keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Rakkaat pohkeet

Hei pohkeeni, kuinka olette jakselleet? Tiedän, etten treenaa teitä niin usein kuin pitäisi, mutta muuten yritän pitää teitä hyvänä. En kauheasti pidä korkeakorkoisia kenkiä, lepuutan teitä usein ja annan toisinaan riittävät yöunetkin. Minusta olisi hauskaa, jos voisimme joskus tehdä jotain yhdessä. Vaikka käydä ratsastamassa. Siten, että kommunikoisimme jatkuvasti keskenämme ja tottelisimme toistemme pyyntöjä. Miltä se kuulostaisi? Minusta tuntuu, että sitä kannattaisi joskus kokeilla. Eikös?

Siinäpäs aika kootusti ajatukseni näin keskiviikon kunniaksi ottamastani lisätunnista. Pollena oli yksi kouluväännön suosikeistani eli Manta. Treeninä oli viime kerralta tuttua eli asettamista ja pohkeenväistöä. Lisämausteena oli suoruuden hakeminen laukassa.

Pohkeenväistöt menivät Mantan kanssa sekä käynnissä että ravissa oikein nätisti. Tamma on ihanan herkkä ratsastettava, joskin sen saaminen kunnon liikkeeseen on haastavaa. Mutta jos ei vaivaa päätään kipityksellä, on tätä pollea mieluisa ratsastaa. Manta väisti nätisti pienillä pyynnöillä ja kulki ihan kiitettävästi oikeinpäin. Ei edes alkanut riuhtoa päällään juuri nimeksikään, joten otimme pisteet kotiin tästä osiosta.

Laukkasuoruutta lähdettiin hahmottelemaan nostamalla keskihalkaisijalla ravista laukka, jonka jälkeen hurautettiin nostetun laukan mukainen suunta lyhyeltä sivulta. Manta nosti laukan ihan hyvin suoraan, mutta käännöksissä tahtoi puskea omille teilleen. Sisäpohkeen kanssa sai olla tarkkana, mutta minähän tunnetusti liki unohdan pohkeideni olemassaolon. Kun parina kertana muistin sellaistenkin löytyvät kehostani, Manta laukkasi käännöksetkin oikein kelvollisesti.

Seuraavaksi laukkatehtävää jalostettiin lisäämällä käännökseen lävistäjä, jolla täytyi jälleen pysyä suorassa. Lopuksi kuvio hurauteltiin molempiin suuntiin kerralla. Tässä tuli taas kadonneiden pohkeiden ongelma helposti esiin. Lävistäjä venyi liikaa, ja tamma tahtoi puskea laukan suuntaan. Sain ottaa vielä uusintakierroksen tästä ja sillä kierroksella sentään vähän hahmotin pohkeideni merkitystä. Manta kuunteli niitä myös, jolloin sain toisen puoliskon onnistumaan kivasti, toisen vähän sinne päin. Hahmottamiskyvyn puute vähän haittasi treeniä. Tajusin pohkeeni vain siinä asennossa, jossa ne olivat laukannostossa jääneet. En älynnyt käyttää niitä mitenkään muuten, jolloin oli vähän hankala korjailla ilmeneviä ongelmia. Yleisfiilis tunnista oli kuitenkin oikein mukava. Manta-tamma tarjoaa kouluväännössä yleensä vain hyviä oloja, onneksi.

tiistai 29. kesäkuuta 2010

Rentous, onko se jotain syötävää?

Tuntuipa ratsastustauko hurjan pitkältä, kun juhannuksena talli oli kiinni ja itsekin reissussa. Oli siis ilo kivuta Kaapo-pollen selkään, kun tunnin aiheena oli sopivasti pohkeenväistöä, asettamista ja rentouden hakemista. Tuppaan olemaan välillä melkoinen hermokimppu säheltäjä hevosen selässä, joten minulle voisi pyhittää vaikka kokonaisen vuoden treeniaiheiksi rentouden hakemisen. Se tekisi todella hyvää.

Pohkeenväistöt tehtiin lävistäjää loivasti seuraten käynnissä ja ravissa. Lyhyille sivuille humpsautettiin voltit ja pohkeenväistökuvion alkuun palattiin rentoa askellajia hakien. Kaapo teki väistöt aika kivasti ja toi takajalkaansa aikaisempaa paremmin syvemmälle alle. Ravissa tosin sain olla topakkana pidätteiden kanssa, sillä polle olisi mieluusti humputellut lävistäjän ilman väistöaikeita. Olin kuitenkin hyvin tyytyväinen vielä tässä vaiheessa kykyyni rentoutua hieman eikä jäädä kiskomaan saati säheltämään.

Asettamista ja rentoutta haettiin kolmella ympyrällä, joita tahkottiin vasemmassa ja oikeassa kierroksessa. Opettaja kommentoi Kaapon kulkevan ihan mukavasti oikein päin, joskin ravissa asetukset tahtoivat yllättäen jäädä olemattomiksi. Opettaja vinkkasi myös hengittämään oikein syvään, sillä se rentouttaisi sekä kuskin että sitä myöten pollen. Kokeilinkin tätä kikkaa ja eiköhän Kaapokin huokaissut niinä kertoina, kun minä puhaltelin ilmoja pihalle. Myötäämisessäni olisi edelleen hurjasti hiottavaa. Joko unohdan sen kokonaan tai sitten suunnilleen nakkaan ohjat käsistäni. Kultaiselle keskitielle olisi tuossa suhteessa tarvetta.

Laukassa rentoutta haettiin siirtymisillä raviin. Ohjiin ei saanut koskea, joten istuntaa käyttämällä piti saada polle vaihtamaan askellajia yhden pykälän alemmas. Tästähän ei tahtonut tulla mitään. Kaapo villiintyi laukka-ajatuksesta ja nosteli niitä omaan tahtiinsa puskien minne lystäsi. Jarrutaidoton kuski vain vikisi selässä ja kirosi omaa osaamattomuuttaan. Sain kyllä hivenen jätettyä ohjilla jarruttamista, mutta voin ehkä yhden kerran sanoa onnistuneen täysin ilman ohjaa. Silloinkin viipotin Kaapon kyydissä koko kroppa piukeena ptruuta hokien. Vaihtoihan se polle raviin, mutta voisihan se ratsastus olla eleettömämpää ja ennen kaikkea hiljaisempaa. Laukkanostot sen sijaan olivat kivoja, sillä polle ampaisi pienestäkin ajatuksesta liikkeelle. Usein ei tarvittu edes sitä ajatusta, vaan muualla laukkaava toinen hevonen oli riittävä kimmoke Kaapolle.

Hoen tätä usein, mutta se on totta. Kun muistaa tehdä yhden asian, unohtaa kaksi. Kun sattuu vahingossa tekemään kaksi asiaa oikein, ei ole enää rento. Mahdoton palapeli tämä ratsastus. Onneksi tähän on hyvä parannuskeino: ratsasta, ratsasta, ratsasta vielä vähän ja paljon päälle. Ensi maanantaina alkaisi neljän päivän sennujen teholeiri Pudasjärvellä. Jänskättää, sillä odotukset ovat suuret. Pitää toivoa, että sieltä pääsee mutkattomasti nettiin. Saisi pidettyä sielläkin kirjoittelun matkassa.

keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Askellajeja suuntaan ja toiseen

Juhannusreissun takia vaihdoin torstaisen Helvin ratsastelun jo näin keskiviikoksi. Treeniaiheiksi yhdistelin myötä- ja vasta-asetuksia, siirtymiä, muutamat lisäykset sekä ripauksena laukassa tiistain tunnin istuntaharjoituksen pikakertaus.

Asetuksia tein tiistain treenin tyyliin eli puolet ympyrästä myötämenona, puolet vastana ja askellajeina käynti ja ravi. Asetukset menivät kohtuullisesti, vaikka monissa kohdin epäröin, olinko pyytänyt asetusta riittävästi. Vasta-asetukset tuntuivat menevät melkein myötäasetuksia paremmin, kunhan muistin vahtia, ettei Helvin takapää lähde omille teilleen. Tahtia en kuitenkaan saanut kovin reippaaksi ja pyöristymisetkin jäivät aika pitkälti haaveeksi.

Siirtymiä tahkosin pysähdyksen ja peruutuksen kautta. Helvi nappasi tämän treenin jujun todella nopeasti, joten tässä tulikin tämän kerran suurimmat onnistumiset. Pysähtymiset sekä ravista että jopa laukasta olivat kohtuullisen näppäriä, peruutukset soljuivat aika ongelmitta ja erityiskehun ansaitsevat laukannostot peruutuksen jälkeen. Helvi siirsi peruutuksissa painoaan oikeaoppisesti takajaloille, joten humpsis vain, tamma nosti pienestä pyynnöstä näppärästi laukan. Käsittämättömän kevyttä ja mutkatonta. Kuskin hymy oli taas niin leveä, ettei hetkeen.

Lisäykset testailin lävistäjän avulla ravissa ja laukassa. Polle oli vertynyt niin näppärästi tässä vaiheessa, että ravissa lisäys lähti mukavasti liikkeelle. Olisin halunnut parempaa tuntumaa, mutta se oli tältä päivältä kadonnut matkoihinsa. Laukkalisäykset olivat huippuja ilman tuntumaakin. Hillitysti, mutta energisesti tamma lähti pidempään laukka-askeleeseen pikkuriikkisestä pyynnöstä, huippua!

Istuntatreenit humpsauttelin vikkelästi laukassa. Edelleen käsi pystyssä -keino oli kehnoin ja parhaiten ehkäpä toimi opettajaa uskoen käsi lonkkaa painaen. Annoin Helvin laukata puolipitkällä ohjalla ja tamma jostain syystä tykkäsi tästä. Niin rentoa ja etenevää laukkaa en ole pollelta saanut kaivettua aikoihin ohjat tuntumalla. Helvi pyyhälsi laukkaa korvat hörössä ja nautti selvästi saadessaan laukata omaan tahtiinsa.

Tallilla oli myös uusi ihastuttava olento, sillä yksi tammoista oli varsonut viimein. Voi sitä pientä otusta. Niinhän siinä kävi, että sydän suli jälleen kerran hevosotuksen takia lätäköksi. Se jokin niissä eläimissä vain on.

tiistai 22. kesäkuuta 2010

Kivan dinosauruksen kyydissä

Jopas oli ehtinyt tulla pitkä väli siihen, kun viimeksi menin Epperillä. Nimittäin yli 1,5 vuotta. Nyt tämä harmaahko dinosaurus-maasika-muurahaiskarhu oli kuitenkin laitettu nimeni kohdalle ja enteilin totta kai vähän arvaamattomia. Epperillä kun on joskus tapana saada sätkyt ihan tyhjästä. Muistelin myös, että polle painaisi ohjille ja että laukka olisi hirveä, mutta onneksi joko hevonen tai kuski oli kehittynyt, sillä tunti meni kaikin puolin mukavasti.

Tunnista noin puolet käytettiin aiheellisesti istuntaan sekä käsien paikan, rentouden sekä pehmeän katseen hakemista. Katseen löytämisen apuvälineenä kädet nakattiin sivuille suoraksi ja sormia heiluteltiin siten, että liikkeen näki. Tämän aikana tuijotettiin eteenpäin ja tavoitteena oli löytää sellainen katse, että näkee sekä sormet että eteenpäin, pehmeästi tietenkin.

Käsien paikkaa puolestaan haettiin hölskyttelemällä niitä rennoiksi, nostamalla ylös ja kiertämällä ne tavallaan peukku ulospäin osoittaen alakautta takaisin paikoilleen. Tällä tavoin pyrittiin saamaan ne rennoksi, jotta nyrkit eivät pyörähtäisi niin sanottuun polkupyöräilyasentoon. Lopuksi raippa sujautettiin peukaloiden väliin ja humputeltiin normaasti käynnissä ja ravissa. Tämä oli kyllä erittäin hyödyllinen treeni, jota pitää jatkossakin käyttää apuna, jos kädet tuntuvat lähtevän omille teilleen.

Istuntaan kiinnitettiin huomiota vuorostaan laukassa. Opettaja kehaisi tunnin aluksi, ettei meidän ryhmässämme ole juuri isoja istuntaongelmia, mutta kyllähän niissä aina jotain korjattavaa on. Laukan työstöksi tällä kertaa kuskille annettiin ohjeeksi joko nostaa sisäkäsi ylös, roikottaa sitä rentona tai kolmantena vaihtoehtona painaa sisäkädellä lonkkaa kohti satulaa. Näitä kaikkia piti testailla ja koettaa tuntea, mikä keino auttoi itseä parhaiten. Tuli muuten yllätyksenä, että istuin aika kivasti Epperin laukassa. Muistelen, että se olisi ollut aikanaan hyvinkin outo, mutta ehkäpä kuski istui silloin piirun verran huonommin kuin nyt. Testaillessa eri apukeinoja koin rentouden tai lonkan painamisen parhaimpana. Käsi ylhäällä mennessä tuntui vain, että aloin korkeintaan pomppia. Opettajan mukaan paras apuväline minulle oli lonkan painaminen, sillä käsi rentona lössähdin kuulemma liiankin veteläksi. Samaan syssyyn opettaja vielä kehui, ettei minulla olekaan suurempaa ongelmaa laukassa istumisessa. Mukava kuulla välillä onnistumisistakin. :)

Istuntatreenien jälkeen työstimme vielä myötä- ja vasta-asetuksia pienemmällä ympyrällä. Toisella puolikkaalla mentiin myötäasetuksessa, sitten suoristus ja toinen puolikas vasta-asetuksessa. Epper ei mitenkään kauhean sutjakkaasti lähtenyt asettumaan, mutta meni kuitenkin ihan kivasti. Vasta-asetuksetkin löytyivät kaikissa askellajeissa paremmin, kun kuski muisti vaatiakin. Asetteluiden aikana Epper välillä ryhdistäytyi mukavasti kantamaan omaa päätään, josta olin totta kai iloinen. En todellakaan kaipaa sitä Epperiä, joka pisti kuskin kantamaan päätään.

Epper-herrasta jäi kyllä oikein hyvä maku suuhun. Liekö herralla ollut parempi päivä vai olisiko kuski ja hevonen onnistuneet hivenen yhteistyössä? Tämä asia jää nähtäväksi, mutta en pistä pahakseni, vaikka tässä taas joskus saisin saman pollen ratsastettavaksi.

lauantai 19. kesäkuuta 2010

Huono, huonompi, minä

Lauantain tunti yhdisteltiin taas C- ja B-tunneista. Aiheena oli esteitä, mutta minut oli vahingossa unohdettu listasta. Ainoa mahdollinen polle oli sitten Tapsa, joten motivaationi tuntia kohden notkahti pahasti. Minä ja Tapsa emme vain tule toimeen. En saa sitä reippaaksi millään opilla ja turhaudun. Se tarttuu hevoseen ja viimeinenkin toive yhteistyöstä katoaa taivaan tuuliin.

Treeninä oli todella tarpeeseen tulevaa istuntaharjoittelua, jossa jumppasarjalla tahkottiin istuntaa ja käsien paikkaa. Olin taas huonompi kuin viimeksi. Kyömyselkä, kantapäät liian painuneena ja kädet väärässä paikalla. Tapsa liikkui nihkeästi, joten totta kai pelkäsin kieltäytymisiä ja varauduin niihin tuolla kyömyasennolla. Loogisesti tästä myös seurasi sitten kieltäytymisten sarja. Ensimmäinen jumppasarjan este ylittyi, mutta sitten Tapsa kerta toisen jälkeen stoppasi toiselle esteelle. Lopulta sain nohitettua pollen matkaan ja este ylittyi myös opettajan tahdituksen avulla.

En tuntunut millään saavan hyppelyiden aikana itseäni oikeaan asentoon. Välillä alkoi jo tuntua siltä, että tosiaan pitää vaihtaa tämä laji johonkin helpompaan. Könötin aina miten sattuu ja polle humputteli omalla tahdillaan. Sitten ehkä viimeisellä hyppykierroksella sain kyömyselän muutettua sopivasti notkolle ja kädet oikeaan paikkaan kaulalle. Siinä asennossa olikin ihmeen hyvä hypätä ja vaikka Tapsa vähän menikin epätasaisesti, kehui opettaja minun pysyneen selässä oikein hyvin. Kauan se kesti, mutta oli silti kiva onnistua edes kerran. Jäipähän vähän tuntumaa siihen oikeaan asentoon ja vielä hyvä mieli loppujen lopuksi.

torstai 17. kesäkuuta 2010

Käynniskelyä

Menin sitten alkuviikosta hankkimaan itselleni jostain kuumeen, joten tiistain tunti jäi välistä. Harmitti, mutta onneksi toivuin kuitenkin Helvin ratsasteluun. Otin kuitenkin rauhallisesti, kun kerrankin tajusin olla vähän fiksumpi sairastelun jälkeen enkä rääkätä itseä heti samaan tahtiin.

Treeniaiheeksi nousi asettaminen käynnissä. Menimme pellolle, kun kuskikin tahtoi rennompaa maisemaa. Asettaminen oli aika tahmeaa eikä Helvi oikein tahtonut alkaa yhteistyöhön. Siinä sitten asetin, muistutin, asetin ja välillä Helvi kuunteli, välillä ei. Otin sinnikkäästä myötä- ja vasta-asetuksia, ja alkoihan se tamma vähän vertyä. Metsäinen pää pellosta pelotti Helviä jostain syystä. En nähnyt saati kuullut itse mitään, mutta koska polle otti parit ravilähdöt päätyä karkuun, päätin laukkatreenien olevan turvallisempi tehdä maneesissa.

Laukkaa treenasin nostoilla käynnistä ja sen noustessa siirtymällä nopeasti käyntiin. Helvi nosti ja vaihtoi käyntiin aika kivasti. Yritin tehdä nostoja laskettuani kymmeneen. Valmistelun aloitin seiskassa puolipidätteellä ja Helvi näpsäkästi nosti laukan, kun pääsin kymmeneen. Olihan tuossa tietenkin jonkin verran varoaikaa, mutta kuski on hidas, minkäs sille mahtaa. :) Yritin myös laukassa löytää pyöreyttä, mutta se oli hyvin hukassa. Ehkä kymmenen laukka-askeleen ajan yhteensä sain nätin pyöreän pollen, mutta muun ajan hevonen meni omalla tyylillään.

Jälleen kerran aurinko suosi ratsastusta. Kerta toisen jälkeen hymy yltää korvasta toiseen, kun ratsastaa kivalla hevosella auringon lämmittäessä, ruohon vihertäessä ja lintujen visertäessä. Hyvin kliseistä, mutta maalaistytölle kyllä kelpaa ja oikein mainiosti.

sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Ohjeista, mutta anna hevosen ratkaista

Lauantaitunnin veti viikonloppuopettajan sijasta se opettaja, joka osaa mukavasti tsempata minua. Hänen ohjauksessaan olen saanut monia ahaa-elämyksiä. Siksi olinkin vähän huojentuneemmalla mielellä, kun pollenani oli Kaapo. Minusta on alkanut vähän tuntua, etteivät minun ja Kaapon kemiat kuitenkaan taida natsata. Se on nuori ja vilkas, minä häseltäjä ja hermostuja. Ei siis kovin hyvä yhdistelmä.

Puomitunnilla keskityttiin laukan hallintaan. Ensin hurauteltiin kahden puomin muodostama kaarre ravissa, sitten laukassa. Kaapo meni ihan mukavasti, mutta opettaja komensi minua lopettamaan ylimääräinen ohjaus ja antamaan Kaapon ratkaista ongelma. Alussa en millään osannut jättää hevosta rauhaan, mutta ehkäpä pari kertaa meni kohdilleen.

Lopputunti keskityttiin suoralla olevien kahden puomin väliin. Ensin haettiin mahdollisimman lyhyttä laukkaa. Minun jarrutuskyvyttömyydelläni ja Kaapon reippaudella saatiin tulokseksi kuusi askelta. Tosin sitäkin piti säätää pari kierrosta, kun jäin taas höseltämään selkään omiani. Selvänä ohjeena oli hoksauttaa pidätteellä ennen ensimmäistä puomia, antaa sitten olla ja ensimmäisen puomin jälkeen vähän taas kasata hevosta. Parit kerrat hujahtivat viidellä, kunnes tajusin pidättää vähän ronskimmin, jolloin Kaapo otti vihjeen onkeensa. Niin sitä humputeltiin mukavan helposti väli kuudella askeleella. Parasta oli se rento fiilis, jolla Kaapo eteni. Siinä ei tarvinnut huolehtia mistään muusta kuin siitä, että antoi hevosen edetä. Viiden askeleen väli onnistui tietenkin ongelmitta. Olihan se Kaapon peruslaukan tahti eli minun tarvitsi vain ohjata polle puomille, hoksauttaa ja rentoutua. Kaapo laukkasi välin nätisti ja kohtuullisen tasaisesti.

Kieltämättä tunnin vaikeimpia asioita oli antaa hevosen tehdä työnsä rauhassa. Tuntui, että olin koko ajan säätämässä jotain, mikä tuskin sai Kaapoa yhtään rennommaksi. Onneksi saimme Kaapon kanssa pariin kertaan asiat rullaamaan, jolloin osasin jopa rentoutua ja istua kyydissä rauhassa. Niinä hetkinä polle tuntui varsin mainiolta, ja kuskikin sai tuntea, millaista se ainakin hetkellisesti toimiva yhteistyö tuntuu. Se tuntuu muuten käsittämättömän hyvältä. Tällaista lisää, kiitos.

torstai 10. kesäkuuta 2010

Humputihei

Helvi oli ihan riemuissaan, kun menin hakemaan sitä tarhasta. Se ei suunnilleen malttanut pysyä nahoissaan, kun tajusi pääsevänsä kuskaamaan minua. Tästä kaikesta piti toki ottaa kuva ihan todisteeksi. Eikö Helvi olekin ihan täpinöissään edessä olevasta ratsastuksesta?

No, onneksi tamma kuitenkin piristyi tuon otoksen jälkeen. Päivä oli jälleen niin nätti, ettei kouluvääntö paljoa kiinnostanut. Suuntasin siis hetkeksi metsään, josta puolestaan menin pellolle. Yritin vähän toteuttaa keskiviikon harjoitusravioppeja, mutta istuntani oli todella huonoa. Pompin kuin perunasäkki ja ehkä noin kymmenen askeleen ajan koko harjoituksen aikana pysyin selässä vähänkään paremmin.

Helvi tuntui tykkäävän metsä- ja peltovalinnoista ja oli mukavan reipas. Nosti itsekin ravia välillä, kun käynti ei tuntunut kulkevan riittävän nopeasti. Tamman päätä en jaksanut vaivata muilla kuin humputtelulla. Laukassakin piti istuntaa vähän testailla ja kyllähän se ravi-istunnan voitti helposti. Isommassa laukassa tosin istuntani petti, mutta normaalissa tahdissa pysyin omasta mielestäni ihan kivasti matkassa.

Pitäisi oikeasti aloittaa kunnon istuntarääkkäys. Olisi helpompaa, jos hevonen voisi olla liinassa ja itse voisi keskittyä vain siihen selässä pysymiseen. Sitä mahdollisuutta ei kuitenkaa ole, joten ei auta muu kuin humputella ja oppia sitä kautta. Olen myös vähän haaveillut, että saisin jonkun valmentajan käymään silloin tällöin katsomassa meininkiä. Mutta saa nähdä, löytyykö moista vai jääkö haaveeksi. Osaavat valmentajat siellä ruutujen takana voivat ilmoittautua. ;)

tiistai 8. kesäkuuta 2010

Otetaan vastaan ratsastustaitoa

Olinpa kirjoittaa tähän vanhasta tottumuksesta, että keskiviikon tunti. Mutta ei, nyt eletään kesäaikaa ja ratsastustunti on siirtynyt tiistaihin. Ihan uusi päivä käydä kyllä tallilla, mutta kaikkeen tottuu.

Polleksi oli valikoinut Mortti ja tunnilla harjoiteltiin vähän istuntaa sekä pohkeenväistöä. Päällimmäinen fiilis oli se, että pitäisi vaihtaa ratsastus johonkin yksinkertaiseen, kuten vaikka seinän tuijottamiseen. En vain tunnu osaavan yhtään mitään. Tässä pieneksi piristeeksi hymykuva Mortista.

Harjoitusravissa opettaja kiinnitti huomionsa siihen, että lähden aina valumaan takakaarta kohden. Korjausvinkkinä oli selän pyöristäminen, mutta yrityksistä huolimatta pompsahtelin aina väärin enkä saanut asiaa korjattua. Tuntuu, että olen vältellyt kaikki harjoitusravipätkät tunnilla ja tässä on tulos. Pompin, heilun ja huidon kuin säkki harjoitusravissa. Pitäisi oikeasti alkaa kehittää tuota istuntaa, mutta olen hyvin huono pakottamaan itseäni treenaamaan epämieluisia asioita. Laukassa sentään sain kehuja siitä, kuinka hyvin istun paikallani. Mortin laukalle myös suuri kiitos, se on oikein miellyttävää menoa.

Pohkeenväistöä tehtiin viime viikon tapaan pitkää sivua myöten. Käynnissä meni kohtalaisesti, mutta ravissa meni tappeluksi. Mortti karkasi aina väistöstä omille teilleen enkä saanut sitä korjattua. Jotenkin sisäpuolen apuni (ei siis väistättävän puolen avut) unohtavat toimia. Sisäpohkeeni joskus jopa irtoaa hevosen kyljestä väistättäessä. Yritin paikkailla tätä pulmaa, mutta jokin ei vain mennyt kohdilleen minkään vertaa. Väistöä jalostettiin myös laukassa siirtämällä hevosen takapäätä hetkeksi sisemmäs. Yllättäen tämäkään ei kauheasti toiminut, kun eihän se pohje ollut mennyt ravissakaan oikeaoppisesti läpi. Pyh ja pah.

Jäi lievästi sanottuna melkoinen harmitus tunnista. Nyt jotenkin on tullut taas muutamia todella huonoja kertoja, jolloin usko vähäisiinkin taitoihin katoaa välittömästi. Ehkä pitäisi siirtyä sinne alkeistunnille, jospa siellä muistaisin taas, että sillä istunnalla ja perusteiden kertaamisella on merkityksensä.

maanantai 7. kesäkuuta 2010

Uuden silmäparin huomioita

Kävinpäs sitten aika ex tempore Tuomikosken tilalla estetunnin, jossa oli mukana vain työkaveri. Polleksi sain 16-vuotiaan Wurstin, sukupostista löytyy nimellä Vürst/Firsts tosin ilman kuvaa. Polle oli mukavan rento, temppuilematon, mutta pidätteet olisi minun pitänyt ajaa paremmin läpi. Mutta Wurstin reagointi pieneenkin pohkeeseen oli huippu. Oikeasti ponnistusta eteenpäin, mutta ei mitään kaahotusta.

Uuden opettajan silmän alla olemissa on aina etunsa, sillä hän todennäköisesti bongaa ihan eri asioita kuin viikosta toiseen menoa tuijottava opettaja. Tämä opettaja hoksautti käsieni asennosta (tästä vähän jo tiesin), mutta täysin uutena katseeni suunnan. Se on nimittäin maahan ja liki jatkuvasti. Oli todella vaikea yrittää korjata sitä, sillä tuijottelen ihan huomaamattanikin maahan. Opettajan komennuksilla ja kannustuksilla sain onneksi korjattua tilannetta hieman.

Varsinaiset hyppelyt jäi aika vähälle, sillä suoralla olleita puomeja tahkottiin aika paljon ravissa. Lopulta kuitenkin nämä suoran puomit nousivat ristikoiksi, ja hyppelimme niitä ravin ja laukan kanssa. Wurstilla oli ilo hypätä, sillä polle eteni tasaisesti, ei kiemurrellut mihinkään suuntaan ja hyppyyn oli helppo mennä mukaan. Ei kuulkaas ollut tietoa kyömyselästä, katse pysyi oikeassa paikassa ja kädetkin muistivat myödätä. Jesjes, onnistumisia! Niistä kyllä tulee hyvä fiilis.

Oli jännä huomata, kuinka pienen alkuvapinan jälkeen en muistanut jännittää hyppäämistä. Polle estettä kohti, laukan laskemiset ja hyppy. Sillä mantralla pompimme ihan kivasti ja väliin mahtui toivotut askeleet. Oli kyllä kannattava reissu. Pitää joskus toistekin käydä samassa paikassa.

Kehnouden tunne

Sunnuntaille ottamani lisätunnin ratsuksi valikoitui Jussi, ja aiheena oli pohkeenväistöä sekä hevosen rentouttamista ja pyöreäksi hakemista. Koska Jussista ei ole vielä tallin sivuilla kuvaa, tässä teille vähän korviketta.

Jussihan on mukava polle ratsastaa, vaikka se sairaslomansa jälkeen saikin melkoisia sätkykohtauksia. Nyt se malttaa jo kulkea kohtuullisen rauhallisesti, ja pollessa hyvää onkin se, ettei sillä kummemmin ole metkuja mielessään. Reippaampaan askeleeseen sitä toki saa muistaa pyytää, mutta ei se onneksi ole laiskaa nähnytkään.

Tunti aloitettiin lämmittelemällä käynnissä ja ravissa sekä hakemalla asetuksia ja taivutuksia. Jussin sanotaan kulkevan helposti oikeinpäin ja pyöristyvän, mutta tämän kuskin taidot eivät siihen riittäneet. Yritin houkutella sisäohjalla, pyytää sisäpohkeella ja myödätä pienimmästäkin rentoutumisen eleestä, mutta ei. Polle pysyi tiukasti omassa pää puolivälissä -asennossaan enkä onnistunut millään. Pätkittäin piti kyetä humputtelemaan myös harjoitusravissa ja olihan se vaikeaa. Pomp, läts, pomp, läts kuului vain, kun koetin pysyä mukana. Tuntuu, että uusi opettaja on humputtanut meitä harjoitusravissa enemmän kuin muiden opettajien tunnilla vuoteen. Tai sitten olen vain valinnut aina sen kevennyksen, jos perusistunta on ollut toinen vaihtoehto.

Pohkeenväistöä tehtiin pitkällä sivulla käynnissä. Tarkoituksena oli saada takajalat astumaan kunnolla ja samalla rentouttaa hevosta. Jussi eteni aika kivasti pienillä muistutuksilla, mutta minun olisi pitänyt vahtia takajalkaa paljon paremmin, jotta se olisi astunut syvemmälle rungon alle. Muutoin polle oli kyllä ihan kiva ja välissä vähän jopa rentoutui treeniä tehdessä. Pohkeenväistöön lisättiin lopuksi laukannosto, ja siinä Jussi vei pisteet kotiin. Laukka nousi niin kevyesti ja selästä saattoi tuntea, kuinka polle käynnissä vei painoaan takajaloille ja nosti laukan ponnekkaasti. Laukka myös rullasi mukavasti ja kyseinen askellaji onkin tämän hevosen bravuuri.

Toisten ratsukoiden menoa seuratessa iski kehnouden tunne ja pienoinen kateellisuus. Miksi minä en osaa ratsastaa noin hyvin? Muiden pollet nimittäin kulkivat hienosti pyöreinä ja rentoina. Tuli vähän sellainen olo, että olin eksynyt pahemman kerran väärään ryhmään. Eipä se itsesääli tai muiden kadehtiminen omia taitoja paranna, mutta joskus siihen sortuu. Uskallan kuitenkin myöntää, että olen varmasti kehittynyt taidoiltani, mutta tässä lajissa kiehtovinta ja joskus väsyttävintä on se, ettei oppiminen lopu koskaan. Enköhän ole taas puolen vuoden ja vuoden päästä vähän parempi ratsastaja. Sitä ennen ei auta muu kuin ratsastaa, ratsastaa ja ratsastaa vielä vähän lisää. Onneksi tämän lajin treenaminen on useimpina kertoina hyvin mielekästä, palkitsevaa ja hauskaa.

sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Asettamisesta ja taivuttamisesta suoruuteen

Olen aina tykännyt Rappenista, jonka sain nyt myös lauantain tunnille. Se on mukavan herkkä ja reipas sekä koettaa useimmiten parhaansa mukaan ymmärtää ratsastajaansa. Toisinaan olen kyllä saanut sen hermostumaan epämääräisillä avuillani, mutta kunhan olen taas päässyt selkokielisempään ilmaisuun, on polle taas tehnyt asiat mukavasti.

Nyt treenin aiheena oli minulle hyvin hyödyllistä asettamista ja taivuttelua sekä suoruuden hakemista. Sain siis yrittää keksiä sen, miten se sisäpohje tekeekään yhteistyötä käsien kanssa. Asetus- ja taivutusharjoitteluja tehtiin ympyrällä. Pohkeen läpiviemistä testattiin väistättämällä takapäätä aina pätkän verran ulos. Jos polle uskoi pohkeen tarkoituksen, ei väistätystä tarvinnut enää tehdä, vaan saattoi normaalisti asettaa ja taivuttaa. Rappen väisti kivasti, kunhan kuski muisti vahtia etupään pysymistä oikeassa paikassa. Myös pyöristymistä oli paikoitellen havaittavissa, mutta valitettavasti vain pätkittäin. Harrastan vieläkin sitä "jesjesjes, onnistuin, woohooo!" -leikkiä, jos hevonen pyöristyy ja unohdan sitten ratsastaa. Toisin sanoen hevonen huomaa, ettei kuski ole matkassa ja näkee turhaksi yrittää itsekään. Pitäisi harkita asiaa nimeltä keskittymiskyky.

Tätä harjoitusta tehtiin käynnissä, ravissa ja vähän myös laukassa. Viimeisimmässä askellajissa sain parhaimmat onnistumiset ajoittain, kun Rappen kulki rentoa ja tasaista laukkaa ja kääntyi liki katseen voimalla. Tällä kertaa muistin jopa rentoutua enkä ollut aina säheltämässä jotain. Olisin tosin kaivannut hevoselle enemmän pyöreyttä, mutta kun en vain osaa, niin haaveeksihan se jäi.

Suoruutta haettiin kulkemalla keskihalkaisijaa myöten sekä käynnissä että ravissa. Reitille ujutettiin myös pysähdystä, käynti-ravisiirtymää ja lopuksi laukannosto. Rappen kulki ihan kivasti, mutta rentoutta olisi saanut olla jälleen enemmän. Jään varmaan jotenkin puristamaan istunnallani tai sitten en vain osaa rentouttaa käsiäni. Johonkin tuollaiseen norjalaisheppa reagoi ja kulkee sitten vähän jännittyneenä. Ei hyvä, joten lisää treeniä kuskille. Siirtymät ja pysähdyksen onnistuivat kuitenkin parin höpöksi menneen jälkeen aika kivasti. Parit laukat nousi niin kevyesti ja kohtuullisen suorasti, että johan tuli tunnin aherrukselle palkkio!

Mukava tunti oli etenkin aiheeltaan. Ennen koin nämä treenit tosi tylsiksi, mutta kun viimein tunnustin olevani niissä huono, nousi mielenkiinto treenata huomattavasti. Otin myös tälle sunnuntaille lisätunnin, kun oli sellainen fiilis. Mitähän kivaa tänään treenatataan?

torstai 3. kesäkuuta 2010

Ei niin sujuvaa kertausta

Sateinen keli sattui pitkästä aikaa Helvin vuokrauspäivälle. Tuuri oli kuitenkin mukana, sillä maneesimatkat pääsi taittamaan juuri niinä sadettomina hetkinä. Treeniaiheeksi otin keskiviikolta tutut teemat eli pohkeenväistön, asettamisen ja taivuttelun.

Siinä, missä sade oli saapunut, oli Helvin ylimääräinen pirteys myös laantunut. Meno ei ollut lähellekään yhtä tahmaista kuin aikanaan, mutta mitään ylimääräistä polle ei antanut. Pohkeenväistöissä Helvi tahtoi mennä oikenemaan sisäpuolelta, mutta välissä muistin korjailla asiaa sisäpuolen avulla, jolloin väistö sujui taas kivasti. Helvillä on huippu tehdä väistöjä, sillä se etenee pitkät tovit yhdellä pyynnöllä eikä kovin usein kaipaa muistutteluja. Enemmän ehkä sellaista hienosäätöä. Ravissakin väistöt sujuivat kohtuullisesti. Ei siis mitään mahtavaa, muttei kauheakaan.

Asettaminen ja taivuttaminen taas jäivät niin puolitiehen. Ehkä sekunnin tai parin ajaksi Helvi vähän paransi asentoaan, mutta lätkähti sitten taas pitkäksi kulkemana pää missä sattuu. Houkuttelin vaikka miten, mutta tamma ei halunnut tehdä yhteistyötä. Keinoni loppuivat kesken tällä kertaa. Ehkäpä päivän ukkonen oli pelotellut hevosia juoksentelemaan tarhassa ja tamma oli vähän väsynyt?

Sama väsy jatkui myös laukassa. Pyörittelin ympyröitä ja vaihtelin suuntaa nopean ravissa tehdyn vaihdon kautta. Ne onnistuivat oikein näpsäkästi, mutta en saanut laukasta rullaavaa. Päinvastoin, tuntui, että hevosella ei olisi laukkavaihde mennyt ihan kohdilleen. Sen verran nykivää meno oli. En keksinyt tähänkään ratkaisua, joten laukka ei tällä kertaa tarjonnut suurempaa onnistumiselämystä.

Kotimatkalla Helvillä oli kiire. Tamma tuntui olevan kovin huolissaan ja kipittikin sellaista käyntiä, että sitä vain toivoo näkevänsä maneesilla kouluväännössä. Tallipihalle päästessään tamma heittäytyi hirnumaan ja rauhoittui aavistuksen, kun toinen ja ilmeisesti se kaivattu hevonen vastasi. Höpsö tamma. Välillä kovin omalaatuinen ja kenkku, mutta toisinaan niin suloinen.

Tässä vielä kesän 2009 kuva tammasta. Pitää kyllä ottaa jokin aurinkoinen päivä työpaikan kamera tallille, jotta saa pollesta vähän parempia kuvia.

Hutilointia ja kesälaidunta

Keskiviikon tunti oli mukavan pieni, sillä vain kaksi lisäkseni oli saapunut heppailemaan. Pollekseni oli vaihteeksi laitettu Kaapo, ja alan pian epäillä, ettei tallissa muita hevosia taida ollakaan. ;) No ei sentään. Kaapolla on kiva mennä, vaikka eiväthän ne kerrat aina ihan putkeen mene.

Aiheena oli pohkeenväistöä, asettamista ja taivuttelua. Pohkeenväistöä tehtiin pitkää sivua myöten käynnissä ja ravissa. Itikoiden määrä oli käsittämätön, joten käynti ja paikallaan seisoskelu eivät olleet Kaapolle mieleen. Tästä tietenkin seurasi se, että väistöt tahtoivat jäädä tekemättä ja Kaapo oikaisi matkan mielensä mukaan. Jarrutukset eivät menneet oikein perille, ja opettajakin vähän tuskastui omapäiseen polleen. Ohjeeksi tuli tehdä jotain ihan yllättävää, jos polle yritti venkoilla omille teilleen. Etuosakäännöksiä tulikin tehtyä niitä kertoina, kun Kaapo puski pohkeenväistöstä pois. Välissä taas väistöt menivät ihan mukavasti, ja muistin jopa rentouttaa käsiäni. Ainakin kolme kertaa koko tunnin aikana. Kauhea, miten oikeasti on hankala muistaa rentoutua, myödätä ja antaa hevosen tehdä töitä!

Ravissa väistöt olivat vielä käyntiä holtittomampia. Hevonen suoristui allani liian useasti enkä meinannut saada sitä hallintaan. Laukkanostot piti jättää suosiolla väliin ja lyhyelle sivulle pyöräytetyllä ympyrällä sai kyllä hakea sitä lyhyempää ja hitaampaa ravia. Välissä se löytyi, jolloin polle väistikin ihan kivasti. Välillä taas pitkä suora meni kinastellessa siitä, mitä tehdään ja kenen käskyllä.

Treenasimme kahdeksikolla ravissa asettamista ja taivuttamista. Tässä Kaapo oli kohtuullisen kiva. Hämmästyin kyllä hieman, kun sisäpohkeeni jopa toimi tällä kertaa, ja myös polle uskoi sen sanomaa. Tämän seurauksena sainkin Kaapoa asettumaan ja taipumaan paremmin kuin yleensä sekä ravaamaan mukavan letkeästi.

Laukassa samaa treeniä jatkettiin, ja kuviota laajennettiin kolmeksi ympyräksi ja ympyrää vaihdettaessa vaihdettiin ravin kautta nopeasti laukka. Kaapo esitti parhaat puolensa tässä kyllä. Laukat vaihtuivat ravissa oikein näpsäkästi, polle asettui ja kaiken lisäksi laukan rytmi oli mukavan rauhallinen, mutta silti liikkuva. Kyllä kannatti ähertää ne 40 minuuttia, sillä laukka palkitsi todella paljon ja auttoi unohtamaan alkutunnin metsään menneitä yrityksiä. Laukassa myös toivottavasti muistin rentoutua, kun keskityin nauttimaan toimivasta pollesta.

Tunnin loppupuolella tallin pihaan kaarsi myös Maikkarin uutisauto. Opettajasta tehtiin juttua johonkin lähetykseen, ehkäpä kymppiuutisten loppukevennykseen. Tuntikaverikin pääsi jututettavaksi. Itse kierin kameran kaukaa, sillä noissa tilanteissa suustani loikkii sellainen sammakkolauma, että hävettävää riittäisi pitkäksi aikaa.

Ilta kruunautui siihen, kun tallilta lähdettiin viemään neljä pollea kesälaitumelle. Pääsin reissulle mukaan, ja olihan se mukavaa! Laitumella vieraita oli vastaanottamassa parhaiksi kavereiksi ryhtyneet Tuisku ja Poku. Ne ravasivat vastaanottokomiteaksi Hiltsulle, Oskulle, Hessulle ja Eetulle. Meno oli aika maltillista, mutta kyllä pollet ehtivät ruohon mutustelun lisäksi ottaa muutamat laukkalähdöt. Hymyhän siinä kasvoille nousi, kun katsoi silmissä nuorenevia hevosia nauttimassa pienestä palasta vapautta.

Ps. yritin myös opetella käyttämään työpaikan kameraa. Pera-parka joutui paparazzin kohteeksi.