sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Kaksin opettelemassa

Sunnuntain vakiopettaja oli kipeänä, ja tuuraajana oli aikaisemmastakin tuttu opettaja. Oli mukava päästä taas hänen silmiensä alle, sillä harvemmin samaa ryhmää tuijottava näkee niin paljon sellaisia asioita, joihin vakiopettaja on voinut jo vähän turtua. Ratsuna oli vasta viidennen kerran minulle sattunut Lore-nuorukainen.

Treenattavaksi tulivat ensin hevosen pyöristäminen ympyröillä ja sitten pidennykset. Lore ja pyöreys eivät halunneet mahtua koko tunnin aikana samaan lauseeseen ehkä paria yritelmää enempää. En saanut ympyröillä asetuksia oikein millään läpi, sillä asetusta ottaessa polle lähti kaatumaan sisällepäin. Sisäpohkeeni estoyritykset jostain syystä onnistuneet. Opettaja hoksauttelikin painoni valuvan ulospäin ja kehotti korjaamaan sitä kurkkaamalla aina olan yli ulkotakajalkaa. Ilmeisesti istuntani ja hyvin myöhässä tulleet myötäykset sekoittivat Lorea sen verran, ettei se halunnut pyöristyä tai juurikaan asettua. Samaa hommaa tehtiin tosiaan kaikissa askellajeissa. Olihan se laukka taas kummallista, en yhtään osannut istua siinä, vaan hytkyin hävettävän kehnosti mukana.

Tämän jälkeen siirryttiin tekemään pitkille sivuille pidennyksiä ensin ravissa, sitten laukassa. Hevosta haettiin aktiiviseksi ja kerättiin vähän painetta pyöräyttämällä pitkän sivun alkuun voltti. Opettaja antoi meille sen verran armoa, että tavoitteena oli saada Lore pidentämään, mutta pyöreydestä ei tarvinnut kantaa huolta. Ja Lorehan teki työtä käskettyä. Ravilisäykset lähtivät todella kivasti, mutta hallitusti. Opettajalta tuli kuskille noottia käsistä, sillä ne tahtoivat painua liian alas tai puolestaan jäädä apuohjamaisesti paikoillaan vailla myötäyskykyä. Kommenttien jälkeen tuli vielä vähän parempia suorituksia, kun kuski pysyi kasassa, ja hevonen teki hienosti pidennykset. Opettaja ohjeisti myös huolehtimaan, että lyhyen sivun häämöttäessä hevonen otetaan takaisin normaaliin raviin. Lore oli mukavasti kuulolla, joten hienosti menneen pidennyksen jälkeen sen sai kohtuullisen helposti myös takaisin raviin.

Laukassa kuskia vähän arvelutti, miten oma istunta ja pollen innokkuus mahtaisivat sopia yhteen. Mutta eipä ollut aihetta epäilyyn, ei ainakaan vasemmassa kierroksessa. Kun sain itseni istumaan jotenkin laukassa, pyysin Lorea varovasti eteenpäin. Polle pidensi yhtä varovaisesti kuin kuski pyysi, mutta siis pidensi kuitenkin. Toisilla kierroksilla uskalsin pyytää enemmän, ja Lore lähti pidentämään todella nätisti. Niinä hetkinä laukka lähti rullaamaan niin, että siinä oli paljon helpompi istua. Olin myös tosi tyytyväinen siihen, että laukan sai lyhennettyä ennen lyhyttä sivua kivasti. Oikeaan kierrokseen mennessä Lore oli innostunut tehtävästi sen verran, että opettaja laittoi meidät tekemään normaalin ja tasaisen laukan tavoittelua pitkillä sivuilla. Pitkän sivun alussa Lore yritti kiihdytellä, mutta onnistuin jämäköittämään itseni siten, että polle kuunteli kuskia ja laukkasi mukavan rauhallisesti ja tasaisesti. Myös näinä hetkinä laukka parani jostain syystä ja istuminen oli helpompaa.

Pidennyksiin asti olin harmitellut mielessäni sitä, ettei kahta opettelevaa tahoa pitäisi pistää tekemään yhdessä töitä. Hyvässä tapauksessa molemmat oppivat, mutta useimmiten sattuvassa tapauksessa molemmat häseltävät eivätkä onnistu. Onneksi pidennykset menivät paljon paremmin, jolloin yhteistyö sujui paremmin. Opettajaltakin tuli kehuja pidennyksistä sekä korjauskehotuksia. Keskeisimpänä oli tuntuman pito. Kädet eivät saa jäädä pitämään, vaan niiden on muistettava myödätä ja pysyä paikoillaan sopivassa suhteessa. Virkistävä kokemus, alun hankaluudesta huolimatta.

perjantai 25. helmikuuta 2011

Oikeinpäin loksahtelevia palasia

Perjantain tunnilla oli jälleen käynyt kato, mikä toki oli omasta näkökulmasta oikein hyvä juttu. Minun lisäksi hevosten selkään kapusi neljä muuta ratsastajaa, joten parempi opettajan huomiointi oli liki taattu. Pollevalinta oli sattunut myös nappiin, sillä ratsunani oli Jussi-herra.

Tunnin aikana opettaja pisti meidät keskittymään siihen, että saamme hevosen työskentelemään oikeinpäin pyöreänä. Apuvälineinä tähän olivat sisäpohje ja ulko-ohja, ja opettaja erityisesti korosti sisäkäden tehtävänä olevan vain rauhassa paikoillaan pysyminen. Kuviona humputeltiin pääty- ja keskiympyröitä, joilta siirryttiin aina toiselle, kun homma oli saatu pelittämään ensimmäisellä ympyrällä.

Käynnissä Jussi oli helppo saada oikeinpäin, mutta vauhdin säilymistä piti vähän vahtia. Itsessä olin tyytyväinen siihen, että vielä tässä askellajissa sisäkäteni malttoi olla kohtuullisesti paikallaan ja korjasin karannutta pyöreyttä ohjeiden mukaisesti sisäpohkeella ja ottamalla pidätteitä ulko-ohjasta. Meno oli varsin mutkatonta ja mukavaa.

Ravissa sisäkäsi yritti kovasti tulla hommaan mukaan. Monta kertaa piti ajatuksella miettiä sisäkättä ja pistää se olemaan tasaisesti omalla paikallaan. Kun se käsi lakkasi häseltämästä, toimi Jussi taas kevyesti. Ei pysynyt ihan niin pitkiä aikoja pyöreänä kuin käynnissä, mutta monet hyvät ja tasaiset kerrat ehdimme tahkota. Väittäisin jopa, että tällä tunnilla sain Jussin kulkemaan pyöreänä ravissa parhaiten tähän saakka. Oli jälleen mukava myös huomata se, kuinka hevosen askel pehmenee, kun se kulkee oikeinpäin. Harjoitusravissakin oli ihan hyvä istua, kun Jussi kulki vaaditusti. Mutta kun pollen pää ponkaisi kattoa kohti, korvautui pehmeä ravi korkeammalla askeltamisella, ja kuskin istunta levähti käsiin. Istuntatreeni olisi enemmän kuin paikallaan, jälleen kerran.

Laukassa pyöreyden kaivaminen Jussista oli haastavinta. En tiedä, mikä meni vikaan, mutta pollea sai kerta toisen jälkeen muistuttaa oikeasta asennosta. Ja jos asennon sai kaivettua takaisin, katosi se hyvin helposti. Veikkaisin yhdeksi syyksi sitä, että taisin jäädä pitämään ja vaatimaan hevosta oikeinpäin enkä rentoutunut. Onneksi muutamat kerrat muistin myös hengittää, jolloin Jussi palkitsi rentouteni loksahtamalla oikeinpäin ja tarjoamalla ihan käsittämättön helppoa laukkaa. Askel eteni, hevonen oli tasan allani ja siinä vain tarvitsi istua. Laukka ei hytkyttänyt minnekään, vaan olo oli kuin olisi istunut tuolilla. En saa sitä tunnetta puettua sanoiksi, mutta kaikki tämän kokeneet tietänevät, mitä yritän selittää. Todella hieno kokemus.

Tämä oli mielenkiintoinen tunti, sillä olen ihan koukussa siihen sisäohjaan. Jostain syystä sitä pitää olla aina näpertelemässä, ja huomasinpa tunnin aikana moneen otteeseen, kuinka sisäkäteni taas hommasi ihan ylimääräistä omin lupineen. Oman istunnan leviäminen hevosen pyöreyden kadotessa harmitti. Olen tosiaan vähän haaveillut osallistuvani tallin koulukisoihin, ja Jussi oli siintänyt polletoiveenani. En vain osannut istua nätisti harjoitusravissa niinä hetkinä, kun Jussi humputteli pää katossa. Ja niitä pätkiä mahtuisi myös varmasti kouluradalle, joten pisteet istunnasta olisivat hyvin kurjat. Ehkä pitää toivoa istuntatuntia ja Jussia, niin asiaa voitaisiin vielä vähän testailla ja miettiä uudemman kerran.

torstai 24. helmikuuta 2011

Peltolenkin taikaa

Tänä torstaina päätin viedä Helvin ns. maastoon eli peltolenkille. Kävelimme sinne pidempää reittiä ihastellen, kuinka valoisaa kestää aina vain pidempään. Helvi oli mukavan virkkuna ja asteli tiitterästi kohti peltolenkkiä. Sinne päästyä tammasta löytyi jo ihan virtaa. Ravi kulki rennon reippaasti eteenpäin, ja pollea sai jo vähän pidätellä. Oli mukava huomata, kuinka tamma käytti itseään kunnolla, mutta pysyi silti rentona.

Laukassa puolestaan vauhtia oli jo kunnolla. Pidätteet eivät tahtoneet mennä ollenkaan läpi, joten otin Helvin kanssa parit kontrolliharjoitukset, jonka jälkeen se kuunteli paljon paremmin laukassakin. Olisin vain kaivannut sulan maan alleni, jolloin olisimme voineet hurauttaa pidemmänkin matkan laukassa. Laukan jälkeen tamma selvästi odotti koko ajan, jos vaikka vahingossa vinkkaisin sille laukasta tai edes ravista. Otin loppuun vielä ravia ja sitten suuntasimme tallia kohti. Ei mitään kouluväännön kaltaistakaan, vaan mukava rentoutumishetki molemmille. Ja kyllä se tuntui hyvältä.

tiistai 22. helmikuuta 2011

Haloo, saisiko istunnalle?

Veronan kanssa päätin treenailla sunnuntain innoittamana volteilla asetuksia ja taivutuksia sekä siirtymiä. Asetuksia ja taivutuksia tehdessä yritin keskittyä istuntaan sekä käsieni paikkaan. Istunta oli ok, kunhan aina muistin tarkistaa, että olin pysynyt keskellä satulaa enkä ollut keikannut asetuksen suuntaan. Vasemmassa kierroksessa Veronan pientä puskemista sai korjattua kivasti viemällä painoa vähän enemmän ulkopuolelle.

Mutta ne kädet, ne kädet! Vaikka sisäkäsi yritti pysyä ihan siedettävästi, niin teki ulkokäsi kaikki mahdolliset virheet. Jotenkin kummasti se aina lähti irti kyljestä ja vieläpä suuntasi ulospäin. Ja aina, kun sain vietyä sen oikeaan kohtaan, oli se parin sekunnin päästä taas missä sattuu. Olisin tarvinnut ulkopuolisen henkilön naputtamaan joka hetki, kun käsi oli lähtemäisillään oikealta paikalta karkuun.

Sitten otimme siirtymiä käynnistä pysähdykseen ja takaisin sekä ravista pysähdykseen ja takaisin. Käynti-seis-käyntikuvio toimi todella hyvin. Yritin taas keskittyä istuntaan ja sain sillä jarruteltua Veronaa hyvin pysähdyksiin saakka. Tamma malttoi seistä rauhallisesti ja odottaa pyyntöä lähteä liikkeelle. Olisin voinut parantaa pyytämällä tammaa etenemään vähän pontevammin. Taisin varmistella pysähtymistä aina uudesta käynnistä alkaen, jolloin tamma tietysti kulki hitaammin. Rentoutuminen pääsi vuorostaan unohtumaan.

Ravi-seis-ravikuvio toimi myös aika kivasti. Toki alussa sai pyydellä pysähdyksiä tarkemmin, mutta ajattelemalla syvemmälle istumista auttoi kummasti. Ravi tosin olisi saanut nousta tarmokkaammin, mutta olin tyytyväinen siihen, kuinka tamma kuunteli pidätteitäni ja sain väliin otettua hyviä lyhennyksiäkin ilman, että ravi olisi hiipunut kummemmin.

Lopuksi päätin kokeilla tauon jälkeen laukkaa. Oli harmillista huomata, että pelkkä ajatus laukkaamisesta Veronan kanssa sai kehon jännittymään. Kertailin siinä sitten pysäytyksiä, ja tamma oli ihan hyvin kuulolla. Parit ekat nostot menivät mönkään, sillä taisin jarruttaa kaikin keinoin ja pohkeella vain yrittää tyrkätä hevosta laukkaan. Verona vähän hämmentyi, tarjosi yhden laukka-askeleen ja pudotti raville. Yritäpä siinä laukata, jos kuskin istunta sanoo seis ja pelkkä pohje yrittää vaatia. Keskityin sitten rentoutumaan ja lähtihän se laukka siitä sitten. Verona tahtoi vähän kaahotella, mutta pidätteet menivät aina hetkittäin läpi. Laukkasimme kuitenkin nyt eniten tähän mennessä. Pääsimme jopa pääty-ympyrän pariin kertaan ihan nätisti laukaten.

Kun tamma puolestaan kaahotti, laitoin sen pudottamaan raville ja otin käynti-seis-käyntikuviota sen kuulolle saamiseksi. Näistä pienistä onnistumisesta tuli taas pieni rohkeus toivoa, että kyllä me vielä päästään laukkatyöskentelyyn. Pikkuhiljaa, niin ei tartte olla etsimässä kadonnutta nöyryyttä maneesin pohjaa halaten.

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Ei ollut meidän päivämme

Pollearpajaisissa olin saanut mukavasti Mantan uudelleen. Se oli jo aikaisemmalla tunnilla, jolloin ehdin seurata sitä hieman. Siellähän se humputteli rauhallisesti jatkotuntilaisen hyppysissä. Ei mitään tietoa päänravistelusta tai hötkyilystä. Liekö tamma tiennyt selässään olevan vähän osaamattomampi kuski, joten se halusi ottaa rauhallisemmin vai oliko jatkolainen sen verran hosumatta selässä, ettei Mantan tarvinnut saada häseltämiskohtauksia? Manta tosin otti aina laukkaosuuksiin saakka minunkin kanssa ihan rauhallisesti, mutta sitten alkoikin taas tuttu häseltäminen. Tunnin treeneinä oli hevosen pyöreäksi ratsastaminen sekä laukannostot käynnistä ja siirtymiset laukasta käyntiin.

Pyöreyttä haettiin asettamalla ja taivuttelemalla volteilla sekä käynnissä ja ravissa. Manta tahtoi vähän hiippailla menemään enkä alussa saanut sitä kunnolla liikkeellä. Tyytyväinen olin kuitenkin siihen, että se malttoi päänsä kanssa erinomaisesti. Opettaja neuvoi pitämään ulkopuolen todella hanskassa, sillä tamma tahtoi mieluusti valua ulospäin.

Kun sain ulkopuolen hanskaan, alkoi tammasta löytyä pätkittäin myös pyöreyttä. Tosin yhtä nopeasti kuin polle pyöristyi, nakkasi se päänsä takaisin ylös. Yritin korjata tilannetta pitämällä itseni mahdollisimman ryhdikkäänä ja yrittää muistaa myödätä oikeina hetkinä. Kun kuski sai palaset kohdilleen, sai polle myös itsensä oikeinpäin ja ravissa tuli muutamat erinomaiset hetket. Tamma oli täysin kuulolla, polki alleen ja pysyi pyöreänä. Todella hienot hetket, lyhyet, mutta sitäkin antoisammat.

Tämän jälkeen siirryttiinkin laukkatehtävään. Tarkoituksena oli nostaa käynnistä laukka, saada se lyhennettyä sopivaksi ja siirtyä siitä sitten käyntiin. Ei ollut Mantan ja minun juttu tämä. Laukka nousi liki joka kerta raviaskelien jälkeen ja tahtoi olla melkoista häseltämistä. Kuten tästä voi päätellä, ei laukasta siirryttykään noin vain käyntiin.

Opettaja ohjeisti keskittymään omaan istuntaan ja hakemaan laukkaa sillä lyhyemmäksi. Ei ollut istunta kohdillaan, sillä polle pudotteli laukan raville ja käyntiin siirtymisestäkin piti vielä neuvotella. Muutamia kertoja sain mukavasti laukkaa kokoon, mutta sitten tein jotain väärää, ja taas homma levisi käsiin. Manta alkoi myös häseltää päänsä kanssa, jolloin kuski viimeistään alkoi laittaa hanskoja naulaan. Opettaja kehotti nollaamaan hetkiä aina tekemällä käynnissä voltteja ja hakemaan pollea taas rennoksi. Manta rentoutuikin kohtalaisen kivasti, mutta pääsi heti ekoista laukoista taas vauhtiin.

Että tällainen tunti tällä kertaa. Edelleen tykkään mennä tällä tammalla sen oman moottorin takia, mutta en vielä keksi, miten voisin istua niin, että tamma on rauhallinen läpi kaikkien harjoitusten. Jäänkö liikaa kiinni ohjiin vai puristanko jaloillani tietämättäni? Luulisin vastauksen löytyvän jommastakummasta. Pitäisi treenailla istuntaa taas kunnolla, että sitä saisi paremmin kokoon. Ehkäpä sitten Mantankin kanssa sujuisi paremmin.

lauantai 19. helmikuuta 2011

Perjantain kertaus

Veronan kanssa otin treeniaiheeksi saman kuin perjantaina. Eli askeleen pidennystä ja lyhennystä sekä etuosakäännöksiä. Molempia tein sekä käynnissä että ravissa.

Käynnissä askeleen lyhennys onnistui kivasti, ja Verona pyöristyi toivotusti. Parasta tässä oli se, että askel lyheni istunnalla aika hyvin ja ohjat tarvisti lähinnä vain muistaa pitää tuntumalla. Askeleen pidennyksessä pyöreys pääsi katoamaan, mutta tamma venytti askeltaan kuitenkin hyvin.

Ravissa lyhennykseen sai panostaa paljon enemmän. Puolipidätteitä sai ottaa moneen otteeseen, kunnes ne alkoivat mennä paremmin läpi. Kun Verona malttoi kuunnella kuskia, saimme aika mukavia lyhennettyjä ravihetkiä askeleen kuitenkin ollessa ponnekas. Pidennyksiä en ottanut sen kummemmin, lähinnä vain lyhennyksen jälkeen hain normaalin ravin, jossa hevonen oli kuulolla. Veronahan olisi mieluusti humputellut reippaamminkin, mutta kuunteli kuitenkin kuskia - ainakin suurimman osan ajasta.

Etuosakäännöksissä olikin sitten tekemistä. Verona ei millään olisi halunnut lyhentää etupään askelta, vaan monet käännösyritykset valuivat normaaliksi kävelyksi ilman mitään onnistumista. Otin sitten Veronan aina pysähdyksiin ja siitä askel kerrallaan vein apuja läpi. Taas sai pidätellä aika paljon. Kun tamma alkoi viimein toimia etuosakäännösmäisesti, jatkoin tehtävää käynnissä. Yritin muistaa huolehtia ulkopuolen avuilla pidättämisestä, pitää asetuksen oikein ja vielä muistaa rentoutuakin, kun tamma teki oikein. Muutamat hetket sain samanlaista tuntumaa kuin perjantaina Mantan kanssa, mutta ihan täysin en onnistunut tälle tammalle kertomaan toiveitani.

Ravissa otin kulmia etuosakäännöstä vähän ajatellen. Ravin otin aina vähän lyhyemmäksi ennen kuin aloin tehdä kulmaa käännösmäisesti. Ilmeisesti käynnissä tahkoamisesta oli ollut hyötyä, sillä saimme ratsastettua kulmia muutamiin otteisiin aika kivasti. Erityisen tyytyväinen olin siihen, että sain pidetty hevosen ulkopuolen hallinnassa, jolloin emme sisäapujen jälkeen valuneet ulos, vaan jatkoimme nätisti suoraan matkaa.

Lopuksi hain tammaa vielä pyöreämmäksi tekemällä käynnissä ympyröitä, jossa asettelin sitä reilummin ja vähän yritin taivuttaakin. Verona hoksasi jujun ja pyöristyikin pätkittäin nätisti, mutta en saanut sitä pidettyä kauhean kauaa sellaisena. Epäilen, että oma istuntani valahtaa aina jotenkin ryhdittömäksi, jolloin hevonenkin lässähtää alla. Ulkopuolinen silmäpari on kyllä tarpeeseen ja pitää tosiaan moinen hankkia. Koska tamma toimi ympyröillä kivasti, päätin kokeilla vielä avotaivutusta peileistä menoa tarkkaillen. Ja niin oli treeni tuottanut tulosta, parit avotaivutuspätkät saivat Veronan pyöristymään kivasti, ja se pysyi vaaditussa asennossa hetkittäin oikein hyvin. Itsessäni olin tyytyväinen siihen, etten jäänyt kummemmin kiskomaan ja koputtelemaan, vaan pyysin hevosen asentoon ja muistin rentoutua.

Kaiken kaikkiaan tämän kerran ratsastus oli oikein kiva. Ensi kerralla voisimme Veronan kanssa ehkä ottaa sellaisen taivuttelukerran, kun näistä avotaivutuksista jäi melkoisen hyvä mieli.

perjantai 18. helmikuuta 2011

Ravisuttavaa ratsastusta

Johan sitä pääsi pakkasilta ratsastamaan! Pollearpajaisissa oli ollut onni myötä, sillä sain pienen taukon jälkeen Manta-neidin ratsastettavaksi. Karsinassa tamma esitteli taas hapanta puoltaan ja naksutteli hampaitaan oikein kunnolla. Mutta loppuipa rouvan äksyilyt rapsutuksen ajaksi. Silloin se oikein painoi päänsä vasten ja nautti hemmottelusta. Sitten satulaa tuodessa tamman suu alkoi taas napsua, ja suitsetkin se yritti syödä. Ja taas rapsuttelulla kiukkuneidistä kuoriutui hellyydenkipeä hupakko. Hellyyttävä humma, lämmitti kummasti moinen tällaisillakin ärjänteillä.

Tunnin aiheena oli askeleen lyhentäminen ja pidentäminen sekä etuosakäännökset. Lyhennyksiä ja pidennyksiä tehtiin aluksi käynnissä ja ravissa siten, että hevonen pyrittiin tuomaan lyhyelle, mutta pontevalle askeleelle. Mantalla oli taas kunnon päänravistelushow menossa, joten kuskilla oli vaikeuksia vähän hallita ratsuaan. Yritäpä siinä tehdä jotain, kun hevonen pyörittelee päätään vaihdellen suuntaa lennosta. Hiljalleen meno alkoi parantua, mutta lyhennyksissä sai keskittyä tosissaan. Pidennyksiä tehtiin vastapainoksi lyhennyksille, mutta niissä en saanut tammaa toimimaan. Se lähinnä vain kipitti, ja askeleen pidentyminen jäi haaveeksi.

Etuosakäännökset ratsastettiin kolmella neliöllä, joita vaihtamalla ehdittiin aina hetki huoahtaa ja mennä vain suoraan. Sekä käynnissä että ravissa sain keskittyä pidättämään Mantan etupäätä, ettei se olisi vain pyörähtänyt uuteen suuntaan. Asetus tahtoi unohtua monena kertana, mutta lopulta aloin hahmottaa kuviota. Ulko-ohjan kanssa sai olla tarkkana, ettei tamma puolestaan puskenut siitä läpi eli notkahtanut sisäapujen takia ulos. Ravissa onnistumiset olivat selkeimpiä, sillä hahmotin viimein selvästi, miten tamman tulisi mennä ja sen jälkeen olikin huomattavasti helpompi ratsastaa kuvio kunnolla.

Laukassa lyhennyksiä tehtiin menemällä pitkä sivu vastalaukassa ja ottamalla kulman avustuksella askel lyhyeksi ja siirtymällä hallittuun raviin. No, niin ja ei. Meillä ei Mantan kanssa mennyt ihan niin kuin oppikirjassa. Kaahailimme menemään, tamma pudotteli päätään ravistellen oman mielensä mukaan raville ja taas sama kuvio alusta. Opettaja komensi ottamaan parit kerrat pysäytykset kulmaan, jotta tamma alkaisi kuunnella. Auttoihan se vähän, mutta helppoa ei ollut. Sai todella keskittyä pitämään pohkeet lähellä hevosta ja ajattelemaan, että aikoo oikeasti ratsastaa kulmankin vastalaukassa, jottei hevonen pudottaisi raville itsestään. Parit suunnilleen sinnepäin menevät onnistumiset saatiin, ja opettaja kehui tamman kyllä lyhentäneen jaloista, vaikka pää tahtoisin pyöriä.

Tunti oli kuitenkin kiva. Manta on kiva kouluväännössä etenkin niinä kertoina, kun sen saa malttamaan päänsä kanssa. Nyt se oli kuorruttanut itsensä melkoiseksi kuolanaamaksi, mutta kyllä se pätkittäin tunnin aikana kuunteli mukavan tarkkaavaisesti kuskiakin. Ja tämä tammahan on oikein kiva ratsastaa, kun se liikkuu ihan itse ja on hyvin näppärä kaikissa väistöliikkeissä. Pitää vain ratkaista se pääongelma, niin tamman kanssa olisi oikein mukava vääntää koulua. Tunti antoi myös oivan treeniaiheen huomiselle Veronan kanssa tehtäväksi. Vielä kun auto vain suostuu käynnistymään sitten.

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Epämääräistä menoa ja pari onnistumista

Sunnuntain tunnille pollearpajaisissa oli sattunut ihan hyvä tuuri polle eli Pera oli sattunut kohdalle. Perahan on yleensä kiva ratsastaa, mutta haastavampi pitää pyöreänä. Tämä tunti meni kyllä näiltä osin vähän nurinkurin, sillä ruuna oli alussa aika hitaalla tuulella eikä pyöreydestä ollut paljoa toiveita. En koko tunnin aikana käsittänyt, mitä tein väärin, kun en saanut ratsastettua Peraa yhtään siihen tyyliin kuin yleensä.

Tunnin aiheena olivat siirtymät. Ensimmäisenä hommaa haettiin hanskaan hakemalla käyntiä eteneväksi, mutta hallituksi. Peran reagointi pohkeeseen oli kehnoa ja raipastaki se otti hätäiset pari askelta, kunnes palasi taas hidasteluun. Aika paljon sai nohittaa, että mitään alkoi tapahtua. Pyöreyttä ei löytynyt ja olin vähän hukassa. Tämän jälkeen siirryttiin raviin, jossa humputeltiin lävistäjä, jonka keskellä hevonen otettiin lyhyemmälle askeleelle. Alussa en tahtonut saada järkevää pidätettä, mutta opettajan ohjeistuksella vähän parani. Pyöreyttä ei löytynyt vieläkään, mutta Pera teki parit mukavat lyhennykset ja palautui niistä aika tasaisesti normaaliin raviin.

Sitten otettiinkin käynti-ravi-käyntisiirtymiä sekä myöhemmin ravi-laukka-ravisiirtymiä. Olipa niissä taas tekemistä, huh! Käynti-ravisiirtymässä opettaja ohjeisti ratsastamaan hevonen sen verran säpäkäksi, että se alkoi odottaa ratsastajan lupaa siirtyä raviin. No, säpäkkyys jäi saamatta ja Pera täytyi laittaa raviin ihan kunnon pyynnöllä. Sen sijaan ravi-käyntisiirtymät onnistuivat kivasti aika pitkälti pelkällä istunnalla. Jotain hyvää kuitenkin. En keksinyt ollenkaan, millä Peran olisi saanut viriteltyä paremmin menotuulelle.

Ravi-laukkasiirtymissä Pera puolestaan tahtoi kipittää, mutta sen verran hätäisesti, että parit laukannostoavut se tulkitsi vain ravin kiihdyttämispyynnöksi. Opettaja ohjeisti ottamaan hevonen ulkopuolelta jämäkäksi ja kun tämä onnistui, päästämään se sisäpuolen avuilla laukkaan. Tässä tulivat tunnin parhaat onnistumiset, sillä muutamia kertoja sain Peran niin hyvin kuulolle, että laukka nousi kuin vettä vain. Kaiken huipuksi laukka oli ponnekasta, mutta hallittua. Eipä ole kyllä aikoihin tullut tehtyä niin sulavia laukannostoja. Myös siirtymät laukasta raviin onnistuivat aika helposti istuntaa käyttäen, mutta oma istunta tahtoi aina siirron jälkeen levitä käsiin. Lisää treeniä siis vain.

Tunnista jäi vähän epämääräinen olo, kun polle ei toiminutkaan ihan niin kuin yleensä. Opettajalta tuli kehua siitä, kuinka Pera oli kuitenkin pätkittäin kantanut itsensä hyvin ja kulkenut jämäkästi menemään. Opettaja tosin korosti suoruuden merkitystä tämän hevosen kanssa, joten ehkäpä epämääräiset kohdat johtuivat siitä, että Pera oli monella mutkalla. Olin kuitenkin hyvin tyytyväinen pariin onnistumiseen tunnin aikana, joten tästä on taas hyvä jatkaa. Pakko kyllä myöntää, että Jussi-pollea alkaa jo olla ikävä. Ehkäpä ensi viikolla pollearpajaisissa kävisi hyvä tuuri.

lauantai 12. helmikuuta 2011

Muutamat hypyt ja niiden tulokset

Olipas virkistävää käydä ratsastamassa Helvi valoisalla. Kaunis, aurinkoinen päivä olisi muutoin houkutellut maastoon, mutta liki 20 asteen pakkanen ei. Suuntasimme siis maneesille ajatuksena ottaa muutamia hyppyjä kavaleteilla. Alkuverkoissa otin vain asetuksia ja koetin hakea takapäätä liikkeelle. Samalla sain seurata kahden ratsukon suoran linjan hyppelyitä. Menivät yli metriä ja hienolta näytti. Mahtavatkohan omat taidot koskaan kasvaa tuonne saakka?

Ensimmäisen laukat olivat taas vähän ponnettomia eikä kevyt istunta auttanut ihan niin paljon kuin torstaina. Hiljalleen tamma vähän vetreytyi, joten otimme ensimmäisen hypyn. Helvin laukka oli helppo laskea esteelle, jolloin myös hyppyyn lähtö sujui hyvin. Helvi hyppäsi korvat hörössä selvästi hommasta nauttien. Tamma heräsi parin hypyn jälkeen vähän jo siihen suuntaan, että jarruttamista sai tehdä useampaankin otteeseen. Meninkin sitten varmistamaan yhden hypyn liiaksikin, jolloin laukasta tuli ponneton, ja Helvi meni kavaletin tosi juuresta. Aika töksähtävä hyppy tuli, mutta kuskin vika. Älysin sitten pyytää tammaa laukkaamaan, mutta olemaan silti kuulolla, jolloin kavaletti ylittyi taas nätisti. Helvillä on kiva hypätä tällaisia miniesteitä, sillä se tekee homman innoissaan ja kohtuullisen helposti.

Hyppyjen jälkeen otin vielä tammaa kuulolle ja kas kummaa. Pienten hyppelyiden jälkeen tamma liikkui rennon etenevästi pyöreänä sekä käynnissä että ravissa. Olisikohan hyppelyt pistäneet tamman käyttämään selkää paremmin, jonka tulokset nyt näkyivät? Oli miten oli, Helvi oli tosi kiva ja pehmeä ratsastaa ympyröillä sekä suorana. Oli oikein mukava kokemus kyllä.

Kunpa olisi aikakone, niin pääsisin hyppelemään vähän nuoremmalla Helvillä. Mutta onneksi sen kanssa voi aina joskus ottaa molempien mielenvirkistyksesi muutaman hypyn. Kiva kerta oli kuskin mielestä ja epäilenpä, että kyllä se Helvikin tykkäsi - ainakin hyppelyosuudesta.

perjantai 11. helmikuuta 2011

Sangen mukava tunti

Perjantain ratsastustunti pisti viikonlopun mukavasti käyntiin. Tosin pollevalinta voihkitutti alussa, olihan nimeni rustattu jäykkis-Pokun kohdalle. Pokuhan on kiva hevonen esteillä, mutta kouluväännössä tämän kuskin taidot loppuvat kesken oikeassa kierroksessa, jossa polle ei taivu juuri milliäkään. Onneksi tällä kertaa tähdet olivat oikeassa asennossa, ja tunnista tuli kuin tulikin sangen mukava. Tunnin pääaiheena oli alkuverkan jälkeen avotaivutukset, joita tarvittaessa korjattiin sulkutaivutuskaltaisesti.

Tunnin alkuverkkana oli ratsastaa kulmat huolellisesti ottaen etuosaa vähän hitaammaksi ja ajattelemalla vähän etuosakäännöstä. Poku oli vähän haluton asettumaan mihinkään suuntaan enkä sitten osannut ottaa etupäätä hitaaksi. Opettajalta sateli kommenttia melkoisesti. Tärkeimpänä oli ottaa sisäohjalla epäsuora ote ja tarvittaessa ihan vasta-asetus. Epäsuora ohjasote auttoi melkoisesti hillitsemään menoa ja parit kulmat menivät siedettävästi. Ravissa tulivat kuitenkin parhaimmat onnistumiset, kun asian oli ehtinyt hoksata käynnin erheiden kautta.

Sitten siirryttiinkin pääaiheeseen eli pitkille sivuille tehty avotaivutus, jota tarvittaessa korjattiin sulkutaivutusmaisesti. Poku lähti avotaivutukseen aika mukavasti. Kuski keräsi pisteet siitä, että istunta ja katse pysyivät pitkiä pätkiä aivan oikein. Tosin sulkutaivutusmainen korjaus vaati kaksi häsellystä, kunnes selvisi, että avon alkaessa purkautua, hevosen etupään annettiin mennä vähän sisemmäs ja sitten taas otettiin avotaivutus kohdilleen. Tällä kertaa tajusin myös, ettei hevosta tarvitse vääntää ihan vinkkaralle, vaan avotaivutus sujuu paljon pienemmilläkin vääntelyillä. Homma onnistui verrattain mainiosti jopa ravissa, mutta opettaja ohjeisti ottamaan sulkutaivutusmaisia hetkiä tiuhempaan tahtiin, sillä Poku tahtoi valua seinää kohti käyntiä helpommin. Tällä tunnilla taisi tulla tehtyä helposti yhdet helpommista avotaivutuksista käynnissä ja ravissa, joten olin hyvin tyytyväinen.

Laukassa tavoitteena saada hevonen suoraksi. Poku tahtoi laukata etupää seinää hipoen ja takapää siellä jossain muualla. Oikeaan kierrokseen homma sujui aika vaivatta, ja Poku laukkasi kohtuullisen etenevästi, ei onneksi niin ravin sekaisesti kuin monena muuna kertana. Vasemmassa kierroksessa hommaa oli tehtävänä vähän enemmän, sillä Poku pyrki mieluusti etuosallaan seinää kohti, mutta tulihan se polle taas suoraksi, kun malttoi vahtia ulkopuolta.

Tunnista jäi tosi hyvä fiilis. Vaikka Poku ei pyöreyttä tainnut tunnin aikana tarjota ajatusta enempää, olisi se silti kumman kevyt ja helppo ratsastaa. Olin todella yllättynyt siitä, miten hyvin avotaivutukset sujuivat sekä käynnissä ja ravissa. Pitää jatkossakin muistaa keskittyä istuntaan ja jopa omaan katseeseen. Tällöin on jotenkin helpompi tajuta, miten se hevonen alla oikein menee. Ja onhan se hyvää vaihtelua hevosen niskan tuijottamiselle. Kiva kerta siis, kiitos ja lisää tällaisia.

torstai 10. helmikuuta 2011

Pakkasesta viis

Hrr, näihin pakkasiin on taas totuttautuminen. Kangistelimme itsemme kuitenkin Helvin kanssa maneesille aihe vähän hukassa. Lopulta päädyin asettamiseen ja lisäyksiin. Helvi pyöristyi käynnissä ihan mukavasti asetuksissa, mutta olisin saanut vaatia takapäätä paljon paremmin liikkeelle. Helvi on oppinut kanssani sen kuvion, että kun se pyöristyy, saa takapäätä hidastaa. Pitää siis alkaa olla paljon tarkempi tuon kanssa ja hiljalleen koulia tamma liikkumaan takapäästä alkaen ja pysymään pyöreänä. Ravissa ei tullut niin sujuvaa pyöreyttä, mutta ei se pää kattoakaan kurkotellut, joten olin tyytyväinen.

Lisäykset tein lävistäjää myöten. Käynnissä tahtoi lähteä nihkeästi eteen, mutta lopulta sain kaivettua tammasta liikettä. Kaikista parasta oli se, että tamma pysyi päänsä kanssa maltillisena ja melkein jopa pyöristyi enemmän lisäykseen kuin että antoi sen kokonaan kadota. Ravissa vauhtia puolestaan löytyi todella hienosti, mutta Helvi hurruutteli sen omaksi ilokseen. Pää siis kattoa kohti, mutta korvat innosta höröllä. Oli mukava nähdä, kun tamma ravata humputteli mielissään.

Lopuksi otin sitten vielä laukkaa. Alussa lähti tahmeasti ja kulmikkaasti liikkeelle, joten otin sitten kevyen istunnan käyttöön. Se auttoi erinomaisesti, sillä Helvi lähti oma-aloitteisesti laukkaamaan sitä tuttua, vetävää askelta jälleen korvat hörössä. Eikä se edes ehdotellut ravia, vaan meni kierros toisen jälkeen laukkaa mielissään. Sain myös pitkästä aikaa jarrutellakin tammaa, kun se olisi mieluusti mennyt reippaammin eikä niinkään keskittynyt esimerkiksi ympyröiden tekoon. Menin myös puomiksi käännetyn kavaletin yli, ja tammahan innostui ajattelemaan sen esteenä. Nytkin tulee vielä hyvä mieli siitä, kun tamma tumtui tykkäävän laukasta ja etenkin puomista. Ehkäpä lauantaina ottaisi muutaman kavaletin tamman piristykseksi?

Tänään oli todella kaivattu hyvä kerta Helvin kanssa. Varustaminenkin meni ongelmitta, sillä tallissa oli muut hevoset sisällä. Ratsastus oli myös kiva, joten Helvi ansaitsi kunnon rapsutukset. Lauantaina sitten tosiaan uudelleen, jo näin ennakkoon ensi viikon väliin jäävän kerran korvatakseni.

tiistai 8. helmikuuta 2011

Kohtuullisen tasainen kerta

Opetuksen kanssa käydyt tunnit eivät valitettavasti tuoneet puomi- ja esteaiheiden takia uutta treeniä tehtäväksi Veronan kanssa. Päätin sitten alkuverkan jälkeen ottaa pohkeenväistöä sekä pidennyksiä käynnissä ja ravissa.
Alkuverkassa Verona toimi ihan kivasti. Koetin hakea hyvät asetukset kulmiin ja pätkittäin saimmekin toimivia kohtia. Istuntani tuntui olevan jotenkin kenossa kuitenkin enkä jostain syystä saanut sitä korjattua. Lieköhän ollut lihaskireyttä tai sitten juuri ja juuri hintsusti vinossa ollut satula? Pitääpä olla ensi kerralla tarkempi.

Pohkeenväistö käynnissä sujui mukavasti. Kunhan siis muistin vahtia ulkopuoltakin. Pääosin apuina tarvitsi käyttää vain katsella, istuntaa ja ulkopuolen hallintaa, joten olin tyytyväinen, kun en roikkunut sisäohjassa. Pätkittäin Verona pyöristyi nätisti ja taittoi väistöt mukavasti edeten.

Ravissa olin taas unohtanut ulkopuolen kontrollin merkityksen. Veronaa sai aika paljon hidastaa ennen kuin se otti pohkeen väistättävänä apuna. Hommaa auttoi se, kun muistin korjata istuntani enkä jäänyt roikkumaan sisäpuolelle. Kun homma sujuu, eteni Verona sutjakkaan kevyesti väistöä. Huonoina hetkinä polle taisi vain humputella suoraan, ja kuski istua vinkkarassa ihmetellen homman toimimattomuutta.

Lopuksi otin lävistäjällä lisäyksiä käynnissä ja ravissa. Käynnissä Verona rikkoi muutamat kerran raville epäilemättä siksi, etten pitänyt sitä etupäästä riittävästi tuntumalla. Kun hallitsin senkin pään, lisäsi Verona hienosti. Olisin vain toivonut saavani tammaan pyöreyttä, mutta se jäi tällä kertaa saamatta. Kokeilin lisäystä myös ravissa, mutta Veronalla oli virtaa sen verran, että se kaahotti kuuntelematta pidätteitä. Otin sitten pari hallittua hetkeä ja siirryin takaisin käynnin pariin. Pitää oikeasti opetella se, että jos homma ei toimi täysin käynnissä, on aika pieni mahdollisuus siihen, että se toimisi nopeammassa askellajissa.

Laukan jätin tällä kertaa tosiaan kokonaan välistä. Pitää yrittää tässä viikon aikana kysellä yksityistuntia tamman kanssa, niin pääsisimme tutkimaan, mitä kuski tekee selässä väärin ja miten se voisi sen korjata. Taas vähän tuntuu siltä, että itsessä olisi niin paljon enemmän korvattavaa kuin koskaan ehtii paikata. Mutta tätä kait tämä ratsastaminen on, tuskin tässä koskaan valmiiksi tulee.

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Esteitä tahmakaviolla

Perjantain puomitunti sattui osumaan hyvin, sillä sunnuntain tunnilla vuorossa oli esteitä. Pollena oli Hessu, joten arvelin tunnin kuluvan joko säikähdellen tai vauhtia anellen. Jälkimmäinen veikkaus osui oikeaan.

Alkulämmittelyissä Hessu oli tuttu, tahmea itsensä. Pohje ei tarkoittanut mitään, raippa ehkä vielä vähemmän ja matkaa taitettiin kaula pitkänä. Pätkittäin sain polleen vähän vauhtia, ehkä noin parin askeleen ajaksi, mutta sitten ruuna taas hyytyi tahmakavioineen maneesin pohjaan kiinni. Hessu kyllä kulkee, jos se on samalla aaltopituudela kuskin kanssa, mutta me emme sitä ole tosiaankaan. Päinvastoin. Eri planeetoilta suorastaan.

Ensimmäinen puomitehtävä oli kahden kavaletin väli, johon piti ensin saada seitsemän askelta, sitten niin monta kuin vain mahdollista. Verkkalaukka oli sujunut törkeän tahmeasti, ja kuski puuskutti jo tässä vaiheessa. Kuten arvata saattaa, pari ensimmäistä kierrosta Hessu valutteli seitsemän askeleen väliin jos ei kokonaan yhtä askelta liikaa, niin sitten ainakin raville pudottaen tai puolikkaan laukka-askeleen lisäten. Opettaja komensi menemään maneesin kertaalleen ympäri kevyessä istunnassa, jotta polleen saataisiin virtaa. Eipä se siitä kauheasti lähtenyt liikkumaan, mutta kuitenkin sen verran, että saimme kahdesti seitsemän askelta survottua väliin. Tämän perusteella olisi voinut luulla, että askelten lisääminen väliin olisi helppo nakki. No ei tietenkään, kuskihan ei uskaltanut hidastaa juuri, koska pelkäsi pollen pudottavan raville. Saimme kuitenkin hyvät kahdeksan askelta, opettajalta kiitosta tuli siitä, että vauhti pysyi alusta loppuun tasaisen hallittuna.

Sitten siirryttiinkin jo ristikon ja pystyn innarille. Kaikki lähestymiset tehtiin ravissa ja tarkoituksena oli saada hyvä lähestyminen ja myödätä sopivasti. Hessu kulki ravissakin tahmeasti ja tahtoi aina ajautua oikealle. Opettajalta tulikin palautetta, että hevonen pitäisi saada tulemaan lyhyenä, mutta aktiivisena. Helpommin sanottu kuin tehty. Olin kuitenkin tyytyväinen siihen, että sain korjattua Hessua takaisin suoremmas enkä juuri nimeksikään tuijotellut estettä, vaan pidin katseen suunnattuna eteen. Hessun hypyt olivat myös helppoja mukautua, esteillähän ei tainnut olla 50 senttiä enempää korkeutta.

Lopuksi pystyn jälkeen pistettiin vielä okseri kahden laukan päähän. Opettaja ohjeisti tekemään ristikolle automaattimyötäyksen eli periaatteessa vain rentouttamaan kädet. Pystylle puolestaan sai jo vähän tuoda käsiä eteen ja okserilla puolestaan myötäys sai olla kunnolla reilu. Hessu raahusti taas laiskasti ravissa esteelle, mutta ylitti ne ihan hyvin. Eka kierroksella lässähdin taas ennen aikojani okserilla istumaan satulaan, mikä harmitti vietävästi. Myötääminen ja katse olivat kuitenkin onnistuneet. Toisella kierroksella tsemppasin paremmin ja tadaa, okserihypystä tuli vallan mainio, myötäys, katse ja istunta pelittivät kaikki. Opettajakin totesi, että Hessu heräsi hommaan vasta nyt ja alkoi nostella jalkojaankin esteiden yli. Olihan se aikakin, siinä oli nimittäin mennyt juuri tunnin viimeinen hyppy.

Tunnista jäi aika tuskainen maku. Hessua sai taas komennella melkoisesti eikä toivottua reaktiota silti oikein saanut. En vain osaa ratsastaa tätä hevosta millään, en näemmä edes esteillä. Hypätessähän Hessu on periaatteessa oikein kiva, sillä on ponnua isommillekin esteille ja hypyt ovat helppoja olla mukana. Mutta se vauhti tai siis sen puute. Ei tule kovin varma olo hypätä hevosella, joka liikkuu puoliteholla. Väistämättä sitä alkaa miettiä, että puoliteholla liikkuminen voi aiheuttaa myös kieltoja. Ja sitten taas kuskia epäilyttää hypätä sen verran, ettei pollekaan hommassa taida olla kovin mukana. Mutta kuten opettaja sanoi, Hessulle pitäisi varmaan laittaa isompaa estettä eteen, niin senkin mielenkiinto heräisi. Tämän kuskin taidot tosin loppuvat varmasti niillä korkeuksilla, joten pitää toivoa, että jatkossa estetunneille valikoituu hevosia, joiden kanssa hommat sujuvat paremmin yhteistyössä.

perjantai 4. helmikuuta 2011

Puomeja, viimein puomeja!

Perjantain tunnilla oli käynyt kato, ja ratsaille nousi lopulta vain neljä kuskia. Saimme jopa toivoa aihetta ja hihkuimme puomeja. Esteitä toki olisi tehnyt mieli, mutta pollearpajaisten tulos eli Mortti ei houkutellut sille tielle.

Alkuverkan jälkeen ensimmäisenä puomikuviona oli päätyyn puolikkaan ympyrän kaarelle laitetut puomit. Tarkoituksena oli ylittää ne ravissa ja laukassa niin helposti, että näyttäisi kuin niitä ei olisikaan. Ravissa meillä meni hyvin. Osuimme oikeaan kohtaan, ja Mortti humputteli puomien yli ongelmitta. Ellei sen askel olisi vähän kohonnut puomien aikana, olisin melkein voinut väittää, ettei puomeja ollutkaan. Tehtävä siis siinä aika onnistunut. Laukassa sen sijaan sai vähän tehdä hommia. Jotenkin Mortti pääsi valumaan aina johonkin ihme kohtaan puomeja, jolloin se sekosi askelissa ja rymisteli puomit läpi. Opettaja ohjeisti meitä ottamaan vähän sisempää puomit eli lyhyemmillä väleillä. Samaan aikaan opettaja käski pitämään laukkaa lyhyenä, mutta pontevana. Mortti ei ollut kauhean hereillä pohkeiden suhteen, mutta alkoihan se lopulta sujua, kun olimme ottaneet pari lisäkierrosta.

Tämän jälkeen siirryttiin pitämään laukka tasaisena kahden puomin välille, johon piti mahduttaa viisi askelta. Kerran taisi pudota raville, mutta muut kerrat viisi askelta meni näppärästi. Olihan se Mortin laukalla se liki vaivatta menevä askelmäärä. Kumma homma vain, miten aina pitää epäonnistua ennen kuin älyää skarpata. Olisiko se niin vaikeaa ajatella jo alussa tehtävää ensimmäistä kertaa tehdessä?

Samaa tehtävää jatkettiin tuomalla toiset saman välin puomit sekä lisäämällä kavaletit lävistäjille. Niillä oli tarkoitus saada laukka aina vaihtumaan. Ratana oli siis mennä jo aiemmin menty kahden puomin väli, kaartaa siitä lävistäjälle, hypätä kavaletti ja vaihtaa laukka, ratsastaa toisten puomien välit ja taas lävistäjän kautta uusi suunta ja laukka. No, puomien välit menivät kyllä, mutta laukat eivät alkaneet vaihtua. Kerran sain laukan vaihdettua, mutta se vaati melkoisen spurtin kavaletille ja mielettömän johtamisen.

Kun homma ei alkanut sujua, otti opettaja meidät syyniin. Ensin kehotuksena oli antaa hevosen olla pidempään suorana ja johtaa selvemmin sivulle, ei niinkään tekemällä asetusta. No, edelleen tein jotain väärin. Sitten ohjeena oli kopauttaa ulkopohkeella kavaletilla johtamisen kera, tuloksena yksi onnistunut kerta. Sen jälkeen siirryttiin kunnon kääntämiseen. Opettaja nakkasi toisen kavaletin kokonaan kaueammas ja menin vain yhtä kavalettia, jossa jo päällä käänsi todella jyrkästi toivotun laukan suuntaan. Ja Morttihan kääntyi samoin kuin laukka vaihtui. Mutta olihan se aika jyrkkä käännös, ei esteillä oikein ehkä olisi sovellettavissa. Tietysti opettaja sanoi, että tästä tavasta lähdettäisiin koko ajan pienentämään apuja, kunnes olisi päästy taas normaalien apujen pariin.

Puomitunti oli todella tervetullutta vaihtelua kouluvääntöön, vaikka olen siihenkin mieltynyt. Puomeilla sai miettiä vähän eri juttuja kuin koulussa eikä siinä ollut ihan niin pikkutarkkaa säätämistä, vaikka hommia sai tehdä. Morttikin tuntui innostuvan puomeista ja pienistä kavaleteista, kun se tahtoi pariin otteeseen vähän kiihdytelläkin. Vaikkei kaikki ihan putkeen mennytkään, niin tunnista jäi hyvä ja virkistynyt mieli.

torstai 3. helmikuuta 2011

Känkkäränkän seikkailut jatkuvat

Eipä ollut Helvin tuuli kääntynyt parempaan suuntaan, lähinnä viiri pyöri vaikka miten päin. Tarhasta haettaessa tamma oli ihan normaali, mutta sisälle päästyä alkoi meno muuttua. Tammaa hermostutti liki kaikki eikä se malttanut seistä paikallaan. Pitkän tovin tuijottelin sitä edempää ja mietin, onko tässä harrastuksessa taas päätä tai häntää. Mikään komento ei mennyt perille. Lopulta siirsin tamman toiseen kohtaan kiinni, jossa saatoin väistää paremmin, mikäli tamma päätti häseltää liikaa. Sain kuitenkin tamman harjattua ja pistettyä varusteisiin. Ja kuten eilen, tamma oli selästä käsin ihan normaali tapaus.

Maneesilla päätin ratsastaa tamman kuulolle. Eli ei mitään vänkyröitä, vaan käyntiä, ravia ja laukkaa niin, että tamma kuunteli kuskia ja liikkui toivotusti. Käynti sujui alusta asti ihan hyvin. Toki hoputtamassa sai aina aika ajoin olla, mutta tamma liikkui kyllä pääosin reippaammin kuin yleensä. Löytyihän sieltä myös sitä pyöreyttä niin, että takapää ei ollut ihan horroksessa.

Ravissa vauhti tahtoi olla hiippailevampaa. Sain aika paljon nohitella, että mitään alkoi tapahtua. Lopulta kuitenkin sain kaivettua Helvistä ihan hyvin kulkevaa ravia ja vähän pyöreyttäkin, mutta takapää ei paljoa lähtenyt hommaan mukaan.

Laukassa tulivat parhaimmat onnistumiset. Käynnin ja ravin jälkeen tamman korvat sojottivat kiltisti kuskia kohti ja pyynnöt otettiin tarkemmin huomioon. Niinpä laukat nousivat helposti ja pitkästä aikaa tamman laukka oli rentoa ja rullaavaa, ja siinä oli todella vaivatonta istua kyydissä. Otin pätkät myös kevyessä istunnassa, jotta hevosen selkä pääsisi paremmin töihin. Helvi otti istunnan kiitollisena vastaan ja laukkasi niin miellyttävästi, että en olisi malttanut lopettaakaan.

Että sellainen kerta. Jos tuon alkupään sekoilun olisi saanut pois, ei kerrassa olisi juuri moitittavaa. Vähän vain väsytti katsella hevosta, joka ei paljoa noteerannut, vaan häselsi menemään. Pitäisi varmaan käydä käsittelykurssejakin, kun sormi menee noissa tilanteissa liian helposti suuhun. Ensi kerralla taas vähän paremmin, toivottavasti.

keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Känkkäränkän kanssa

Ensinnäkin onnea blogille, joka tänään pääsi hurjaan kolmen vuoden ikään, tättärää!

Näin keskiviikon kunniaksi korvasin sitten viime viikon reissun vuoksi jääneen kerran Helvin kanssa. Tammalla oli känkkäräkkäpäivä, sillä liki kaikki harjauksen ja varusteiden laiton aikana keljutti enemmän tai vähemmän. Onneksi selkään päästyäni tamma ei jatkanut oikutteluaan.

Maneesilla päätin ottaa treeniksi pohkeenväistön käynnissä ja ravissa. Tamma oli aikaisemmin liikkunut ihan kivasti, mutta vauhti tyssäsi taas väistöjen ajaksi. Väistö itsessään lähti kuitenkin vasemmalle todella näppärästi, avuiksi riitti lähinnä yksi pyyntö pohkeella ja muuten painoavut. Oikealle väistettäessä meno ei ollut niin sujuvaa, vaan aika jäykkää. Vähän loivempien pätkien jälkeen otin käynnissä myös jyrkempää väistöä. Aikalailla sai pidätellä etupäästä, että tamma väisti eikä vain harpponut suoraan. Oikealle väistettäessä saatiin taas pari oikein mukavaa pätkää. Pisteet kuskille siitä, ettei se roikkunut sisäohjassa kovin paljoa.

Ravissa väistöt menivät vähän reippaammin, vaikka kyllä se vauhti aina kärsi siitä. Nyt tahdoin jostain syystä jäädä sisäohjaankin kiinni, jolloin väistöistä tuli vähän sinnepäin meneviä. Jälleen oikealle väistettäessä tamma esitti taitojaan ja meni kevyesti väistöä. Vasemmalle puolestaan takkusi jälleen kerran. Sekä käynnissä ja ravissa tamma myös pyöristyi pätkittäin kivasti.

Laukkavaiheeseen päästyäni maneesissa oli alkanut kolmen ponin estevalmennus, joten siirryin toiseen päähän tekemään treenin loppuun. Suurempia laukassa ei siis voinut ottaa, joten pyörittelin päätyyn ympyrää koettaen saada tasaista menoa. Tammalla oli kyllä vauhtia, mutta se meni siltä koheltamiseksi. Se tahtoi myös puskea sisällepäin ihan liikaa, joten töitä sai tosissaan tehdä. Tahdoin painua etukumaraan korjatessani tamman puskemista, mikä ei tietenkään ollut avuksi. Pitkään sai kyllä itsellekin hokea suorana pysymistä ennen kuin se toteutui. Lopulta sain itseni ruotuun ja samalla Helvin, joten saimme molempiin suuntiin parit rennot, mutta etenevät laukat.

Huomenna sitten taas uudelleen. Pää alkaa olla tyhjä treeniaiheista, mutta onneksi perjantaina on taas ohjattu tunti, josta voi poimia ideoita avuksi. Loppuun vielä eilen räpsäisemäni kuva Veronasta tarhailemassa.

tiistai 1. helmikuuta 2011

Siirtymisiä ja epäuskoa

Reissun takia tullut viikon ratsastustauko hurahti ihmeen nopeasti ohi. Tänään oli sitten kolmas kerta Veronalla (liekö tämä kerta sitten sanonut sen toden), mutta pää oli vähän tyhjä treeniasioista. Viikon aikana kun ei ollut ehtinyt käydä ohjatulla tunnilla hakemassa uutta, itsenäistä treenattavaa. Lopulta päädyin siihen, että siirtymien treenailu tekee meille molemmille hyvää. Treenasimme sitten siirtymiä kuvioilla käynti-seis, käynti-ravi, ravi-seis.

Käynti-seiskuvio lähti rullaamaan ihan kivasti. Sain Veronaa jarrutelta hyvin istunnallakin, mutta ihan täysin ohjatta en päässyt hommasta. Kiinnitin kuitenkin huomioni siihen, kuinka jälleen jännityn irti satulasta käyttäessäni muka istuntaa. Pitää yrittää opetella tiivistämään istuntaa myös jarruttamisen aikana eikä pingottaa itseä irti satulasta.

Käynti-ravikuvio toimi siirryttäessä raviin ihan hyvin. Käyntiaskeleita ei tullut väliin kovin montaa, ja polle ei kaahannut käynnissä kummemmin. Ravista käyntiin siirtymisessä hutiloin aluksi enkä ottanut pollea lyhyemmälle askeleelle, vaan kuvittelin sen lennosta tuosta noin vain siirtyvän käyntiin. No ei yllättäen ollut se polle automaatti, joten lopulta tajusin hidastella ravia ja siitä vasta pyytää käyntiä. Johan parani homma kummasti.

Lopuksi sitten testasin, oliko hevonen oikeasti ollut kuulolla. Oli siis vuoro kokeilla ravi-seisrykelmää. Ravi nousi mainiosti pysähdyksistä, mutta kuten arvata saattaa, ei ravista kovin helpolla tultu pysähdyksiin. Väliin mahtui raahustavia käyntiaskeleita, mutta kun pidäte meni läpi, pysähtyi Verona ihan hyvin paikoilleen. Tajusin myös hakea lyhyempää ravia, mutta ihan täydellisiä stoppeja emme silti saaneet. Pidätteeni taisivat jälleen kerran olla vähän ristiriidassa keskenään. Lisää treeniä tällekin siis.

Kokeilin taas laukkaa pääty-ympyrällä. Veronassa oli taas virtaa, ja lyhyet laukkapätkät menivät sen nimiin lukemin 95-5. Tuossa viitosen kohdalla sain muutaman metrin laukkapätkän, jossa polle ponnisti, mutta oli hienosti kuulolla. Sitten tamma saikin taas virtapiikin ja harppoi omat vauhtinsa. Lieköhän heittänyt takapäätäkin vähän ilmaan, kun yhdessä välissä rytkähdin tuosta noin vain vähän eteenpäin.

Alan olla epäuskoinen sen suhteen, että saanko tuota tammaa koskaan laukkaamaan asiallisesti. Pitäisikö sen kanssa painatella virtalaukkaa siihen saakka, että saadaan höyryjä pihalle vai tiiviisti kerta toisen pömelikohtauksen iskiessä ottaa käyntiin ja vaatia kuulolle? Tilannetta ei auta se, että virtapiikkikohtaukset tuntuvat vähän pelottavilta, jolloin panikoin selässä ja annan varmasti kyseenalaisia apuja. Mietin apukeinoksi sitä, että hankin opettajan auttamaan. Olisipahan ainakin toiset silmät katsomassa ja yhdet aivot lisää miettimässä, miten tämä puskatäti saadaan oppimaan laukkaaminen reippaammalla hevosella.