sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Matkalla oikeaan suuntaan

Myös sunnuntaina kävin ratsastamassa Tupun itsenäisesti. Sateinen aamu muuttui sopivasti poutaiseksi tallille päästyäni, ja aiemmin kuivaksi ja pölyäväksi päässyt kenttä oli oikein hyvässä kunnossa. Olosuhteet treenille olivat kohdillaan. Treeniaiheitakin olin miettinyt etukäteen: luvassa oli loivia kiemuroita, kolmikaarisia kiemurauria sekä ympyröitä asetuksia ja tasaisuutta niillä hakien.

Aloitin työstämällä tovin käynnissä ja ravissa loivia kiemuroita sekä S:n muotoista vaihtouraa, jota tahkosin kahdeksikkona. Sillä kuviolla pyrin muistamaan volttien välissä olleen suoristuksen. Jatkoin edelleen Tupun pehmittelyä erityisesti vasemmalle sekä oman istuntani pitämistä paremmin suorassa ja niin sanotusti takajalkojen päällä. Tupu malttoi molemmilla tehtävillä hyvin. Kaarteet ja voltit vasemmalle tuntuivat sujuvan vähän edelliskertaa pehmeämmin. Kaarteissa ja volteilla oikealle yritin taas muistaa pitää ulko-ohjan tuntumalla ja tarvittaessa vähän suoristamaan sillä, mikäli Tupu yritti kenottaa oikealle liikaa. Vasenta asetusta hakiessani käytin taas apuna sitä, että annoin ulko-ohjasta tarvittaessa aina vähän periksi. Oikea käteni on vahvempi käteni, ja se tykkää monesti roikkua ohjassa ihan omin lupineen. Vasen käteni puolestaan on heikompi ja tuppaa toisinaan unohtamaan, että silläkin olisi oma tonttinsa hoidettavana. Siksipä ehkä oikea kierros on asetusten suhteen minulle helpompi. Osaan ottaa ja päästää sisäkädelläni, kun taas vasen käteni sisäkätenä on hidas.

Seuraavaksi tulimme ravissa kolmikaarista kiemurauraa, jonka suoristuskohtiin tein askeleen lyhennyksiä. Alussa sain haeskella lyhennyksissä Tupua kuulolle lähinnä muistamalla käyttää istuntaa enemmän. Sen jälkeen Tupu hoksasi tehtävän idean aika hyvin. Niinpä sen sai useimmiten lyhentämään askelta istunnalla jarruttamalla. Tein lyhennystä aina sen ajan, että Tupu selvästi hyväksyi sen eikä yrittänyt hiippailla itse menemään. Läpi menneiden lyhennysten jälkeen Tupu palasi sujuvampaan raviin ihan vain päästämällä. Siitä olikin hyvä tarkistaa, oliko lyhennys mennyt läpi vai ei. Kivaa tehtävällä oli se, kuinka helposti Tupu parhaimmillaan teki lyhennyksiä ja kuinka tasaisesti se palasi siitä vähän isompaan raviin. Mitään kovin suuria muutoksia en ravin sisällä tehnyt, mutta vähän kuitenkin.

Laukassa päädyin testaamaan loivia kiemuroita. Oikeassa laukassa Tupu lähti loivalle kiemuralle käännyttäessä kiihdyttämään. Sen seurauksena Tupun tasapaino petti keskikaarteessa, mistä seurasi pudotus raville. Tupu tarjosi siinä sitten vastineeksi kaarteeseen nähden myötäistä laukkaa eli varsinaiseen kierrokseen nähden väärää. Tajusin pitää Tupun paremmin hyppysissä kiemuralle lähdettäessä, niin se ei päässyt vyörymään sille. Tämän jälkeen kuvio sujuikin paremmin. Vasemmassa laukassa Tupu ei rikkonut kertaakaan raville, mutta pieni vastalaukkakaarre tässä suunnassa tuntui ehkä hieman hankalammalta kuin oikeassa laukassa. Tupu kuitenkin malttoi siinä paremmin eikä syöksynyt kiemuralle. Kiemuroiden päätteeksi työstin muutaman kierroksen verran laukkaa molempiin suuntiin pääty-ympyrällä. Oikea laukka sujui hyvin, mutta sitäkin enemmän ilahdutti vasen laukka, jossa Tupu tarjosi rentoja ja pyöreitä hetkiä. Olisin ehkä kaivannut pientä pontevuutta lisää, mutta olin tyytyväinen tasaisuuteen.

Loppuravissa hain vielä tasaisuutta pyörittelemällä ympyröitä molempiin suuntiin. Laukan jälkeen Tupu oli ensin hieman kiireinen, mutta alkoi tasoittua siitä. Loppuun saimme asiallisia ravipätkiä molempiin suuntiin, ja huomasin myös vasemman kierroksen sujuvan aika kivasti. Loppukäynnissä Tupu oli jälleen ihanan kevyt ja ryhdikäs ihan itsestään. Siihenpä oli kiva päättää treeni. Tunnissa hyvää oli se, että kuvittelen istuneeni itse nyt vähän suorempana. Se toivottavasti vinkkasi Tupullekin siitä, mitä olimme tänään hakemassa. Muutenkin Tupu oli tänään selvästi tasaisempi. Tupun kanssa on kyllä kiva etsiä yhteistä säveltä. Minusta vähän tuntuu tai ainakin toivon kovasti, että olemme askel kerrallaan matkalla oikeaan suuntaan.

lauantai 17. kesäkuuta 2017

Havaintoja hiihtämisestä

Lauantain estetunnin jälkeen ratsastin vielä Tupun itsenäisesti. En tehnyt mitään tiukkaa treenisuunnitelmaa, vaan päätin tehdä vähän sitä sun tätä. Se sisälsi tänään asetusten työstöä ympyröillä ja kolmikaarisella kiemurauralla sekä muutamia pohkeenväistöjä ja siirtymisiä peruutuksen ja ravin välillä.

Keskityin pyörittelemään aika paljon ympyröitä vasemmalle. Se suunta minulla on useimpien hevosten kanssa hankalampi, kiitos vinkkarallaan olevan kroppani. Keskityinkin suoristamaan itseäni vasemmalta keskemmäs satulaa. Erityisesti oli taas kamala huomata, miten ylävartaloni oikein kiertyy oikealle. Istuntakorjausten ohella asettelin Tupua sinnikkäästi vasemmalle. Korjasin myös tarvittaessa sen etuosaa vähän vasemmalle, jos minusta tuntui, että se pyrki liikaa oikealle. Aktiivisempi eli oikea käteni tykkäsi tällä kertaa roikkua ulko-ohjassa kiinni, jolloin vasemmalle asettaessa aloin reilusti antaa sieltä tilaa. Näin en päässyt apinoimaan kahdessa ohjassa, ja Tupu ehkä tajusi paremmin, minne sen halusin ohjaa seuraavan. Korjaukset tuottivatkin aina välillä tulosta, ja sain Tupua vähän pehmenemään ja asettumaan vasemmalle paremmin. Oikeassa kierroksessa asettamisen kanssa sai olla jopa vähän varovainen, ettei Tupu liioitellut sen kanssa. Ulko-ohja pitikin tässä suunnassa muistaa pitää tasaisella tuntumalla.

Pohkeenväistöjä tein lyhyesti niin käynnissä kuin ravissa uralta keskemmäs ja takaisin. Tupu väisti mukavan helposti, mutta pyöreydestä ei väistöissä ollut tietoakaan. Paikoin pyysin väistöä liian korostetusti, jolloin Tupu lähti väistöön takaosa edellä. Välillä taisin myös tuupata Tupua itse liikaa eteen, kun askeleet muuttuivat kesken kaiken kiireisiksi. Tupu malttoi väistöissä kyllä kivasti, kun en itse säheltänyt kovasti.

Laukkaa pyöräytin lyhyesti molempiin suuntiin keskiympyrällä. Tällä kertaa laukat olivat ihan ok. Yleensä helposti sujuva oikea laukka jäi tänään vähän tavalliseksi. Vasemmassa laukassa oli ehkä pientä petrausta tavalliseen nähden, mutta ei mitään kovin mullistavaa. Laukassa kuitenkin huomasin sen, kuinka me molemmat lähdimme valumaan etupainoisiksi. Kun tämä tapahtui, katosi laukasta rytmi, ja Tupu alkoi ikään kuin hiihtää kiireisesti ja vähän vyöryen. Tämän huomion jälkeen jatkoin ympyrän työstöä yrittäen viedä meitä molempia enemmän takajaloille. Kun sain itseni ja sitä myöten Tupunkin vähän enemmän pois makoilemasta etukenosta, tasoittui laukka paremmaksi.

Takaosaa edelleen miettien testasin muutamat peruutukset, joista pyrin pääsemään raviin mahdollisimman nopeasti. Tupu teki peruutukset aluksi mukavan kevyesti. En saanut sitä tosin niissä pyöristymään ja viemään painoa selvästi taakse. Mutta peruutukset tulivat pienin avuin. Raviin pääsimme niistä kohtuullisesti. Tupu hoksasi tehtävän jujun eikä juuri tarjonnut käyntiaskelia ennen raviin pääsemistä. Siirtymiset ravista pysähdykseen taas venyivät hieman. En tosin niitä alkanut edes kummemmin viilata, olihan minulla tunnetusti kiire jo päästä peruuttamaan. Toistot eivät tässä tehtävässä auttaneet, vaan Tupu tuntui vähän tylsistyvän niiden myötä. Niinpä peruutukset alkoivat hiljalleen sujua vähemmän nohevasti. Onneksi tajusin hinkkaavani asiaa turhaan ja sain lopetettua tehtävän ennen kuin Tupu kyllästyi täysin. Miksihän sitä aina pitää sortua hinkkaamiseen, kun oikeasti muutama hyvä toisto riittäisi vallan hyvin?

Loppuravissa pyörittelin vielä ympyröitä molempiin suuntiin ja yritin löytää hyvää, pyöreähköä ravia. Tässä kohdassa huomasin saman kuin laukassa: könötimme molemmat jälleen etukenossa. Tupussa tämä könötys näkyi taas kiireisenä hiihtämisenä. Sain taas alkaa vinssata meitä molempia suoremmaksi. Pidin Tupun tietoisesti aika rauhallisessa ravissa, sillä muutoin se pääsi valumaan aina etupainoiseksi, mikä aiheutti lisää hiihtämistä. Ihan täysin en saanut meitä kursittua ravissa kokoon, mutta loppukäynnissä jokin loksahti paikoilleen. Niin vain Tupu käveli pontevasti, mutta itseään edestä pyöreähkönä kantaen. Molempiin suuntiin vieläpä! Selkään meno ainakin tuntui hyvältä, olisipa kiva ollut nähdä se peilistä. Tähän fiilikseen olikin hyvä päättää treeni ja jäädä pohtimaan, millä keinolla saisin samanlaista toimivuutta sekä nopeammin että kaikkiin askellajeihin.

Kertauksen hyvä anti

Lauantaina vuorossa oli estetunti. Ratsukseni sain Paven ja tunnin jaoin ylellisesti vain toisen ratsukon kanssa. Pääsimme treenaamaan viime keskiviikolta tuttua jumppasarjaa, jolla oli kolme ravipuomia, kolme innaripystyä sekä askeleen välein esteet, jotka lähtivät ristikoista ja muuttuivat lopulta pystyksi ja okseriksi. Välit olivat edelleen tarkoituksella hieman lyhyet, jotta hevoset joutuivat jumppaamaan enemmän eivätkä voineet mennä hyppyjä laakana.

Alkuverryttelyssä ravailimme ensin itsenäisesti. Annoin Paven ravata alussa ihan vain ajatuksella etenemisestä enkä puuttunut sen tarjoamaan hirvimuotoon. Ährään tunnetusti liikaa ohjalla ja unohdan ne pohkeet, joten päätin kokeilla lähteä liikkeille pohkeista ja ottaa ohjat peliin myöhemmin. Pave liikkuikin ihan kohtuullisesti, vaikkakin väärinpäin. Kun lähdin hakemaan samaa liikettä tuntuman kanssa, yritti Pave heti hidastaa. Enemmän siis pohjetta, vähemmän ohjaa, vaikkakin tuntuma silti pitäen. Siinäpä minulle opettelemista. Laukassa tulimme kolmikaarista kiemurauraa, jonka suoristuskohdissa oli kavaletit. Päätin tulla tehtävää kevyessä istunnassa ja testata, liikkuisiko Pave siten paremmin. Ja kyllähän se liikkui. Ponnistuspaikat löytyivät mukavasti, ja Pave nappasi joka ikisen laukan kavaletilla oikein. Jes! Olenhan minä tiennyt, että Pave on hyvä vaihtamaan, mutta enpä silti aina saa sitä niitä vaihtoja tekemään. Vaan nytpä sattui kaikki kohdilleen.

Sitten siirryimme jumppasarjan pariin. Lähestymiset teimme ravissa, ja muistin viime kerran perusteella tulla tehtävälle pyöreässä ravissa. Olimme tainneet Paven kanssa molemmat haudutella viime kerran oppeja, sillä tänään tehtävä sujui alusta alkaen aika kivasti. Niin ravipuomit kuin innaripystyt sujuivat kerta toisen jälkeen asiallisesti. Välillä sain kannustaa Pavea hieman äänellä, jotta se ponnisti jokaisen esteen hyvin, mutta isoja rohkaisuja se ei tarvinnut. Kertaalleen okserin tultua mukaan Pave ei aivan jaksanut nostaa jalkojaan ja rymisteli, mutta pysyi onneksi pystyssä ja oppi virheestä. Tämän rymistelyn jälkeen se korjasi hienosti ja tuli jumppasarjan nyt jalat hypyissä hyvin nostaen. Koska Pave hanskasi lähestymisen ja esteet itse hyvin, minulle jäi kaivattua aikaa miettiä omaa mukautumistani. Pohkeet pysyivätkin paremmin tuntumalla eivätkä jalkani siten heilahdelleet hypyissä niin pahasti kuin joskus. Opettaja hoksautti myös myötäämään hieman selvemmin, ja tätäkin asiaa ehdin hypyissä korjata. Vähän ehkä meni liioittelun puolelle, mutta ainakin tuli muutosta. Siitä on hyvä hakea sitä kultaista keskitietä.

Loppukäynnit hoituivat peltolenkin kautta. Olipa kiva tunti! Oli niin mukava huomata, miten samalla viikolla hankaluuksia tuottanut tehtävä sujui nyt niin paljon paremmin. Kertaus on opintojen äiti. Jumppasarjan okseri nousi 80 senttiin, ja se oli omalle päälle aivan hyvä korkeus. Olisimme saaneet tulla isompanakin, mutta päätin, että tuo korkeus riittää meille tällä kertaa. Ei pidä haukata liian isoa palasta kerralla. Pave oli muutenkin tehnyt hommansa niin hyvin, etten hennonnut vaatia siltä enää enempää. Me vedimme tänään hyvin, hyvä me!

perjantai 16. kesäkuuta 2017

Kangasreitit viimein korkattu

Koska perjantaina ei ollut kouluvalmennusta, oli se passeli päivä maastoreissulle. Lähdimme kahden ratsukon voimin korkkaamaan viimein tälle kesälle kangasreitit. Ratsunani oli Gia.

Tallustelimme kankaille tietä ja vesireittiä myöten. Hurauttelimme ala- ja yläpoluilla rauhalliset laukkapätkät. Toisessa laukkapätkässä Gia olisi halunnut vissiin mennä lujempaa, mutta malttoi hyvin. Kotimatkan taitoimme metsäosuudella vielä vähän ravaten, kunnes siirryimme kokonaan käyntiin loppumatkaksi.

Tallille menimme puskareitin kautta laitumen vierestä. Ruunalauma innostui meistä hiiteen ja rallitteli laitumella tovin laukassa. Gia meni vielä yllyttämään poikia hörisemällä niille kannustavasti. Hassut höhlät. Hyttysistä alkaa olla jo vähän kiusaa, mutta niistä huolimatta reissu oli jälleen kerran oikein mukava.

torstai 15. kesäkuuta 2017

Elviira, kaikkien itsetuntobuustia janoavien sankari

Hillu tallilla joka päivä -viikkoni jatkui torstaina koulutunnilla. Ratsulistaa lukiessani ilahduin valtavasti, sillä minulle oli merkitty Elviira. Se tekee nykyisin tunteja harvakseltaan, joten sen kyytiin pääseminen on erityisen kivaa. Ratsukoita tunnilla oli yhteensä viisi, ja pääsimme treenaamaan avotaivutuksia.

Käynnissä ja ravissa tehdyn alkuverryttelyn jälkeen siirryimme avotaivutustehtävälle. Kuviona oli pyöräyttää pitkän sivun alkuun voltti, jonka jälkeen jatkettiin puolet sivusta avotaivutuksessa. Puolivälissä suoristettiin ja tehtiin avotaivutus toiseen suuntaan. Toinen pitkä sivu meni saman kaavan mukaan. Teimme avotaivutuksia niin käynnissä kuin ravissa.

Elviiran kanssa pääsin tekemään sitä, mistä viime kirjoituksessa haaveilin: säätämään omaa istuntaani ja apujeni käyttöä. Avotaivutukset oikealle onnistuivat mukavan helposti. Osasin olla ähertämättä liikoja ja enemmänkin vain istua. Avotaivutukset vasemmalle taas vaativat minulta enemmän pohdintaa. Oma kroppani ei niin vain taipunutkaan siihen suuntaan enkä saanut istuttua saati vaikutettua oikein. Elviira ei tajunnut pyyntöjäni siinä suunnassa niin helposti, vaan tyyräsi takaosaansa sisälle. Minulla menikin hyvä tovi siihen, että sain hahmoteltua omaa olemistani avotaivutuksessa vasemmalle. Jotenkin pohkeeni tekivät siinä ihan mitä sattuu. Lopulta tajusin, että jotenkin hämärästi tuuppasin Elviiran takaosan pohkeella liirailemaan. Avut piti antaa paljon pienemmin samoin kuin ajatella avotaivutus paljon pienempänä liikkeenä kuin mitä siihen saakka olin tehnyt. Tämä pieni valaistuminen auttoi korjaamaan vaikuttamistani. Kun jätin pohkeilla ähertämisen vähemmälle, sain Elviiran tajuamaan avotaivutuksen vasemmallekin paremmin. Olipa kiva hoksaus! Avotaivutustehtävässä todella kivaa oli myös se, kuinka asiallisia pätkiä saimme myös ravissa. Elviira oli todellakin juuri oikeanlainen opetusmestari minulle tähän tehtävään.

Kun teimme avotaivutuksia ravissa, lisäsimme tehtävälle laukkaa. Se nostettiin pitkän sivun päättävästä kulmasta. Toinen pitkä sivu jatkettiin laukassa pari volttia sille pyöräyttäen. Laukannostot ravista sujuivat erityisesti oikeassa kierroksessa mukavan tasaisesti. Muutenkin laukka pyöri hyvin, Elviira oli kuulolla, ja selässä saatoin fiilistellä ratsastamisen helppoutta. Vasemmassa kierroksessa Elviira alkoi vähän ennakoida laukkoja, mutta malttoi aika helposti. Vasemmassa laukassa minulla oli vähän enemmän tekemistä istumisen kanssa, mutta muistelin Elviiran laukan olleen pahempaa kuin mitä se oli. Vasempaankin laukkaan löytyi mukavan rentoa menoa, ja taas sain istua selässä ja ihmetellä lajin ihanuutta.

Olipa tosissaan kiva tehdä avotaivutuksia Elviiran kanssa. Juuri tätä kaipasin! Opetusmestaria, joka osaa auttaa minua ratsastamaan paremmin. Elviiran kanssa tunti oli ihanan vaivaton. Elviira eteni hyvin, pysyi kuulolla ja tuntumalla sekä oli kevyt ja mutkaton ratsastaa. Mikäpä siinä oli istua kyydissä, kantaa käsiä ja yrittää omalta osalta palkita hevosen toimivuus olemalla mahdollisimman hiljaa. Elviira tarjosi ihanan itsetuntobuustin, joka tuli tarpeeseen. Sen kanssa saa kyllä niin makeita onnistumisen tunteita, että jos voisin, kloonaisin koko tallin täyteen elviiroita.