukkasi Rappen sen muitta mutkitta erittäin iloinen kuski kyydissä.

Tunnin alussa vähän irvistelin treeniaiheelle, sillä olen taivutusjutuissa etenkin ravissa tehtynä aika kehno. Mutta onneksi minulla oli vallan opettavainen polle allani, joten tunnin loppukäynneissä oli olo, että menipäs tunti kivasti ja ehkäpä jo aika mutkattomasti. Enkä jaksanut piitata siitä pyöreydestä tai siis sen puutteesta, sillä muuten saimme minulle vaikeita asioita tehtyä ihan hyvin.

Vielä kun olisimme olleet kentällä

Maastoilua Helvin kanssa. Jotenkin tuntuu, että voisin vain kopioida torstain ratsastuksille aina sitä yhtä kirjoitusta maastoreissusta, jossa käppäillään, tehdään muutama koululiike ja käppäillään lisää. Tällä kertaa kävin tsekkaamassa pienemmän peltolenkuran, joka oli möykkyinen. Siitä sitten metsän kautta sille isommalle peltolenkuralle.

Helvillä oli alusta asti virtaa, ja se yritti tepastella oman mielensä mukaan. Tulipahan taas kerrattua pidätteiden tekemistä. Ajoittain Helvi kuunteli minua nätisti ja pyöristyikin vähän. Oli myös ilo huomata, kuinka takajalat pysyivät noinakin hetkinä tavallista paremmin liikkeessä. Olihan se vähän eri juttu, mennä vapaaehtoisesti liikkuvalla hevosella kuin sellaisella, jolta jokainen askel pitää kinua. Ajoittain kuvittelen myös tunteneeni, että takajalat irtosivat maasta ihan hyvin. Jotenkin tamma tuntui välillä kauttaaltaan siltä, että se käytti itseään paremmin liikkumiseen eikä vain hilannut itseään eteenpäin.

Koska tammalla sitä virtaa piisasi myö ravailujen jälkeen, päätin laittaa sen purkamaan sitä aika jyrkkiin väistöihin. Pollehan otti vihjeen onkeensa ja teki väistöt mainiosti. Vauhti pysyi hallittuna, mutta reippaana ja tamma astui hyvin rungon alle. Kuski puolestaan muisti rentoutua kyydissä eikä menoa tarvinnut korjata joka hetki. Helvi työskenteli todella hienosti, ja saatoin vain hymyillä aurinkoisena selässä. Melkoisen mahtava tunne! Vielä kun meidän olisi voinut nakata sekunnissa kentälle, ja tamma olisi pysynyt yhtä hyvässä motivaatiossa, niin kouluvääntö olisi ollut mahtavaa.

Loppuun otin vielä yhdet laukkanostot, joissa ainoa tavoite oli saada rauhallinen nosto ja pieni hetki tasaista menoa, kunnes saikin siirtää ravin kautta käyntiin. Ilmeisesti jotain olin tehnyt oikein, sillä Helvi nosti molemmat laukat nätisti eikä ottanut spurttia, vaan meni maltillisesti. Myös siirtyminen raviin ja siitä käyntiin menivät ihan ok, vaikka menohaluja tammalla kyllä todellakin tuntui olevan. Vielä kun tohtisi laukata pidempää pätkää, mutta jänishousuna pelkään mahdollisia säikähdyshetkiä.

Tänään oli kerrassaan kiva ratsastelu. Yksi maltillinen säikähdyskin saatiin, mutta se oli kotimatkalla ja siitäkin päästiin ohi. Rakentajamies telineillä oli tällä kertaa Helville liikaa, mutta onneksi mies huomaavaisesti lopetti paukuttelun, niin pääsimme jatkamaan matkaa. Mukavaa, että tapaamme välissä näitä kohteliaampia kanssaeläjiä, jotka viitsivät huomioida muutkin ihmiset ja eläimet. Kiitos siitä heille.

Peili treenikaverina

Tänään mietin taas vuotta 2006, jolloin siis aloin aikuisiällä harrastaa ratsastusta säännöllisesti. Olin ihan innoissani pelkästä yhdestä ratsastuskerrasta viikossa. Odotus seuraavaan tuntiin oli aina hullun pitkä, mutta olin silti niin iloinen, että olin toteuttanut haaveeni. Nyt reilu neljä vuotta myöhemmin kapuan hevosen selkään yleensä neljästä viiteen kertaan viikossa. Enää en tietenkään ole ihan niin täpinöissään joka kerrasta kuin alussa, mutta kyllä tätä puuhaa rakastaa. Niinpä muutaman päivät tauot tuntuvat ihan oudoilta, ja niiden jälkeen sitä kirmaa iloisena tallille.

Mistä lie tuo alkuavautuminen, mutta palataanpa kuitenkin treenikertaan. Keskiviikko ja vuorossa Veronan kanssa eilisen yksityistunnin opetusten kertaaminen. Tällä kertaa tosin tein kaikki tehtävät käynnissä. Aluksi aloin hakea tammaa liikkumaan siinä tahdissa, johon opettaja meidät eilen komensi. Mielestäni sain tahdin aika kohdilleen, mutta peilistä katsottuna vauhtia kyllä oli, mutta eivät ne takajalat kauheasti nousseet. Eivät onneksi laahanneet ihan maata pitkin, mutta kyllä niissä olisi saanut tsempata. Olin kuitenkin tyytyväinen siihen, että tamma pysyi pitkiä pätkiä pyytämässäni vauhdissa eikä tarjonnut omaa vaihtoehtoaan. Vielä kun keksisin, miten saan takajalat liikkeelle paremmin ilman, että etupää venähtää kilometrin mittaiseksi tai että tamma tarjoaa takajalan nostamisen sijaan hidasta ravia.

Sitten jatkoin pohkeenväistön parissa. Tein aluksi muutamat kerrat sillä ajatuksella, että testaisin vain apujen tarkoittavan hevosellekin pohkeenväistöä. Sen jälkeen aloin hakea hyvin etenevää väistöä siten, että hevonen pysyisi kohtalaisen suorana ja että etupää johtaisi hieman. Menin vähän sekaisin kaikissa apujen määrässä, sillä välillä tuntui, että kaikkea piti tehdä yhtä aikaa: pidättää molemmista ohjista, väistättää sisäpohkeella, pidättää ulko-ohjasta suoruuden korjaamiseksi, korjata ulkopohkeella sinne valumista ja vielä jossain välissä pyytää molemmilla pohkeilla vauhtia väistö säilyttäen. Siinä sitten taisi tulla kerran, jos toisenkin, kaasua, jarrua ja ratin vääntelyä kaikkea yhtä aikaa. Mielestäni sain kuitenkin kaiken sähellyksen sekaan muutamia onnistuneita pätkiä, joissa Verona väisti kohtuullisessa vauhdissa. Muutamat kerrat ehdin myös tarkistaa asiaa peilistä, jotten ihan kuvitellut niitä hetkiä.

Avotaivutus sujui oikeaan kierrokseen jälleen vasempaa helpommin. Ongelmana molemmissa kierroksissa oli kuitenkin se, että joko pistin hevosen liian mutkalle tai sitten yllätten jäin ihastelemaan kaulaa. Lisäksi emme pysyneet kovin uralla kulkien, joten peileistä oli vähän vaikea arvioida, milloin hevonen meni loppujen lopuksi oikein. Tein avotaivutuksen suosiolla vähän hitaammin, jotta saisin itseni asettumaan oikein ja siinä samalla hevosen. Muistin eiliseltä opettajan ohjeistuksen tuoda omaa painoa vähän ulkopuolelle, vai olikohan sen nyt lonkalle. Sen ohjeen muistaessa huomasin, kuinka olin järjestelmällisesti hinannut itseäni sisäpuolelle keikkumaan. Tässä onnistumiset tulivat siinä, kun mielestäni olin saanut hevosta oikein, ymmärsin sekä rentoutua että kuitenkin seurata hevosen menoa korjaukseen valmiina.

Lopuksi hain vielä Veronaa ympyrällä asettumaan hyvässä käynnissä. Yritin pitää koko ajan mielessä sen, että muistaisin rentoutua ja myödätä, kun hevonen toimii oikein. Oikeassa kierroksessa homma sujui jälleen melkoisen kivasti. Asetusta ei tarvinnut pitää joka hetki, vaan välissä osasin jopa rentoutua. Muutamia hetkiä Verona pyöristyi myös nätisti, mutta kuinka ollakaan, vauhti tahtoi hiipua noina hetkinä. Keskityin sitten mieluummin pitämään oikean vauhdin kuin vain vääntämään pollen kaulasta pyöreäksi. Vasemmalle meno oli vaikeampaa. Asetukset eivät tahtoneet löytyä ihan niin hyvin, mutta erityisesti kiinnitin huomiota siihen, etten saanut rentoutumaan ja edes hieman pyöristymään. Ilmeisesti vinkkara kuski ja jäykähkö polle ovat kerrassaan kehno yhdistelmä tässä kierroksessa.

Olisihan se kiva, jos joka kerta voisi joku olla tarkkailemassa ja huutelemassa korjausehdotuksia. Onneksi peilit kuitenkin auttoivat hieman, niin ei tarvinnut ihan arvailla, miten asioita milloinkin teki. Välillä tuntuu, että tässä hommassa olisi noin miljoona muuttuvaa asiaa, joita pitäisi osata seurata ja korjata. Mutta oma keskittymiskyky tai ymmärrys eivät vielä riitä kuin murto-osan hallitsemiseen. Eikä edes hengittäminen säännöllisesti taida kuulua niihin vielä. Kaipa tässä pärjää, kun yrittää aina kerrallaan ratkaista yhtä ongelmaa. Aion myös houkutella jollekin kerralle Veronan kanssa videokuvaajan paikalle. Saisipa sitten kotona oikein syynätä, mitä kaikkea sitä siellä selässä tekeekin. Ja ehkä laittaa tännekin pätkiä, jos ei muuten, niin ainakin sillä "älkää tehkö näin" -tarkoituksella.

Tee jokin muutos

Tämän tiistain yksityistunti Veronan kanssa hurahti pohkeenväistön ja avotaivutuksen kanssa. Opettajan suosituksesta olin pistänyt jalkaani lyhyet pallokannukset, sillä tamman reagointi pohkeeseen oli alkanut mennä melkoisen tahmeaksi. Kannukset olivat mukavasti avuksi, ja tamma liikkui ja reagoi pohkeeseen tämän jäljiltä huomattavasti sujuvammin.

Pohkeenväistöä käynnissä tehtiin samalla kuviolla kuin viimeksi. Eli lyhyen sivun keskeltä keskihalkaisijalle ja siitä pitkälle sivulle aluksi loivemmassa väistössä, sitten jyrkemmässä. Opettaja ohjeisti ottamaan muutamat ensimmäiset kerrat sillä ajatuksella, että haetaan hommaa toimimaan. Kun hommasta oli hyvä tuntuma, alettiin väistöä säätää paremmaksi. Keskeisimmät korjauskommentit tulivat hyvän vauhdin säilyttämisestä ja hevosen suoruudesta. Olen näemmä opettanut itseni olemaan piittaamatta hevosen liikkumisesti väistön aikana. Nytkin monet kerrat annoin tamman hidastaa menoa, jolloin väistöllä ei ollut samanlaista jumppavaikutusta kuin hyvässä vauhdissa mentynä. Suoruuskin tahtoi välillä karata joko kuskin ohjien näpertelystä tai tamman omasta valinnasta johtuen. Opettajan ohjeita kulloinkin seuratessa aloimme saada välillä aika hyviäkin pätkiä aikaan. Mukaan mahtui vielä parit kunnolla tehdyt hetket, joiden aikana Verona käytti itseään paremmin ja meno oli joustavampaa ja sujuvampaa. Opettaja hoksauttikin noina hetkinä tunnustelemaan, miltä hevonen tuntuu.

Veronan etunen on taas vähän oireillut, joten opettaja kehotti testaamaan ravia ennen kuin päätettäisiin treenaamista siinä askellajissa. Verona ravasi mielellään eikä mitään näkynyt, joten siirryimme ravissa tehdyn avotaivutuksen pariin aloittaen oikeasta kierroksesta. Pitkällä sivulla pyöräytettiin ensin voltti, josta siirryttiin avotaivutukseen uraa seuraten. Keskeisimpinä ongelmina minulla oli se, että tahdoin mieluusti kääntää vain kaulan mutkalle muun hevosen jäädessä suoraksi. Kun tajusin kääntää hevosen etupäätä juuri niin kuin olisi lähdössä voltille ja vahtia sisäpohkeella, ettei hevonen kuitenkaan kiepsahta voltille, alkoi homma taas hahmottua paremmin.

Helppoa ei tosin ollut, sillä korjauksia sai tehdä aika tiuhaan tahtiin, sillä matkustajaksi jäädessäni Verona luonnollisesti lakkasi tekemästä tehtävää. Olin tyytyväinen siihen, että sain kuitenkin vähän tuntumaa siitä, miltä avotaivutuksen pitäisi tämän tamman kanssa tuntua. Ja tiedänpähän taas jatkossa yrittää keskittyä seuraamaan hevosta sen sijaan, että kerran pistän sen harjoituksen mukaisesti, jonka jälkeen siirryn omiin ajatuksiini.

Vasempaan kierrokseen vaihdettaessa Verona alkoi varoa etustaan, joten sen kierroksen avotaivutus tehtiin käynnissä, jossa polle kulki normaalisti. Vasen kierros on tosiaan vaikeampi sekä kuskille että hevoselle. Niinpä sain kerta toisen jälkeen yrittää opettajan ohjeistaessa saada hevosen avotaivutukseen, mutta jotenkin en vain osannut hahmottaa menoa kunnolla. Liian monet kerrat vänkäsin kaulan vain jotenkin, kun taas loput hevosesta jäi suoraksi. Monena muuna kertana sitten väänsin ihan liikaa, ja hevonen pullahti sisemmäs uralta.

Opettaja kehotti ottamaan tehtävän hitaasti, jotta osaisin korjata oikein ja saada niitä hyviä askelia. Kyllähän niitä muutamiakin löytyi, mutta hyvin hankalasti. Arvelinkin opettajalle, että olen itsekin niin vino, että vasen kierros menee osittain senkin takia vaikeammin. Opettaja korosti tehtävää tehdessä sitä, että aina olisi tehtävä jokin muutos. Ei vain toistettava samaa virhettä uudelleen. Muistanpa tuntiopettajankin sanoneen, että tehkää vaikka uusi virhe, mutta älkää vain toistako sitä yhtä ja samaa. No, kyllä niitä virheitä tuli tehtyä, mutta onneksi saatiin ne muutamat oikeatkin askeleet sujumaan.

Tästä tunnista jäi päällimmäisenä mieleen se, kuinka vaikeaa on yrittää toimia oikein, kun ei täysin tunne hevosen puuhia istunnalla. Niin ja tietenkin se, kuinka kuvittelen yhden pyynnön riittävän ja sen tapahduttua pakenen jonnekin mielikuvitusmaailmaani haihattelemaan. Sieltä palatessa onkin ihmetyksen aihetta, kun hevonen puksuttaa oman mielensä mukaan menemään eikä suoritakaan esimerkiksi Prix St. Georgesia ihan omasta halustaan. Keskittyminen olisi siis avainsana. Keskity, tarkkaile ja tee jokin muutos. Voisiko joku tulla huomenna hokemaan noita kentän laidalle, kun kertaan Veronan kanssa tämän päivän oppeja? Ps. videokamera on plussaa.